kotiliesi

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Vegaaninen Beanit-käristys

Poronkäristys on super hyvää, mutta sitä tulee tehtyä kovin harvoin. Koen sen valmistamisen jotenkin vaivalloiseksi, vaikka ei se sitä oikeastaan ole. Toisaalta poro - tai esimerkiksi saksanhirvi - on melko hintavaa, ja siksi herkkukäristykset valmistuvat keittiössäni melko harvoin.

Mikä avuksi kun käristystä sitten kuitenkin tekisi mieli? Porottoman käristyksen ohjeita löytyy netistä useita, mutta vastaan tulleissa ohjeissa on valtaosassa käytetty joko Härkistä tai Nyhtökauraa. Kummankaan maku ja koostumus eivät ole saaneet minua puolelleen, enkä ole niitä muutamia kertoja lukuun ottamatta käyttänyt. Niinpä en ole tullut kokeilleeksi käristyksen valmistamista niistä. Sitten markkinoille tuli Härkiksen kehittäjien Beanit-suikaleet, ja ne veivät minut mennessään. Niissä on kivan lihainen koostumus ja sopivan mieto maku.

Beanit-suikaleista tulee erittäin hyvää vegaanista käristystä! En ole vegaani, mutta syön paljon kasvisruokaa. Käytän myös maitotuotteiden tilalla kasviversioita, ja niiden nimeämiskäytännöt ovatkin tulleet tutuiksi. Niinpä olen törmännyt vuustoon (vegaaninen juusto), gurttiin (maidoton jogurtti) ja niin edelleen. Siksi nimesin tämän ruoan leikkisästi voronväristykseksi, eli vegaaniseksi poronkäristykseksi :)

Tumma olut sopii käristykseen hyvin, ja tuo siihen hyvän maun. Oluet ovat lähtökohtaisesti aina vegaanisia, ja näin ollen tämä käristys sopii myös kasvissyöjille ja vegaaneille.

poroton käristys
Beanit-käristys poroton käristys

Beanit-käristys

eli voron väristys

5 annosta

2 rs (á 250 g) Beanit-suikaleita (maustamaton)
2-3 kevätsipulia tai
1 keltasipuli
2 rkl öljyä
½ dl vettä
4 dl tummaa olutta
1 kasvisliemikuutio
1 rkl soijakastiketta
mustapippuria

Leikkaa Beanit-suikaleet saksilla pieneksi. Hienonna sipulit.

Kuumenna pannu ja lisää siihen öljy. Paista Beanit-suikaleita muutama minuutti, kunnes ne ovat ruskistuneet. Lisää sipuli ja paista vielä noin minuutti.

Lisää pannulle vesi, olut, kasvisliemikuutio ja mustapippuria. Keitä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Nauti perunamuusin ja puolukoiden kera.

härkäpapukäristys vegaaninen poronkäristys

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Mämmisämpylät

Joko mämmin syönti kyllästyttää, mutta sitä löytyy kaapista vielä rove jos toinenkin? Viime vuoden mämmipeltileivän ja tämän vuoden mämmi-juustokakun lisäksi mämmi taipuu myös sämpylöiksi! Vanhana sanojen vääntelijänä olen nimennyt nämä mämpylöiksi :)

Mämmisämpylöiden ohje on muokattu tästä helposti onnistuvien sämpylöiden luotto-ohjeestani. Mämmin hyvä kuitupitoisuus ja kivan maltainen maku sopii leivontaan loistavasti. Jauhoina käytin vehnä- ja spelttijauhoja, mutta sämpyläjauhot sopivat varmasti myös.

Vinkki: voit korvata tuorehiivan 1 pussillisella (11 g) kuivahiivaa. Lämmitä tällöin mämmi, vesi ja maito 42-asteiseksi, ja sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon.

sämpylät mämmi
ruissämpylät

Mämmisämpylät

12-14 kappaletta

2 dl mämmiä
4½ dl vettä
1 dl maitoa
25 g (½ pkt) tuorehiivaa
2 tl suolaa
1 rkl sokeria
4 dl spelttijauhoja
6-7 dl vehnäjauhoja

Sekoita mämmi, vesi ja maito keskenään, ja lämmitä mikrossa kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva ja lisää sokeri sekä suola. Sekoita kunnes hiiva on liuennut. Lisää sitten jauhot muutamassa erässä, ja sekoita löysäksi taikinaksi.

Taikinan koostumus on hyvä kun se lähes irtoaa käsistä. Ripottele taikinan päälle noin 2 rkl vehnäjauhoja. Peitä kulho, ja anna taikinan nousta vedottomassa paikassa 2 tuntia.

Kuumenna uuni 240−250 asteeseen. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle. Ripottele päälle pari ruokalusikallista jauhoja ja muotoile taikinasta tanko. Leikkaa tanko 12-14 osaan. Palojen ei tarvitse olla samanmuotoisia. Nosta sämpylät pellille ja paista niitä noin 20 minuuttia.

Anna sämpylöiden jäähtyä ilman peitettä, jotta kuoresta tulee rapea.

ruissämpylät sämpylät mämmistä

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Mämmi-juustokakku

Pääsiäinen lähestyy, ja on aika jakaa lisää inspiraatiota pääsiäisleivontaan. Tämän vuoden pääsiäisleivonta on ollut vain makeaa, ja siksi jaan poikkeuksellisesti kaksi makeaa peräkkäin. Viime viikon Mignonpiirakka valmistuu helposti ja nopeasti. Tämän päivän kakku vaatii hiukan enemmän aikaa ja vaivaa, mutta hankala se ei kuitenkaan ole.

Inspiraatio tähän kakkuun tuli mämmin tavanomaisesti tarjoilusta: mämmiä ja kermaa tai vaniljakastiketta. Niinpä tein kakun pohjaksi mutakakun, johon tulee mämmiä. Päälle tulee vaniljalla maustettu kermainen hyydytetty tuorejuustokerros.

Lopputulos oli hiukan yllättävä, mutta erittäin toimiva. Mämmimutakakun tuoksu oli melko voimakas, ja koska tiesin mitä kakussa on, erotin siitä mämmin maltaisuuden. En usko, että kakun syöjät olisivat arvanneet sen sisältävän mämmiä, jos en olisi sitä kertonut. Mämmi toi kakkuun maltaisuutta ja täyteläisyyttä, ja suklaa sopii yllättävän hyvin yhteen mämmin kanssa.

Mämmi jakaa ulkonäkönsä ja hiukan erikoisen makunsa vuoksi mielipiteitä. En syö sitä itsekään sellaisenaan, mutta leivonnassa se on osoittautunut kivan kuitupitoiseksi ja helposti käytettäväksi lisäksi. Mielestäni Kymppi Mämmi on ainoa oikea mämmi, enkä ole tainnut muita koskaan maistaakaan. Mämmien sokeripitoisuudessa on samalla valmistajallakin kuitenkin eroa. Perinteisessä Kymppi Mämmissä on 10 % sokeria, ja Luomumämmissä vain 2 %. Voit siis hiukan säädellä kakun makeutta mämmiä vaihtelemalla. Suklaana käytin Pandan tummaa suklaata, mutta tummempikin sopii hyvin.

mämmikakku mutakakku juustokakku
mämmimutakakku

Mämmi-juustokakku

noin 10-12 hengelle

mämmi-mutakakkupohja:
200 g tummaa suklaata (väh. 50%)
100 g voita
2 kananmunaa
250 g mämmiä

tuorejuustotäyte:
5 kpl liivatetta
2 rkl vettä
350 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g kreikkalaista jogurttia
2 dl kuohukermaa
1¼ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Sulata suklaa ja voi miedolla lämmöllä mikrossa tai kattilassa liedellä. Sekoita ja anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Vatkaa munat yksitellen suklaaseoksen joukkoon. Lisää lopuksi mämmi ja sekoita hyvin. Kaada taikina leivinpaperilla pohjustettuun 24 cm irtopohjavuokaan.

Paista kakkua 200 asteessa 20 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä kosteaksi. Anna jäähtyä hyvin, mielellään useampi tunti.

Nosta kakkupohja vuoasta ja pese vuoka. Näin lopputuloksesta tulee siistimpi. Vuoraa se sitten uudella leivinpaperilla ja aseta pohja takaisin vuokaan.

Tee sitten tuorejuustotäyte. Turvota liivatelehtiä runsaassa kylmässä vedessä 5-10 minuutin ajan.
Sekoita tuorejuusto, jogurtti, sokeri sekä vaniljasokeri hyvin sekaisin. Vatkaa kerma vaahdoksi.

Kuumenna vesi kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita yksitellen veteen. Anna jäähtyä hetki. Lisää sitten liivateseos tuorejuustomassaan ja sekoita huolellisesti. Kääntele lopuksi varovasti joukkoon kermavaahto.

Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Tasoita pinta ja kopauta vuokaa pöytään muutaman kerran pöytää vasten. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin yön yli.

Koristele hyytynyt kakku mieleisilläsi koristeilla.

mämmikakku

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Neljän raaka-aineen Mignonpiirakka

Lähestyvän pääsiäisen ajan helpoin herkku on Mignonpiirakka. Siihen tarvitaan vain neljä raaka-ainetta, ja valmistamisessa kestää noin 15 minuuttia, jonka jälkeen se jähmettyy jääkaapissa muutamia tunteja. Jos pidät Mignoneista, rakastat tätä!

Tämä on helpoin ja herkullisin leivonnainen, jonka olen hetkeen aikaan tehnyt. Valmistamiseen ei vaadita hämmästyttäviä laitteita, ja epäonnistumisen mahdollisuudet ovat pienet. Et siis tarvitse kondiittorin leivontataitoja, ja saat varmasti herkullisen lopputulokset.

Piirakasta on helppo tehdä gluteeniton vaihtamalla tavalliset digestive keksit gluteenittomiin. Mignon-munat ovat gluteenittomia, ja sopivat myös vegaanille, jos kananmunan kuori massan ympärillä ei haittaa. Piirakasta saa siis vegaanisen korvaamalla pohjan voin esimerkiksi leivontamargariinilla ja täytteen kuohukerman maidottomalla vispikermalla.

Piirakasta tulee sopiva noin kuudelle hengelle. Se on melko makea, ja pienikin pala riittää. Piirakka on erittäin hyvää sellaisenaan, mutta voit tarjoilla sen kanssa myös esimerkiksi kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä.

mignon-piiras

Mignonpiirakka

6:lle

100 g Digestive keksejä
60 g voita
täyte:
3 (á 52 g) Mignon-munaa
¾ dl kuohukermaa

Hienonna keksit tehosekoittimessa tai kaulimella murskaten. Sulata voi ja sekoita keksimuruun.

Pingota leivinpaperi halkaisijaltaan 18 cm irtopohjavuoan pohjalle. Painele keksipohja vuoan pohjalle ja reunoille. Valmiin piiraan korkeus on noin 3-4 cm. Vinkki: saat reunoista helposti tasaiset painelemalla seoksen sileän juomalasin avulla.

Nosta pohja jääkaappiin odottamaan.

Kuori ja pilko Mignon-munat pieneksi ja laita kattilaan kerman kanssa. Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes massa on sulanut. Sekoita huolellisesti, jotta seoksesta tulee tasainen.

Kaada seos keksipohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Kopauta piirasta kevyesti pöytään, jotta mahdolliset ilmakuplat hajoavat. Laita piiras jääkaappiin jähmettymään vähintään muutamaksi tunniksi.

Leikkaa piiraasta paloja terävällä veitsellä.

mignonpiirakka
mignonkakku

Edellisten vuosien Mignon-herkut:


Mignon-jäätelö
Mignonkakku
© Valmiiseen pöytään
Maira Gall