sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vappumunkit

munkki

Vappu on täällä, ja mikä sopisikaan tähän päivään paremmin kuin munkkien paistaminen. Ulkona sataa monessa paikassa lunta, mutta onneksi tämä vapun aktiviteetti suoritetaan sisätiloissa. Huomenna voi sitten mennä munkinsulatuskävelylle aurinkoisille kaduille. 

Munkit

12 isoa tai 24 pientä

2 ½ dl maitoa
½ pkt (á 50 g) tuorehiivaa
1 dl sokeria
1-1
½ tl kardemummaa
1 tl suolaa
(1 kananmuna)
6
–7 dl vehnäjauhoja
100 g voita

paistamiseen:
700-900 ml rypsiöljyä (tai vastaava määrä kookosrasvaa)

pinnalle:
sokeria


Nosta voi huoneenlämpöön pehmenemään.

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva maitoon ja sekoita, kunnes se on liuennut kunnolla. Lisää joukkoon sokeri, kardemumma, suola (ja kananmuna). Lisää jauhot pienissä erissä alkuun puuhaarukalla sekoittaen. Lisää loppuvaiheessa mukaan voi, ja tämän jälkeen loput jauhot. Kohota taikinaa noin 30-45 minuuttia, tai kunnes se on kohonnut kaksinkertaiseksi.

Leivo taikinasta pitkä tanko ja jaa se 12–24 osaan siitä riippuen, minkä kokoisia munkkeja haluat paistaa. Huomioi, että munkkien koko kasvaa sekä kohottamisen että paiston yhteydessä, joten tee niistä tässä vaiheessa haluamaasi munkkikokoa pienempiä. Jätä taikinasta pieni nokare koekappaleeksi paistovaiheeseen.

Pyöritä taikinasta käsiesi välissä pyöreitä pullia. Jos haluat tehdä rinkilöitä, työnnä pullan läpi sormi ja heiluta sormea, kunnes aukko on venynyt riittävän suureksi. Tällä tavalla rinkilöistä ei ehkä tule tasapaksuja, mutta toisaalta saumakohta ei repeä. Anna munkkien kohota liinan alla noin 30 minuuttia.

munkit
vappumunkit
Kohotus silottaa munkkien kauneusvirheet

Laita laakeaan teräskattilaan öljyä, ja kuumenna se 180-asteiseksi. Selviät ilman paistomittariakin; öljy on tarpeeksi kuumaa kun se alkaa liikkua. Öljy on oikean lämpöistä, kun koeapala paistuu kypsäksi minuutissa. Lämpötilaa on hyvä säätää paiston aikana, sillä liian kylmässä öljyssä munkki painuu kattilan pohjalle, ja imee itseensä liikaa öljyä. Liian kuumassa öljyssä pinta palaa ennen kuin munkki ehtii kypsyä sisältä.

Ei mikään kevyt herkku! Öljypullo ennen ja jälkeen paiston.

Laske munkki öljyyn varovasti käsilläsi. Paista kattilan ja munkkien koosta riippuen 1-3 munkkia kerrallaan. Kun ensimmäinen puoli on ruskistunut kunnolla, käännä munkki reikäkauhalla tai haarukalla toisinpäin. Kypsyvän puolen ruskistumisen näkee hyvin munkin reiästä, kuten alla olevassa kuvassa. Kun munkin molemmat puolet ovat kypsiä, nosta munkit lautaselle talouspaperin päälle hetkeksi.

munkit munkkien paistaminen
munkki

Pyörittele munkit sokerissa heti kun pystyt käsittelemään niitä sormissasi. Sokeri tarttuu pintaan parhaiten heti tuoreeltaan. Anna munkkien jäähtyä vielä hetki, ja herkuttele!

munkki

Hyvää vappua!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall