Aloin pohtia mitä itse tein lapsena iltapäivisin ja kesälomilla, ja totesin leiponeeni jo silloin. Teimme serkkujen ja veljeni kanssa etenkin lomilla helppoja herkkuja itsenäisesti. Veljeni ja serkkuni ovat minua vanhempia, ja muistan meidän käyttäneen jossain vaiheessa uunia itsenäisesti – hyvien ohjeiden ja huolellisuuden kanssa tietysti. Helpoin ilman uunia valmistuva herkku oli suklaakaurapallot, ja nostalgisesti jaan sen ohjeen nyt.
Suklaakaurapallot valmistuvat ilman uunia, ja ne voi antaa lapsille tehtäväksi myös ilman valvontaa. Ikätasosta riippuen raaka-aineet kannattaa kuitenkin ehkä mitata valmiiksi, ja mahdolliseen sotkuun kannattaa varautua :) Alla oleva ohje on kuvitettu valmistamisen helpottamiseksi.
Suklaakaurapallot
10-12 kappaletta
100 g voita tai margariinia
2½ dl kaurahiutaleita
¾ dl sokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
Koristelu:
1 dl raesokeria tai ½ dl strösseleitä tai ½ kookoshiutaleita
1. Mittaa kaikki aineet valmiiksi. Ota lisäksi valmiiksi iso kulho ainesten sekoittamista varten.
2. Sulata voi mikrossa kahvikupissa tai pienessä mikron kestävässä kulhossa.
3. Yhdistä kuivat aineet isossa kulhossa.
4. Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään.
5. Lisää sulatettu voi kuiviin aineisiin.
6. Sekoita hyvin.
7. Pyörittele seoksesta palloja käsin. Halutessasi voit koristella pallot pyörittelemällä niitä raesokerissa, strösseleissä tai kookoshiutaleissa.
8. Asettele valmiit pallot lautaselle ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään puoleksi tunniksi.
9. Nauti valmiit pallot esimerkiksi kylmän maidon tai mehun kanssa, tai tarjoile vanhemmille kahvin seuraksi.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti