perjantai 7. huhtikuuta 2017

Korvapuusti padassa

Rakastuin päätäpahkaa pataleipiin sellaista ensimmäistä kertaa kokeiltuani. Aiemmat kirjoitukset niistä löytyy täältä ja täältä. Kun vastaan tuli patapuusti, oli sanomattakin selvää että kokeiluun menee. Idea on hiukan eri kuin pataleivässä. Leipätaikinan annetaan tekeytyä yön yli, kun taas pullataikina on valmis alle tunnissa. Loppu on kuitenkin samankaltainen: pata uuniin kuumenemaan, taikina kuumaan pataan ja annetaan padan tehdä taikojaan.



Korvapuustit ovat (olleet) mustikkapiirakan kanssa yksi niistä perinteisistä leivonnaisista, jota en ole tahtonut muokata modernimmaksi tai terveellisemmäksi. Olen leiponut solmupullia, tuorejuustolla täytettyjä pullia ja voisilmäpullia. Korvapuusti on kuitenkin yli kaikkien, koska kaneli ja sokeri on se niiden juttu. Korvapuustit kuuluu muuten ehdottomasti leipoa oikeaan voihin. Käytän aina leivonnassa voita, enkä koskaan leivontamargariinia, mutta näiden kanssa se pitää huomauttaa erikseen.

Patapuusti on ihan yhtä hyvää kuin pienet korvapuustit, mutta kuitenkin hiukan erilaista. Yhden pullan tekeminen on ainakin vaivattomampaa kuin useiden pienten. Sama huumaavan ihana tuoksu tulee kuitenkin niin padasta kuin pelliltäkin, ja molempia tekee mieli hotkia kuumana.

Korvapuusti padassa


2 dl maitoa
20 g tuorehiivaa
¾ dl sokeria
½ tl suolaa
1½ tl kardemummaa
5 – 5½ dl vehnäjauhoja
50 g voita

täyte:
75 g voita
½ dl sokeria
1½ tl kanelia

Ota taikinan ja täytteen voi huoneenlämpöön puoleksi tunniksi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää sokeri, suola ja kardemumma. Alusta suurin osa jauhoista taikinaan ja lisää huoneenlämpöinen voi. Vaivaa loput jauhot taikinaan. Taikina saa jäädä hiukan löysemmäksi kuin normaalisti. Laita taikina vedottomaan paikkaan kohoamaan (esimerkiksi mikroon) noin 40 minuutiksi, tai kunnes se on kunnolla kohonnut.



Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja laita kannellinen pata sinne lämpiämään. Vaivaa taikinaa reilusti jauhotetulla alustalla hetki. Sekoita keskenään huoneenlämpöinen voi, sokeri ja kaneli. Venyttele tai kauli taikina levyksi, ja annostele puolet täytteestä levyn toiseen reunaan. Käännä taikina kaksikerroin ja sitten vielä kaksikerroin.

Venyttele taikina uudestaan levyksi ja lisää loput täytteestä levyn toiselle puolelle. Taittele kahdesti kaksin kerroin ja muotoile taikinasta pallo siten, että saumat jäävät alapuolelle. Voitele pulla kananmunalla ja koristele raesokerilla. Anna pullan levätä noin 10 minuuttia.

Ota kuumentunut pata uunista ja laita pulla sinne. Paista kannen alla noin 40-50 minuuttia, kunnes pulla on kauniin ruskea ja kypsä. Anna pullan jäähtyä muutama minuutti padassa ja nosta sitten tasolle jäähtymään kunnolla. Leikkaa pulla hyvin jäähtyneenä. Paras veitsi leikkaamiseen on terävä sahalaitainen veitsi.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall