torstai 19. tammikuuta 2017

Merinovillahaalari vauvalle

Palataanpa hetkessä taaksepäin, eli jouluun. Tänä vuonna poikkeuksellisesti neuloin yhden joululahjan. Lahjan saaja oli onneksi pienikokoinen, eli sama vauva jolle syksyllä tein peiton ja villapaidan. Nyt tein hänelle merinovillaisen haalarin. Haalari on loose fit – malia ja koko 62/68, eli vielä hiukan iso.

merinohaalari


Lankana työssä käytin Drops Merino extra fine –lankaa sävyssä 04, keskiharmaa. Tämänkin langan ostin netistä tiedostaen väri-riskin. Ohje löytyi Garnstudiosta, nimellä Little Blue Dream. Lanka oli kivaa ja sitä käsitellessä haaveilin oman kokoisesta kotihaalarista. Saattaisi kyllä mennä muutama vuosi kuukausi neuloessa. Ehkä tyydyn kylmäkätisenä ranteenlämmittimiin tai vastaavaan nopeaan projektiin.



Kavennukset sujuivat tällä kertaa hiukan joutuisammin, kun ehdin syksyllä niitä jo harjoitella. Päättelyt veivät kyllä hurjasti aikaa, koska aukkoja ja vaiheita oli monta. Muokkasin ohjetta vähän ja tein hupun yläosaan muutamalla kierroksella kavennuksia, jotta siitä ei tule ihan neliskulmainen. Käytössä varmaankin huomaa onko eroa vai ei.


Hupusta ei juuri netistä löytynyt kuvia takaa, joten tässä edes yksi.
Vauva-kokoisen haalarin ei kuvittelisi olevan suuritöinen, mutta yllättävän kauan tähän kuitenkin upposi. Paksuhkon langan ja isojen puikkojen ansiosta työ eteni vauhdikkaasti, mutta sain työn valmiiksi vasta juuri ennen lahjojen jakoa. Onneksi lahjan saaja itse nukkui, eikä ehkä vielä ymmärrä onko lahja paketoitu vai ei :) Täytynee aloittaa ensi joulun lahjojen suunnittelu jo nyt, koska hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty!

merinohaalari

2 kommenttia

  1. Ihana vauvan merinovillahaalari. Ja varmastikin lämmin. Itsekin olen innostunut kutomaan lähiaikoina muutakin kuin pelkkiä sukkia. Yritin kaikille kutoa jotakin joululahjaksi, mutta ihan en ole kerennyt, olen hieman hidas kutoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista :) Olen itsekin melko hidas neuloja, mutta lopputulos ilahduttaa varmasti vaikka valmistuisikin vasta joulun jälkeen :)

      Poista

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall