kotiliesi

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Mämmi-juustokakku

Pääsiäinen lähestyy, ja on aika jakaa lisää inspiraatiota pääsiäisleivontaan. Tämän vuoden pääsiäisleivonta on ollut vain makeaa, ja siksi jaan poikkeuksellisesti kaksi makeaa peräkkäin. Viime viikon Mignonpiirakka valmistuu helposti ja nopeasti. Tämän päivän kakku vaatii hiukan enemmän aikaa ja vaivaa, mutta hankala se ei kuitenkaan ole.

Inspiraatio tähän kakkuun tuli mämmin tavanomaisesti tarjoilusta: mämmiä ja kermaa tai vaniljakastiketta. Niinpä tein kakun pohjaksi mutakakun, johon tulee mämmiä. Päälle tulee vaniljalla maustettu kermainen hyydytetty tuorejuustokerros.

Lopputulos oli hiukan yllättävä, mutta erittäin toimiva. Mämmimutakakun tuoksu oli melko voimakas, ja koska tiesin mitä kakussa on, erotin siitä mämmin maltaisuuden. En usko, että kakun syöjät olisivat arvanneet sen sisältävän mämmiä, jos en olisi sitä kertonut. Mämmi toi kakkuun maltaisuutta ja täyteläisyyttä, ja suklaa sopii yllättävän hyvin yhteen mämmin kanssa.

Mämmi jakaa ulkonäkönsä ja hiukan erikoisen makunsa vuoksi mielipiteitä. En syö sitä itsekään sellaisenaan, mutta leivonnassa se on osoittautunut kivan kuitupitoiseksi ja helposti käytettäväksi lisäksi. Mielestäni Kymppi Mämmi on ainoa oikea mämmi, enkä ole tainnut muita koskaan maistaakaan. Mämmien sokeripitoisuudessa on samalla valmistajallakin kuitenkin eroa. Perinteisessä Kymppi Mämmissä on 10 % sokeria, ja Luomumämmissä vain 2 %. Voit siis hiukan säädellä kakun makeutta mämmiä vaihtelemalla. Suklaana käytin Pandan tummaa suklaata, mutta tummempikin sopii hyvin.

mämmikakku mutakakku juustokakku
mämmimutakakku

Mämmi-juustokakku

noin 10-12 hengelle

mämmi-mutakakkupohja:
200 g tummaa suklaata (väh. 50%)
100 g voita
2 kananmunaa
250 g mämmiä

tuorejuustotäyte:
5 kpl liivatetta
2 rkl vettä
350 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g kreikkalaista jogurttia
2 dl kuohukermaa
1¼ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Sulata suklaa ja voi miedolla lämmöllä mikrossa tai kattilassa liedellä. Sekoita ja anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Vatkaa munat yksitellen suklaaseoksen joukkoon. Lisää lopuksi mämmi ja sekoita hyvin. Kaada taikina leivinpaperilla pohjustettuun 24 cm irtopohjavuokaan.

Paista kakkua 200 asteessa 20 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä kosteaksi. Anna jäähtyä hyvin, mielellään useampi tunti.

Nosta kakkupohja vuoasta ja pese vuoka. Näin lopputuloksesta tulee siistimpi. Vuoraa se sitten uudella leivinpaperilla ja aseta pohja takaisin vuokaan.

Tee sitten tuorejuustotäyte. Turvota liivatelehtiä runsaassa kylmässä vedessä 5-10 minuutin ajan.
Sekoita tuorejuusto, jogurtti, sokeri sekä vaniljasokeri hyvin sekaisin. Vatkaa kerma vaahdoksi.

Kuumenna vesi kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita yksitellen veteen. Anna jäähtyä hetki. Lisää sitten liivateseos tuorejuustomassaan ja sekoita huolellisesti. Kääntele lopuksi varovasti joukkoon kermavaahto.

Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Tasoita pinta ja kopauta vuokaa pöytään muutaman kerran pöytää vasten. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin yön yli.

Koristele hyytynyt kakku mieleisilläsi koristeilla.

mämmikakku

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Neljän raaka-aineen Mignonpiirakka

Lähestyvän pääsiäisen ajan helpoin herkku on Mignonpiirakka. Siihen tarvitaan vain neljä raaka-ainetta, ja valmistamisessa kestää noin 15 minuuttia, jonka jälkeen se jähmettyy jääkaapissa muutamia tunteja. Jos pidät Mignoneista, rakastat tätä!

Tämä on helpoin ja herkullisin leivonnainen, jonka olen hetkeen aikaan tehnyt. Valmistamiseen ei vaadita hämmästyttäviä laitteita, ja epäonnistumisen mahdollisuudet ovat pienet. Et siis tarvitse kondiittorin leivontataitoja, ja saat varmasti herkullisen lopputulokset.

Piirakasta on helppo tehdä gluteeniton vaihtamalla tavalliset digestive keksit gluteenittomiin. Mignon-munat ovat gluteenittomia, ja sopivat myös vegaanille, jos kananmunan kuori massan ympärillä ei haittaa. Piirakasta saa siis vegaanisen korvaamalla pohjan voin esimerkiksi leivontamargariinilla ja täytteen kuohukerman maidottomalla vispikermalla.

Piirakasta tulee sopiva noin kuudelle hengelle. Se on melko makea, ja pienikin pala riittää. Piirakka on erittäin hyvää sellaisenaan, mutta voit tarjoilla sen kanssa myös esimerkiksi kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä.

mignon-piiras

Mignonpiirakka

6:lle

100 g Digestive keksejä
60 g voita
täyte:
3 (á 52 g) Mignon-munaa
¾ dl kuohukermaa

Hienonna keksit tehosekoittimessa tai kaulimella murskaten. Sulata voi ja sekoita keksimuruun.

Pingota leivinpaperi halkaisijaltaan 18 cm irtopohjavuoan pohjalle. Painele keksipohja vuoan pohjalle ja reunoille. Valmiin piiraan korkeus on noin 3-4 cm. Vinkki: saat reunoista helposti tasaiset painelemalla seoksen sileän juomalasin avulla.

Nosta pohja jääkaappiin odottamaan.

Kuori ja pilko Mignon-munat pieneksi ja laita kattilaan kerman kanssa. Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes massa on sulanut. Sekoita huolellisesti, jotta seoksesta tulee tasainen.

Kaada seos keksipohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Kopauta piirasta kevyesti pöytään, jotta mahdolliset ilmakuplat hajoavat. Laita piiras jääkaappiin jähmettymään vähintään muutamaksi tunniksi.

Leikkaa piiraa
sta paloja terävällä veitsellä.

mignonpiirakka
mignonkakku

Edellisten vuosien Mignon-herkut:


Mignon-jäätelö
Mignonkakku

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Gluteeniton kasvislasagne

Lasagne on helposti muokattavissa oleva ruoka. Perinteisen jauhelihaversion lisäksi se on helppo muuntaa kasvisversioksi, gluteenittomaksi tai maidottomaksi. Lasagnelevyjen tilalla voi käyttää esimerkiksi tortillalevyjä, kesäkurpitsaa tai rieskoja, ja täytteet voi muuttaa muistuttamaan vaikkapa pizzaa. Vaihtoehdot ovat siis lähes rajattomat.

Tällä kertaa suunnitelmanani oli tehdä kasvislasagnea. Kasvislasagne on kyllä varsin hyvää ilman lihankorvikettakin, mutta minulla sattui olemaan pian vanhentuvaa Quornia (työpaikan pakastimessa, kotona tätä ei ehdi tapahtua!), ja ajattelin että Quorn tuo lasagneen kivaa makua ja rakennetta. Quorn on pakasteena myytävä gluteeniton vähärasvainen kasviproteiini, joka toimii mielestäni monessa. Käytän sitä eniten korvaamaan broileria (esimerkiksi miesflunssantorjuntakeitosta tulee erittäin hyvää Quornilla tehtynä), mutta tällä kertaa se on jauhelihan tilalla.

Tämä lasagne on yhden kastikkeen lasagne. Sen valmistamiseen tarvitaan vain yksi pannu, eli tiskiä syntyy vähemmän kuin perinteisen lasagnen valmistuksessa. Valmis lasagne ei ole kuitenkaan kuiva, vaikka kastikkeita onkin vain yksi. Smetana toimii lasagnessa loistavasti, enkä kaivannut lasagnelle tyypillistä valkokastiketta.

Lasagnekastikkeeseen tulee Quornin lisäksi säilykkeenä myytäviä paahdettuja paprikoita. Niistä suosikkini on nämä Roayl-merkin, joita olen löytänyt K-Citymarketissa. Paahdettuja paprikoita myydään ainakin isoimmissa marketeissa, ja ne löytyvät yleensä tomaattisäilykkeiden läheltä. Jos paahdettuja paprikoita ei kuitenkaan löydy, tai niiden takia ei tahdo lähteä kauppaan, voi ne valmistaa itse tai korvata yhdellä kokonaisella pieneksi pilkotulla paprikalla. Gluteenittomat lasagnelevyt voi myös korvata tavallisilla vehnästä tehdyillä lasagnelevyillä.

Gluteenittomasta kasvislasagnesta tuli aivan älyttömän hyvää. Olen tehnyt sitä nyt kolmesti, ja jokainen kerta on päättynyt tyytyväiseen muminaan ja ruoan kehumiseen. Quornin, smetanan ja tomaatin yhdistelmä on jotain järjettömän hyvää. Kokeile ja ihastu!

quornlasagne
gluteeniton quornlasagne

Gluteeniton kasvislasagne

5-6 annosta

kastike:
2 kevätsipulia
1 pss (300 g) Quorn rouhetta
2 tlk (á 400 g) tomaattimurskaa
1½ dl vettä
1 tl savupaprikaa
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl suolaa
mustapippuria

200 g paahdettuja paprikoita (säilyke)
1 mozzarella-pallo
120-150 g smetanaa
12 kpl gluteenittomia lasagnelevyjä
1 pss (noin 150 g) juustoraastetta

Aloita valmistamalla kastike.

Hienonna kevätsipulit. Paista Quornia muutama minuutti pannulla ja mausta savupaprikalla. Lisää pannulle loput kastikkeen aineet, ja anna kiehua hiljalleen noin 10-15 minuuttia.

Valmistele sillä välin muut raaka-aineet. Silppua paahdetut paprikat saksilla tai veitsellä ja viipaloi tai revi mozzarella.

Kokoa lasagne. Laita vuoan pohjalle muutama kauhallinen tomaattikastiketta ja kolmannes paprikoista. Lisää juustoraastetta ja kolmannes smetanasta. Lado päälle lasagnelevyjä. Tee samalla tavalla kaksi kerrosta. Laita päällimmäiseksi tomaattikastiketta. Ripottele pinnalle loput juustoraasteesta ja nostele mozzarellaviipaleet.

Paista lasagnea 200-asteisessa uunissa noin 25-35 minuuttia. Peitä vuoka foliolla paiston lopulla, jos pinta näyttää ruskistuvan liikaa.

Anna lasagnen tekeytyä kannen tai folion alla noin 10 minuuttia ennen tarjoilua.

Gluteeniton kasvislasagne
quorn-kasvislasagne

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Suklaakaurapallot

Valtaosa lapsista on tällä hetkellä kotona, ja vaikka tilanne ei meitä lapsettomana pariskuntana kosketakaan, niin tilanne on monella varmasti muuttunut radikaalisti. Pelkkä kotonaolo pienten lasten kanssa on varmasti hankalaa, mutta jos siihen yhdistetään vanhempien mahdollinen etätyövelvoite, on tilanne varmasti melkoisen uuvuttava.

Aloin pohtia mitä itse tein lapsena iltapäivisin ja kesälomilla, ja totesin leiponeeni jo silloin. Teimme serkkujen ja veljeni kanssa etenkin lomilla helppoja herkkuja itsenäisesti. Veljeni ja serkkuni ovat minua vanhempia,  ja muistan meidän käyttäneen jossain vaiheessa uunia itsenäisesti – hyvien ohjeiden ja huolellisuuden kanssa tietysti. Helpoin ilman uunia valmistuva herkku oli suklaakaurapallot, ja nostalgisesti jaan sen ohjeen nyt.

Suklaakaurapallot valmistuvat ilman uunia, ja ne voi antaa lapsille tehtäväksi myös ilman valvontaa. Ikätasosta riippuen raaka-aineet kannattaa kuitenkin ehkä mitata valmiiksi, ja mahdolliseen sotkuun kannattaa varautua :) Alla oleva ohje on kuvitettu valmistamisen helpottamiseksi.

Suklaakaurapallot

10-12 kappaletta

100 g voita tai margariinia
2½ dl kaurahiutaleita
¾ dl sokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

Koristelu:
1 dl raesokeria tai ½ dl strösseleitä tai ½ kookoshiutaleita

1. Mittaa kaikki aineet valmiiksi. Ota lisäksi valmiiksi iso kulho ainesten sekoittamista varten.
2. Sulata voi mikrossa kahvikupissa tai pienessä mikron kestävässä kulhossa.

kaurasuklaapallot

3. Yhdistä kuivat aineet isossa kulhossa.

suklaapallot kaurapallot

4. Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään.

suklaakaurapallot

5. Lisää sulatettu voi kuiviin aineisiin.

kaurasuklaapallot

6. Sekoita hyvin. 

kaurasuklaapallot

7. Pyörittele seoksesta palloja käsin. Halutessasi voit koristella pallot pyörittelemällä niitä raesokerissa, strösseleissä tai kookoshiutaleissa.

kaurasuklaapallot

8. Asettele valmiit pallot lautaselle ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään puoleksi tunniksi.
9. Nauti valmiit pallot esimerkiksi kylmän maidon tai mehun kanssa, tai tarjoile vanhemmille kahvin seuraksi.

kaurasuklaapallot

tiistai 25. helmikuuta 2020

Kvinoahiutalepuuro

Puurokuukausi lähestyy loppuaan, ja on kuukauden viimeisen puuron aika. Neljäs puuro on luontaisesti gluteeniton, proteiinipitoinen ja monelle varmasti hiukan tuntemattomampi kvinoapuuro. Kvinoapuuron voi valmistaa kokonaisesta kvinoasta tai hiutaleista, ja se sopii yleensä myös FODMAP-ruokavaliota noudattaville.

Tein puuron hiutaleista (käytin näitä Foodinin hiutaleita), hiukan samasta syystä kuin ohrahiutalepuuron. Kvinoahiutalepuuro valmistuu noin 5 minuutissa, kun kokonaisista kvinoan siemenistä tehtynä puuron saaminen puuromaiseksi kestää eri ohjeista riippuen 15-40 minuuttia. Olen kokeillut puuroa molemmista vaihtoehdoista, ja pidän enemmän hiutaleista tehdyn puuron pehmeästä koostumuksesta (ja nopeudesta!).

Miksi kvinoaa kannattaisi sitten kokeilla? Kvinoassa on muun muassa 14% proteiinia, ja kasviproteiinina se on helposti sulavaa. Lisäksi kvinoan sisältämät rasvahapot lisäävät hyvän kolesterolin (HDL-kolesterolin) määrää, ja ne vähentävät sen sijaan huonon kolesterolin (LDL-kolesterolin) määrää. Lähde: Askel terveyteen Ennen kaikkea suosittelen kokeilemaan kvinoapuuroa vaihtelun vuoksi. Ravintoarvoiltaan kvinoahiutaleet ovat melko lähellä kaurahiutaleita, mutta vaihtelu virkistää.

Kvinoassa on miedon pähkinäinen maku. Pähkinäisyyttä korostaakseni tarjoilin puuron kanssa mantelilastuja. Maustoin puuron kardemummalla, joka sopii mainiosti yhteen mustikoiden kanssa. Tiesitkö muuten, että kardemumma muun muassa rauhoittaa vatsaa, eliminoi haitallisia bakteereja ja alentaa kolesterolia. Kardemumma saattaa myös poistaa turvotusta. Sitä kannattaa siis kokeilla muussakin kuin pullataikinassa :)

Keitin kvinoahiutalepuuron kaurajuomaan, mutta voit käyttää myös tavallista maitoa. Ravintoarvoiltaan kevytmaito ja kaurajuoma ovat melko lähellä toisiaan, ja puurosta tulee hyvää molempiin tehtynä.

kvinoapuuro
kvinoapuuro

Kvinoahiutalepuuro

1 annos

1 dl kvinoahiutaleita
2 dl kaurajuomaa
1-1½ dl vettä
½ tl suolaa
½ tl kardemummaa

Lisäksi:
1 dl mustikoita
1 rkl mantelilastuja tai –rouhetta

Mittaa kattilaan kvinoahiutaleet, kaurajuoma (tai maito) ja vesi. Keitä puuroa miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia, ja lisää tarvittaessa vettä jos puuro kiinteytyy liian nopeasti. Mausta puuro suolalla ja kardemummalla.

Tarjoile puuron kanssa mustikoita ja mantelilastuja tai –rouhetta. Pakastemustikat sulavat nopeasti kuuman puuron päälle kaadettuna, eli niitä ei tarvitse erikseen sulattaa.

kvinoapuuro
puuro kvinoasta

Ravintosisältö:

(sis. puuro, 1 dl mustikoita, 1 rkl mantelia)
331 kcal
10,1 g proteiinia
46,1 g hiilihydraattia
7,5 g ravintokuitua

Aiemmat puurokuukauden puurot: 

tiistai 18. helmikuuta 2020

Ohrapuuro hiutaleista ja mansikka-chiahillo

Olin muutama vuosi sitten töissä yrityksessä, jonka henkilöstöravintolassa myytiin aamuisin puuroa. Torstaisin (muistaakseni) oli usein tarjolla ohrapuuroa, jota maistoin vasta silloin ensimmäisen kerran. Puuro oli sellaista ihanan kermaista, jota oli haudutettu pitkään. Miten sellaista saisi kotioloissa? Laiskana ihmisenä ei mitenkään, ajattelin. Sitten kaupassa tuli vastaan ohrahiutaleet, jotka toivat onnen pilkahduksen.

Ohrahiutaleista puuro valmistuu 10 minuutissa. Puuroa keitetään noin 3-5 minuuttia, jonka jälkeen hiutaleet vaativat oman kokemukseni mukaan muutamia minuutteja kannen alla hauduttamista, jotta puurosta tulee pehmeää. Lisäsin puuron öljyä tuomaan hyviä rasvoja ja kermaista lopputulosta. Ohrahiutalepuurosta tuli hyvää, ja se kaipaakin enää seurakseen lisukkeita.

Haudutetun ohrapuuron kanssa söin monesti joko mansikoita tai kanelia, sokeria ja chian siemeniä. Näistä jatkojalostui ajatus mansikka-chiahillosta. Olen vuosien aikana törmännyt satunnaisia kertoja chian siemenillä hyydytettäviin hilloihin, mutta syystä tai toisesta en ole tullut testanneeksi sellaista. Idea niissä on siis se, että marjat yhdistetään chian siemeniin, jotka tekevät soseesta hillomaisen. Chian siemenillä hyydytetty hillo ei tarvitse hillo- tai hyytelösokeria, ja näin ollen sen maku syntyy vain marjoista. Halutessaan hillon voi toki makeuttaa, mutta mansikoista tehtynä hillo ainakin oli juuri sopivan makeaa.

Mansikka-chiahilloa tuli tällä ohjeella 250 grammaa, eli noin 2,5 desilitraa. Koko tässä määrässä on 182 kilokaloria. Lisättyä sokeria ei ole yhtään. Vertasin chiahillon sisältöä kaupan valmiiseen hilloon, jossa on 250 gramman purkissa 474 kcal, ja sokeria 110 grammaa. Ero on siis melkoinen! 100 grammaa kaupan valmista hilloa sisälsi myös vain 41 grammaa mansikkaa, kun taas itse tehdyssä hillossa on 100 grammassa noin 90 grammaa mansikoita.

ohrapuuro hiutaleista

ohrahiutalepuuro

Ohrahiutalepuuro

1 annos

1 dl ohrahiutaleita
2½ dl kaurajuomaa
2 tl öljyä
½ tl suolaa

Lisäksi:
noin 10 (pakaste)mansikkaa

Mittaa kattilaan kaurajuoma ja ohrahiutaleet. Keitä pakkauksen ohjeen mukaan, noin kolme minuuttia. Lisää sitten öljy ja suola, ota kattila pois liedeltä ja anna puuron hautua kannen alla muutama minuutti.

Annostele puuron päälle 2 ruokalusikallista mansikka-chiahilloa ja noin 10 kappaletta (40 grammaa) (pakaste)mansikoita.

mansikkahillo chiahillo sokeriton hillo

Mansikka-chiahillo


200 g pakastemansikoita
½ dl vettä
2 rkl chian siemeniä

Sulata pakastemansikat. Lisää mansikoiden joukkoon vesi, ja soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää chian siemenet ja sekoita tasaiseksi. Sekoita hilloa toisen kerran noin 15 minuutin kuluttua, ja laita se sitten tekeytymään jääkaappiin yön ajaksi.

Hillo säilyy noin viikon ajan.

Ravintosisältö

(sis. puuro, 2 rkl hilloa ja 40 g mansikoita):

402,6,9 kcal
8,5 g proteiinia
46,3 g hiilihydraattia
10,8 g ravintokuitua

Aiemmat puurokuukauden puurot:


tiistai 11. helmikuuta 2020

Kaurainen vispipuuro

Vispipuuro tuo kivaa vaihtelua perinteisille lämpimille puuroille. Helppo tapa saada vispipuuroon vaihtelua on vaihtaa vaaleat mannasuurimot tummiin tai speltistä tehtyihin. Vispipuuron voi kuitenkin tehdä myös kauraleseistä. Kauraleseistä tehty puuro valmistuu lähes yhtä nopeasti kuin mannasuurimoista tehty, ja puuro maistuu todella paljon samalta kuin mannasuurimoista tehtynä. Gluteenittomista leseistä tehtynä puuro sopii myös vaihtoehdoksi keliaakikoille tai gluteenia vältteleville.

Kauraleseen puolesta puhuu moni tekijä:
”Muihin kotimaisiin viljoihin verrattuna kaurassa on enemmän proteiinia ja rautaa. Kauran kokonaisrasvan määrä on suurempi, mutta suurin osa kauran rasvasta on pehmeää, terveydelle edullisempaa rasvaa. Kauran proteiinikoostumus on erilainen kuin muissa kotimaisissa viljoissa, ja kauran kuidut parantavat vatsan ja suoliston toimintaa.” Lähde: Sydänliitto
Mannasuurimoihin verrattuna kauraleseissä on enemmän kuitua (mannasuurimo 4 g, kauralese 12 g) ja enemmän proteiinia (mannasuurimo 11 g, kauralese 16 g). Kuidun saantisuositus on 25-35 grammaa per päivä, ja annoksesta vispipuuroa saa noin kolmanneksen päivän kuidusta.

(Kaura)vispipuuroon kannattaa ehdottomasti käyttää marjat kokonaisina. Osa vispipuuro-ohjeista neuvoo siivilöimään marjat pois keittämisen jälkeen, mutta näin tehtynä marjojen hyvät kuidut jäävät käyttämättä. Kauraleseen rakenne on hiukan erilainen kuin mannasuurimoiden, joten marjojen kuoret eivät juuri näy tai tunnu puurossa. Olen testannut kauravispipuuroa sekä vadelmista että mustikoista tehtynä, ja molemmat sopivat puuroon mainiosti. Keitetyn marjan kuori hajoaa puuroa vatkatessa hyvin.

Vaaleanpunertava vadelmavispipuuro sopii mainiosti esimerkiksi ystävänpäivänä rakkaalle sänkyyn kannettuna aamiaisena. Voit valmistaa puuron hyvissä ajoin jo edellisenä päivänä, ja aamulle jää vain tarjoilu ja nauttiminen.

vadelmavispipuuro
kauravispipuuro

Kauravispipuuro

4 annosta

1 l vettä
200 g pakastevadelmia tai -mustikoita
2½ dl kauralesettä
½ tl suolaa
½ dl sokeria

Mittaa vesi ja marjat kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää kauraleseet hyvin sekoittaen. Anna puuron kiehua hiljalleen noin 10 minuutin ajan ja sekoita välillä. Lisää kypsän puuron joukkoon suola.

Kauraleseistä tehty puuro ei vatkaudu aivan yhtä ilmavaksi kuin mannasuurimoista tehty, joten jäähdytä se hyvin ennen vatkaamista.

Lisä puuroon sokeri ja vatkaa kuohkeaksi. Tarjoile maidon kanssa.

kauravispipuuro

Ravintosisältö (vadelmilla laskettuna) per 1 annos:

202 kcal
6,8 g proteiinia
32,2 g hiilihydraattia
7,5 g ravintokuitua

Puuron kanssa nautittu 1 desilitra kevytmaitoa tai kaurajuomaa nostaa kalorimäärää noin 40-46 kcal.

Aiemmat puurokuukauden puurot:

tiistai 4. helmikuuta 2020

Appelsiinituorepuuro

Puurot ovat edullisia, terveellisiä ja täyttäviä aamu-, ilta- ja välipaloja. Ne toimivat helppona eväänä, ja valmistaminen on yleensä melko vaivatonta. Yksinkertaisin puuro taitaa olla muutamassa minuutissa valmistuva kaurapuuro pikakaurahiutaleista.

Puuro pitää helposti nälän loitolla, kunhan vain kiinnittää tarpeeksi huomiota sen ravintoarvoihin. Puuro kaipaa seuraansa lisukkeita, eikä nopeankaan puuron kanssa kannata tyytyä pelkkiin hiutaleisiin ja veteen. Entä sitten kun kaikki ideat on jo käytetty, ja mikään ei houkuta? Siihen apuna tarjoilen puurokuukauden. Julkaisen helmikuussa jokaisena tiistaina puuroreseptin, joka toivottavasti inspiroi puurojen tekoon silloin kun ideat ovat loppuneet.

Kuukauden ensimmäisenä puurona on tuorepuuro, joka sesongin mukaisesti maustetaan appelsiinilla. Käytin puuroon sekä appelsiinin hedelmälihaa että appelsiinituoremehua, mutta voit vaihtaa tuoremehun myös appelsiinista puristettuun mehuun. Puuron ravintoarvot on laskettu appelsiinimehun mukaan.

Tuorepuuro valmistetaan yhdistämällä hiutaleita ja nestettä, jotka turpoavat yön aikana puuroksi. Tuorepuuro on näppärä kiireisinä aamuina tai mukaan otettavana eväänä, ja valmistaminen vie aktiivista aikaa vain vähän, jonka ansiosta voit tehdä sen hyvin valmiiksi etukäteen. Puuro ei myöskään vaadi lämmittämistä, ja mukaan tarvitsetkin vain lusikan, eli puuro toimii hyvin vaikkapa välipalana harrastusten jälkeen.

Lisäsin puuroon chian siemeniä tuomaan hyviä rasvoja ja kuitua. Jogurttina käytin makeuttamatonta soijajogurttia, mutta voit hyvin valita makusi mukaan myös tavallista jogurttia tai kaurajogurttia. Puuron voi tarvittaessa makeuttaa teelusikallisella hunajaa.

appelsiini-tuorepuuro
tuorepuuro kylmä puuro

Appelsiinituorepuuro

1 annos

1 dl kaurahiutaleita
1 tl chian siemeniä
1 dl (soija)jogurttia
1 dl appelsiinimehua
½ appelsiini
(1 tl hunajaa)

Kuori appelsiini ja pilko se kalvottomiksi lohkoiksi. Pienennä puolikkaan appelsiinin viipaleet. Yhdistä kaikki tuorepuuron raaka-aineet ja laita puuro jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Ravintosisältö:

307 kcal
11,7 g proteiinia
47,6 g hiilihydraattia
7,7 g ravintokuitua

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Itse tehty toppahame

Olen palelevainen ihminen, mutta tykkään kuitenkin retkeilystä ja ulkoilusta myös kylminä vuodenaikoina. Harva asia tyhjentää mielen yhtä hyvin kuin nuotion tuijottaminen. Toisaalta jokainen nuotiolla joskus istunut varmaankin tunnistaa tunteen liian kuumista polvista ja liian kylmästä takapuolesta.

Olenkin jo muutaman vuoden ajan harkinnut toppahameen ostamista. Toppahame on siis hame, joka on tehty joko untuva- tai vanutäytteellä, ja nimensä mukaisesti soveltuu talvisiin olosuhteisiin. Sen tarkoitus on lämmittää reisiä ulkoliikunnan aikana tai retkeillessä. Hameissa on pääasiassa kokopitkä vetoketju, jonka ansiosta hame on helppo pukea esimerkiksi ulkohousujen päälle.

Retkeilen syksyisin vain harvakseltaan, joten tarve ei ole ollut niin suuri, että olisin tahtonut laittaa rahaa vain yhteen vaatekappaleeseen. Hyvä hame maksaa kaupassa lähemmäs 100 euroa, ja vaikka olen käyttänyt takkiin, vaelluskenkiin, rinkkaan ja muihin varusteisiin silmää räpäyttämättä paljon enemmän rahaa, mutta hameen ostaminen on tuntunut turhamaiselta. Etsin hametta joskus myös käytettynä, mutta sopivaa kokoa ei tullut vastaan.

diy

Sain ajatuksen kokeilla hameen tekemistä itse. Aluksi ajattelin että materiaaliksi sopisi kierrätyshengessä vanha makuupussi, mutta arvelin sitten kuitenkin käytetyn toppatakin löytyvän helpommin. Kuukausi sitten katselin jälleen nuotiota - pylly kylmänä. Kotimatkalla kurvasimme Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukseen, josta löytyikin projektiin sopiva takki.

Otin hameen tekemisen vastaan haasteena ja mukavana kokeiluna. Jos lopputulos ei olisi hyvä, ei hukkaan mennyt rahasumma olisi liian suuri. Ostamani takki maksoi 8 euroa, ja helmaan käytetty puuvillanauha muutaman euron. Ompelukone ja langat löytyivät kaapista, eli koko projektin hinta oli noin 10 euroa. Löysin takin, jossa oli sopiva kuminauha helmassa, enkä siis tarvinnut vyötäröä varten lisäkuminauhaa.

diy

Tarvitset:


Isokokoinen (kevyt) toppatakki
Leveää kanttinauhaa tulevan helman leveyden verran
(Hakanen)
(Kuminauhaa)
Ompelukone
Lankaa
Hyvät hermot!

Aloita valitsemalla kierrätyskeskuksesta, kirpputorilta, isän vaatekaapilta (tai kaupasta) takki, jonka helman kireys sopii omalle vyötäröllesi. Voit testata sopivuutta pukemalla takin ylösalaisin päällesi. Mikäli helmassa ei ole kiristystä, voit ommella siihen kuminauhan.

Mikäli takin helma, eli nykyinen hameen vyötärö ei ole sopiva: Mittaa kuminauhasta sopiva pätkä niin, että hame pysyy napakasti mutta puristamatta päälläsi. Muista huomioida, että jalassa on yleensä ennen hametta jo ulkoiluhousut. Neulaa kuminauha takin oikealle puolelle, ja ompele kiinni. Käännä sitten kuminauha takin nurjalle puolelle, ja ompele kuminauha piiloon.

Mittaa takista sopiva pituus. Helman on hyvä tulla noin polven korkeudelle. Merkitse sitten sopiva leikkauskohta nuppineuloilla tai kynällä piirtäen. Leikkaa takista yläosa pois. Leikkaa myös takin vetoketju poikki.

Kiinnitä kanttinauha takin oikealle puolelle ja ompele läheltä reunaa. Tarkista, että takin ulko- ja sisävuori osuvat samalle kohdalle. Ompele kanttinauha vetoketjun leikatun pään ympärille, jolloin vetoketjun vedin ei pääse irtoamaan.

itse tehty toppahame
itse tehty hame toppahame

Käännä sitten kanttinauha takin nurjalle puolelle, ja ompele noin sentin päästä reunasta.

Ompele tarvittaessa hakanen pitämään vetoketju kiinni. Omassa hameessani vetoketju tuntuu pysyvän hyvin kiinni, mutta ostin varmuuden vuoksi hakasen varastoon.

diy itse tehty hame

Hameessani on taskut, joiden vetoketju tulee alhaalta ylöspäin. Hametta on kuitenkin tarkoitus käyttää pääasiassa vain istuessa, jolloin vetoketju on oikeastaan juuri sopivasti, eikä vetoketjun vedin jää takin alle piiloon. Näin taskusta saa helposti esille teepussin tai nenäliinan. Lisäksi toki iso vetoketju suljetaan ylhäältä alaspäin, mutta tämäkään ei haittaa, vaan helmaa voi näppärästi esimerkiksi vessareissujen ajaksi. Hameen paino on noin 215 grammaa, eli saman verran kuin valmiin kaupasta ostetun hameen.

Odotan jo innolla seuraavaa nuotioretkeä!


torstai 16. tammikuuta 2020

Lihapulla-nuudelikeitto - vaihtelua arkiruokiin

Keitot ovat erinomaista arkiruokaa. Ne valmistuvat yleensä helposti, niitä on vaivatonta tehdä kerralla paljon ja maku monesti vain paranee säilytyksen aikana. En itse yleensä kuitenkaan pakasta keittoja (pois lukien kasvissosekeitto), koska sulaessa kasvisten koostumus muuttuu helposti mössöksi. Tämän keiton kanssa pakastamista ei onneksi edes tarvita, sillä se on niin hyvää että tahdot syödä sen kaiken heti.

Lihapulla-nuudelikeitto on hiukan erilainen kuin perinteinen jauhelihakeitto. Keiton alkuperäinen ohje on peräisin Soppa365-sivulta, ja olen muokannut sitä paremmin omaan makuuni ja perheen ruokavalioon sopivaksi. Vaihdoin lihapullien lihan possusta nautaan, vähensin suolan määrää ja jätin korianterin pois. Alkuperäinen keitto oli mielestäni hiukan liian suolainen, ja siksi suosittelen vähän pienempää suolamäärää. Kalakastikkeessa on paljon suolaa (noin 20%), ja siksi vähensin myös sen määrää liemessä.

Keittoon tulee punaista currytahnaa, joka säilyy jääkaapissa melko pitkään avattuna. Pirkan currytahnassa on vähiten sipulia, ja se sopii siksi parhaiten FODMAP-ruokavalioon. Yksiselitteisesti se ei tietenkään kaikille sovi. Entä etkö keksi kalakastikkeelle muuta käyttöä tämän ruoan lisäksi? Blogista löytyy kolme muuta ruokaa, joihin kalakastike sopii mainiosti.

Keitto vaatii hiukan pilkkomista ja esivalmisteluita, mutta ei tarvitse pitkää keittoaikaa. Lihapullat laitetaan keittoon raakana, ja ne kypsyvät kiehuvassa liemessä muutamassa minuutissa. Keiton raaka-aineita tutkiessa saattaa näyttää, että ruoasta ei välttämättä lähde nälkä, kun perinteiseen jauhelihakeittoon tulee perunaa, porkkanaa ja muita vihanneksia. Lihapullat, nuudelit ja pinaatti toimivat kuitenkin hyvin, ja keitosta tulee kookosmaidon ansiosta ruokaisa. Keiton raaka-aineet on helppo tuplata, jolloin keitosta riittää useammallekin nälkäiselle.

nuudeli-lihapullakeitto
lihapullakeitto

Lihapulla-nuudelikeitto

4 annosta

400 g naudan jauhelihaa (10% rasvaa)
1 tl punaista currytahnaa
½ tl suolaa

Liemi:
5 cm pala inkivääriä
1 rkl öljyä
2 tl punaista currytahnaa
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
7-8 dl vettä
2 rkl kalakastiketta

Lisäksi:
100 g riisi- tai lasinuudeleita
2 kevätsipulia varsineen
2 rkl limen mehua
65 g babypinaattia
1 mieto punainen chili

Sekoita kulhossa jauheliha, currytahna ja suola. Pyöritä taikinasta suupalan kokoisia lihapullia lautaselle odottamaan. Lihapullia tulee noin 25 kappaletta.

Kuori ja hienonna tai raasta inkivääri. Kuullota inkivääriä pari minuuttia öljyssä kattilassa, lisää currytahna ja jatka paistamista noin minuutti. Lisää kookosmaito, vesi (huuhtele tällä kookosmaitotölkki) ja kalakastike. Kiehauta liemi.

Lisää liemeen nuudelit ja lihapullat, ja kypsennä niitä kiehuvassa liemessä noin 4 minuuttia.

Hienonna kevätsipulit ja chilit ja lisää ne ja kattilaan. Lisää vielä pinaatti, ja kuumenna ruoka kertaalleen mutta älä enää keitä.

keitto lihapulla nuudeli curry kookos

torstai 9. tammikuuta 2020

Paljonko käytin ruokaan rahaa viime vuonna

Vuosi 2019 on päättynyt, ja ajattelin kirjoittaa viime vuoden ruokakuluista. Luen mielelläni muiden raha-aiheisia kirjoituksia, ja kerron myös mielelläni avoimesti omista kuluista. Ennen tämän tekstin lukemista kannattaa lukea aiemmin kirjoittamani Helpon arkiruokailun kaava, jossa avaan tarkemmin mitkä kaikki ruoat teen itse ja kuinka hoidan ruokaostokset, sekä Mihin käytän kuukauden ruokabudjetin?, jossa avaan otsikon mukaisesti kuukauden ruokakuluja ja ostoskorin sisältöä.

Taustana kerron, että taloutemme koostuu kahdesta työssä käyvästä keskituloisesta aikuisesta. Meillä on käytössä yhteinen ruokatili, josta maksamme ruokaostokset. Omat ulkona syömiset kumpikin maksaa itse, samoin osan viikonloppujen ruoista (pääasiassa silloin kun syödään ulkona). Toissa vuonna kirjoitin, että kuukauden ruokakulut ovat noin 250-300€. Arvioni perustui ruokatilile laitettavaan rahasummaan. Tällä hetkellä laitamme ruokatilille 380€ kuussa, ja se riittää mainiosti koko kuukauden ruokaostoksiin. Pelkkä ruokatilille laitettava summa kertoo jo melko hyvin kuukauden kuluista, mutta tein silti hiukan tarkempia laskelmia.

valmiiseen pöytään
Kuva: pixabay.com

Olen mielenkiinnon vuoksi seurannut satunnaisesti ruokakuluja Oma Plussa –palvelun kautta. K-ryhmän kauppojen ostokset kertyvät sovellukseen, ja kun Plussa-kortti on liitetty molemmilla pankkikorttiin, näkyvät kaikki ruokaostokset siellä, eli laskenta on tarkka (pois lukien muutamat todella harvinaiset käteisostokset). Oma Plussa –palvelu erittelee ruoka- ja käyttötavaraostokset, eli näen sieltä paljonko rahaa kului pelkkään ruokaan, vaikka ostaisimmekin samalla myös talouspaperia, pesuaineita ja muita kodin tarvikkeita. Vuoden 2019 ruokaostosten yhteissumma Keskon kaupoissa oli 2115€, eli keskimäärin 176,25€ kuukaudessa.

Keskon kauppojen lisäksi viikon isot ruokaostokset hoidetaan pääasiassa Lidlissä. Huhtikuussa keräsin kuitit, ja erittelin niistä vain ruokien summan. Muulta osalta vuotta laskin pankkitililtä muiden kuukausien ostot, ja niissä toki on mukana myös esimerkiksi biopussit, pyykinpesuaine ja muuta pientä. Keskimäärin kuukaudessa Lidlin tilille kilahtaa noin 100€, ja koko vuoden yhteissumma on 1339€. Tarkistin tililtäni myös muut ruokakaupat, eli S-ryhmän kaupat. Niihin kului keskimäärin kuukaudessa 50-100€, eli 758€ vuodessa. Lisäksi tilasin vuoden aikana Matsmartista ruokatarvikkeita 113,85 eurolla.

valmiiseen pöytään ruokakulut

Koko vuoden ruokalasku on 4325,85€, ja kuukausittainen keskiarvo on 360,48€. Kuukausittainen summa, ja ostopaikkojen suhde luonnollisesti vaihtelee. Lokakuussa ruokaan kului yhteiseltä tililtä vähemmän rahaamuina kuukausina, koska olimme ulkomailla reilu viikon. Yllättävää oli, että kesäkauden ero alkuvuoteen oli noin pieni.

En ole erityisen yllättänyt vuoden kuluista, koska tiesin jo etukäteen että 380 euroa ruokatilillä riittää hyvin. Kuukausittainen 360 euroa ruokaan kuulostaa kyllä todella vähältä, etenkin kun sen jakaa päiville (noin 12 euroa per päivä).

ruokakulut valmiiseen pöytään ostokset hinta
Lidliin kului vähemmän rahaa kuin Keskon kauppoihin, mutta sieltä tulee kuitenkin ostettua valtaosa ruoasta, eli pääasiassa kaikki kasvikset, liha, juusto, jogurtti, kahvipavut, leivät ja niin edelleen. K-Citymarketin ostoslistalla on ne mitä Lidlistä ei saa, eli muun muassa roskapussit, pakasteet, erikoisemmat kasvikset (varsiparsakaali, kevätsipuli) ja oliiviöljy.

Muutokset vuoden aikana


Mikä ruokakuluissa sitten vuoden aikana on saattanut muuttua? Aiempi arvioni 250-300 euroa kuukauden kuluina on ollut pelkkä arvio, ja ehkä siksi hiukan alakanttiin. Ruoan hinta on myös todennäköisesti kasvanut, ja ostamieni vakituotteiden listalle on saattanut tulla jotakin uutta.

Ostokäyttäytyminen on muuttunut ainakin niin, että viime vuoden alussa päätin vaihtaa aiemmin käytössä olleet kananmunat luomumuniin. Luomu kananmunat ovat hiukan kalliimpia kuin tavalliset, mutta maksan mielelläni erotuksen. Huhtikuusta alkaen olen käynyt myös muutaman kerran lähiruokapiiri Rekon kautta ostoksilla (tätä ei ole eritelty kuluissa, koska en ole kirjannut summia ylös. Arvio on noin 50-60€ koko vuonna). Ostan kananmunat monesti sieltä, jolloin 30 munan kenno maksaa noin 10 euroa. Yhden kananmunan hinta on siis vain noin 30 senttiä. Lidlissä luomumunia saisi muuten 29 sentillä kappale, mutta tuen mieluummin lähituottajia.

Päätin myös, että alan valmistaa kalaa aiempaa useammin. Maaliskuussa meni vielä ihan hyvin, ja tutustuin vakiokauppani kalavalikoimaan paremmin. Päätös kuitenkin unohtui, ja kalaa syödään meillä edelleen lähes yhtä harvoin kuin aiemminkin. Jotain kuitenkin muuttui, enkä enää jätä kalaa tiskiin vain kalliin hinnan vuoksi, vaan rutiineistani puuttuu vain tottumus kalan valmistamiseen.

Kasvisruoan määrä on lisääntynyt meillä vuoden aikana entisestään. Olen kuitenkin oppinut sietämään soijarouhetta, ja Lidlin tofu on mielestäni parempaa (=tiiviimpää) kuin aiemmin suosimani Jalotofu, eli ostoslistalla on pääasiassa edullisia kasviproteiineja. Aiemmin kannoin kotiin ehkä kerran viikossa broileria, mutta nykyisin ostan sitä enää kuukausittain. En kuitenkaan usko, että kasvisruoka on suoraan halvempaa kuin sekaruoka, ja muutokset kustannuksissa eivät selity kasvisten kautta.

Pikkuostokset


Yllättävä huomio oli pikkuostokset. Käyn toisinaan kotimatkalla lähikaupassa, joka on meillä Alepa. Teen toki täydentäviä pikkuostoksia myös Lidlissä ja K-kaupoissa, mutta S-ryhmän kulut ovat lähes poikkeuksetta täydennysostoksia. Yleensä ostosreissun syy onkin jokin ruoasta puuttuva ainesosa tai loppunut tarvike, kuten wc-paperi tai leipä. Samalla kun käyn kaupassa, katson aina päiväystuotteet. Saatan siis mennä kauppaan ostamaan banaaneja, ja kävellä ulos niiden ja päiväysmunien ja –broilerin kera. Ne ovat toki heräteostoksia, mutta tähtäävät hävikintorjuntaan. Ostan vain tarpeeseen, ja pakastan esimerkiksi parasta ennen -päiviyksellä merkityt lihat heti, ja käytän ne yleensä viikkojen sisään ostohetkestä.

758 euroa vuodessa tuntuu kuitenkin melko isolta summalta vain täydennysostoksiin. Olen joka tapauksessa iloinen todella lähellä olevasta lähikaupasta. En aio jatkossakaan lopettaa lähikaupan käyttämistä, mutta ehkä jatkossa voisin tarkistaa viikonlopun ison ostosreissun ostoslistan vielä hiukan huolellisemmin, jotta raaka-aineita ei jäisi puuttumaan.

Kuva: pixabay.com

Miksi seuraan lukuja?


Ruokamenojen laskeminen on avartavaa. Olen onnekkaasti siinä asemassa, että en joudu venyttämään penniä ja miettimään kaupassa mihin rahat riittävät. En kuitenkaan tahdo maksaa turhasta, ja minulle sopivat siis oikein hyvin kauppojen omat merkit. Moni suosikkituotteeni on Pirkan tai Lidlin omien merkkien tuotteita.

Oman talouden seuraaminen on kuitenkin mielenkiintoista. Tiedän mistä rahat tililleni tulevat ja koska. Olennaisempaa onkin tietää myös mihin rahaa kuluu - ja koska. En seuraa muita kuluja vakituisesti, mutta olen kuitenkin tietoinen esimerkiksi puhelinliittymän, vakuutusten ja asumisen kuluista. Ruokaostokset näkyvät tilillä yleisimpänä menona, ja siksi niiden seuraaminen on kiinnostavaa.

Postausta ei ole tehty yhteistyössä Keskon kanssa. On sattumaa, että käytän pääasiassa viikon isojen ostosten kauppana Citymarkettia ja työmatkalla Supermarkettia, ja siksi seuraan sen kaupan kuluja enemmän. S-ryhmältä löytyy vastaava palvelu, ja senkin tutkiminen on mielenkiintoista. Erilaiset talouden seuranta sovellukset ja -palvelut ovat näppäriä, ja koen niiden käyttämisen helpommaksi kuin esimerkiksi ruutuvihkon. Molemmat tavat ovat kuitenkin hyviä, ja tähtäävät samaan lopputulokseen.
© Valmiiseen pöytään
Maira Gall