sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Chili sin carne soijarouheesta

Monipuolisten arkiruokien keksiminen tuntuu monesti haastavalta. Teen arkiviikon ruokalistan aina viikonloppuna, ja se on osoittautunut toimivaksi tavaksi. Suunnittelemalla kerralla koko viikon ruoat, voin helposti säädellä listasta tasapainoisen. Olen huomannut, että jos en suunnittele listaa, päädyn valmistamaan aina pastaa tai jotain muuta helppoa, mutta ei välttämättä kovin monipuolista. Tarve monipuolisille resepteille ja kohtuullisen helpoille ruoille on siis suuri.

Chili sin carne, eli chili con carne ilman lihaa, on vaivaton arkiruoka. Alla olevalla ohjeella tulee 4-5 aikuisten annosta. Ohje on muunneltavissa, ja olen listannut reseptin loppuun eri vaihtoehtoja.

Teen mielelläni kasvisruokaa, ja helpointa se tuntuu olevan, kun lihaversion ohje toimii kasvisruokana vain proteiinin muutoksella. Chili con carnesta saa helposti hyvää vaihtamalla jauhelihan soijarouheeseen. Soijarouhe kuitenkin jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Itse kuulun siihen joukkoon, joka on kokeillut sitä, ja todennut sen maistuvan kamalalta.

Miksi sitten teen ruokaa soijarouheesta, vaikka aiemmin olen diagnosoinut sen "käyttökelvottomaksi"? Vastauksena on sen valmistustapa. Pakkauksessa lukee – tai luki ainakin aiemmin, nyt en ole tarkistanut – että tuote kannattaa valmistaa liottamalla tai keittämällä. Näin tehtynä siitä tulee kuitenkin koostumukseltaan melko ällöttävää muhjua. Ainakin omasta mielestäni. Huomattavasti parempi lopputulos syntyy, kun soijarouheen paistaa kuivana. Soijarouheen rasvan määrä on alhainen, joten paistamiseen kannattaa käyttää runsaasti öljyä. Paistamalla soijarouheesta tulee rapeaa, ja sen koostumus pysyy parempana myös kastikkeessa.

chili sin carne soijarouheesta

Chili sin carne 

4 – 5 annosta

3-4 rkl öljyä
1½ dl soijarouhetta
2 kevätsipulia
2 dl vettä
1 tlk (500 g) tomaattimurskaa
1 tlk (noin 400 g) valkoiset pavut tomaattikastikkeessa tai
½ tlk (á 400 g) säilykelinssejä
2 tl soijakastiketta
2 tl harissa-tahnaa
1 rkl vaahterasiirappia
1 tl paprikajauhetta
1 tl juustokuminaa

Hienonna kevätsipuli. Kuumenna öljy suuressa kasarissa ja paista soijarouhetta noin minuutti. Lisää kevätsipuli ja vesi. Keitä, kunnes vesi on imeytynyt soijarouheeseen.

Lisää tomaattimurska ja mausteet. Anna hautua miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Huuhtele linssit runsaalla kylmällä vedellä ja lisää kastikkeeseen. Jos käytät valkoisia papuja, lisää ne sellaisenaan kastikkeeseen. Anna kastikkeen hautua vielä noin 10 minuuttia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tarjoile keitetyn riisin kanssa.

Korvaavat vaihtoehdot:


2 kevätsipulia = 1 keltasipuli
Säilykelinssit = valkoiset pavut tomaattikastikkeessa
Harissa-tahna = 1 punainen chili
Vaahterasiirappi = hunaja tai sokeri

chili sin carne
chili sin carne soijarouheesta

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall