maanantai 15. huhtikuuta 2019

Helppo peltileipä mämmistä

Oletko niin kuin minä, ja mämmi ei kuulu pääsiäisherkkuihisi? Lapsena söin kyllä sitä - sokerilla ja vaniljakastikkeella muistaakseni - eli todennäköisesti vain lisukkeiden vuoksi. Nyt aikuisemmalla iällä en ole mämmiä kotiini montaa kertaa ostanut. Nytkin ostin sitä vain leivontakokeilua varten, sillä ajatuksenani oli kokeilla mämmin toimivuutta leivonnassa.

Mämmin kuitupitoisuus on melko huikea 8 grammaa (100 grammassa), kun runsaskuituisuuden alarajana pidetään 6 grammaa. Käytin mämmiä peltileipään, ja se toimi siinä hyvin. Peltileipä tehdään siis nimensä mukaisesti suoraan uunipellille, eikä se vaadi juurikaan taikinan vaivaamista. Teen yleensä kaikki leivät melko vaaleista jauhoista (speltti, kaura ja vehnä), joten mämmillä pystyi nostamaan kuitupitoisuutta helposti. Leivästä tuli uskomattoman kuohkeaa ja pehmeä!

Leivän maku on makeahko, ja siitä tulee hiukan mieleen saaristolaisleipää. Saaristolaisleipään tulee sekä ruisjauhoja että ruismallasta (olutmallas), ja myös mämmi sisältää molempia. Mämmi valmistetaan imellyttämällä, ja ainakin Kymppi Mämmissä on siirappia, jonka mausta tulee leipään makeutta. Luomu mämmissä ei ole lisättyä sokeria, jolloin leipätaikinaan voi halutessaan lisätä sokeria 1-2 ruokalusikallista enemmän. Voit myös kokeilla gluteenitonta mämmiä. Saat leivästä täysin gluteenittoman korvaamalla kaurahiutaleet gluteenittomilla kaurahiutaleilla ja jauhot gluteenittomalla jauhoseoksella ja 1 teelusikallisella psylliumia.

Mämmileipä on parhaimmillaan tuoreena. Hiivalla kohotettujen leipien tapaan tämänkin maku muuttuu hiukan hiivaiseksi seuraavina päivinä. Suosittelen siis pakastamaan ylijäävän leivän, ja sulattamaan tarvittavan määrän. Peltileipä on hyvää myös paahdettuna.

mämmileipä
pääsiäisleipä

Mämmipeltileipä

pellillinen, eli 16-20 palaa

3 dl vettä
2 dl (250 g) mämmiä
3 dl kaurahiutaleita
11 g (1 pss) kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
½ dl öljyä
5 dl sämpylä- tai vehnäjauhoja

Sekoita vesi ja mämmi ja lämmitä mikrossa reilusti kädenlämpöiseksi (42 astetta). Tässä kesti noin minuutti.

Yhdistä kaurahiutaleet ja kuivahiiva ja lisää seos nesteeseen. Lisää sitten sokeri, suola ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Lisää jauhoja vähitellen sekoittamalla. Jatka sekoittamista vielä hetki jauhojen lisäämisen jälkeen.

Ripottele leivinpaperoidulle uunipellille (koko noin 35x40 cm) jauhoja ja kaada taikina leivinpaperin päälle. Taputtele jauhotetuin käsin pellin kokoiseksi levyksi.

Anna taikinan kohota leivinliinalla peitettynä noin tunnin ajan. Hyvä lämmin paikka on kuumalla vedellä täytetyn altaan päällä. Leikkaa leipään halutessasi annosviivat veitsellä tai pizzaleikkurilla.

Paista leipää 200 asteessa noin 15 minuuttia. Jäähdytä hieman ja tarjoa tuoreena voin kera.

peltileipä
mämmipeltileipä


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall