maanantai 17. huhtikuuta 2017

Muistojen maanantai: Berliini 2/2

Muistojen maanantain edellisessä Berliini-osiossa kerroin matkasta yleisesti. Tänään luvassa on kuvasaldoa sunnuntain pyöräilyn varrelta sekä aamiaista, joka saa kuolan valumaan vielä jälkikäteenkin.

Matkan toisena päivänä vuokrasimme polkupyörät. Pyörien päivävuokra on noin 10-12€, ja niitä saa vuokrattua lähes mistä vain. Omamme löytyivät heti hotellin takana olevasta kioskista. Takuumaksu oli 50€, josta pyörien vuokra vähennettiin kun ne palautti.

Rakastan aamiaisia ja etenkin pannukakkuja. Pyörät vuokrattuamme poljimme heti aamusta Distrikt coffee -kahvilaan. Kahvila aukesi kymmeneltä ja olimme siellä ehkä 15 yli. Pääsimme suoraan pöytään, mutta meidän jälkeemme tulleet odottelivat noin 10 - 20 minuuttia vapautuvia pöytiä. Nälkäisenä kannattaa suunnata paikan päälle heti avautumisen aikaan, tai huomattavasti myöhemmin, jos kadulla jonottaminen ei kuulosta houkuttelevalta.

En huomannut ottaa kahvilasta kuvaa, koska ruoka vei kaiken huomioni. Olin lukenut, että tarjolla olevat piimäpannukakut ovat hyviä, eikä yksikään kuulemani kehu todellakaan ollut väärässä! Pannukakkuannokseen kuuluu banaania, sitrustahnaa, granolaa, marjahilloa sekä ranskankermaa. Annos oli valtava ja piti nälän loitolla pitkälle iltapäivään.

Puolisoni valitsema uppomuna-savulohi -leipä näytti ja maistui myös erinomaiselta. Paikan hintataso oli hiukan kallis, mutta kuitenkin jokaisen käyttämäni euron arvoinen. Kahvi oli myös todella hyvää, joskin aamukahvinsa tavallisesti ämpäristä juovalle yksi kuppi oli melko pieni.



Vuokraamamme pyörät olivat kohtalaisen hyväkuntoiset ja niissä oli kolme vaihdetta. Berliini osoittautui hyväksi pyöräilykaupungiksi, jossa uskaltaa liikkua ilman että pitää pelätä henkensä puolesta. Liikuimme alueilla, joissa ei ollut suuria korkeuseroja ja pyöräilijät oli huomioitu erinomaisesti; pyöräkaistat löytyvät lähes joka kadulta. Eräällä kapealla tieosuudella takaa tuleva raitiovaunu jopa hidasti jotta ehdimme alta pois, eikä liiskannut meitä autojen väliin. Pyöräilykypäriä ei ollut, mutta vaijerilukon sai mukaan, joten pyörän pystyi jättämään turvallisesti kun sitä ei hetkeen tarvinnut.

Distrikt coffeesta suuntasinne Tiergarten- puistoon. Puisto on leveydeltään 3 kilometriä ja korkeudelta yhden kilometrin, joten kävellen siellä voisi kuluttaa päivän jos toisenkin. Pyöräillen puistosta näki kuitenkin melko kattavan osan. Kevät oli Berliinissä huomattavasti Suomea pidemmällä, mutta puisto ei vielä ollut täydessä kukoistuksessa. Puiston potentiaalin näki kuitenkin jo silmuilla olevien puiden ja kukkivien narsissien keskellä.


Puiston lounaispuolella on Berliinin eläintarha, joka on eläinlajeissa mitattuna maailman suurin ja pinta-alallisesti suurimpien joukossa. Tällä kertaa aika ei riittänyt siellä vierailuun, mutta onneksi puisto tarjosi muutakin. Etenimme pääpiirteittäin idästä lähteen puiston pohjoispuolta ja takaisin itään eteläpuolen kautta. Puistossa on useita pieniä vesistöjä ja puiden takaa saattoi löytää yllättäviä rakennuksia, kuten liittopresidentin valtavan edustusasunnon.

Keskellä puistoa, Grosser Stern -aukiolla, kohoaa Saksan yhdistymissotien kunniaksi pystytetty 67 metriä korkea muistomerkki. Aukio on itä-länsi -suunnassa kymmenen kilometrin pituisen katuosuuden varrella ja muistomerkki on melkoisen vaikuttava näky auringon säteiden osuessa kultaiseen yläosaan.


Viimeisenä aamuna ennen Zalando Outletiin matkaamista suuntasimme aamiaiselle House of Small Wonder -ravintolaan. Valitsin paikan pääasiassa sen sisäänkäynnistä näkemäni kuvan perusteella, ja tälläkin kertaa paikan valinta osui nappiin.


House of Small Wonder oli ruoan puolesta siitä mainio paikka, että vaikka itse voisinkin elää pelkillä aamiaisruoilla, oli kello jo lähempänä yhtätoista ja seuralaiseni kaipasi jotakin ruokaisampaa. Listalta löytynyt Katsu Don sisälsi japanilaista porsaanleikettä, riisiä, kevätsipulia, haudutetun munan sekä kaalia. Nälkä lähti tällä annoksella erinomaisesti.


Omille lautasilleni valitsin granolaa, turkkilaista jogurttia ja hedelmiä sekä mantelicroissantin. Granola oli mukavan rapeaa ja hedelmät maistuivat tuoreilta. Ravintola oli melko täynnä, mutta ruoka tuli pöytään alle 5 minuutissa. Henkilökunta palveli japanilaisen kohteliaasti ja hyvällä englannin kielellä. Huomionarvoista on, että ravintolassa hyväksytään vain käteinen. Siitä kyllä mainitaan vielä alaovella, mutta paikka on niin lumoava, että informaatio saattaa mennä ohi.




Sisäänkäynti on melko huomaamaton
Rakkain matkakohteeni Euroopassa on Lontoo. Berliini kuitenkin vaikutti kohteelta, jonne todennäköisesti tulen vielä menemään. Lyhyen lentomatkan vuoksi ja kaupungin valtavan koon ansiosta siellä on nähtävää vielä monen matkan edestä. En kuitenkaan todennäköisesti pysty vastustamaan House of Small Wonderia, joten matkan tulee olla tarpeeksi pitkä, jotta voin antaa muillekin ravintoloille mahdollisuuden!

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Täytetyt suklaamunat

Näin töhnämunien ohjeen ensimmäisen kerran viime keväänä, reilusti ennen pääsiäistä. Nauroin nimelle ja linkitin yhden ohjeen ystävälleni. Ajatus jäi kuitenkin itämään, ja tein niitä pääsiäisenä päivälliselle, edelleen nimelle naureskellen. Myöhemmin kuulin niiden olevan vuoden 2016 pääsiäisen hitti, joten olin siis kerrankin trendikäs, vahingossa tietysti.

Tänä vuonna nimi ei enää hihitytä niin paljon, mutta en kyllä jaksa kuin ihmetellä kuka sen on keksinyt, ja miksi. Käytän huomattavasti mieluummin jotakin muuta nimitystä, jonka assosiaatio ei ole niin... no, iljettävä.

täytetyt suklaamunat

Viime vuonna täytin munat maitosuklaamoussella (1 dl kuohukermaa ja 50 g maitosuklaata), mutta tänä vuonna kaapissa käyttöään odotti valkosuklaa, joten muutin hiukan ohjetta ja tein valkosuklaamoussea. Tällä kertaa täytteestä tuli valkosuklaasta huolimatta hiukan vähemmän makea, mikä sopi omaan makuuni paremmin. Tein suklaamunat arkiviikolle osuneena syntymäpäivänäni, ja koska rakastan lemon curdia, lisäsin sitä moussen keskelle lusikallisen. Moussea riittää noin 5 suklaamunan täytteeksi.

Täytetyt suklaamunat


50 g maustamatonta tuorejuustoa
65 g valkosuklaata
1 dl kuohukermaa
4 tl lemon curdia

Sulata valkosuklaa ja sekoita se tuorejuuston kanssa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele suklaaseokseen. Pursota suklaamunat lähes täyteen, laita keskelle vajaa teelusikallinen lemon curdia ja pursota moussea vielä reunoille. Anna jähmettyä jääkaapissa ainakin tunti.

täytetyt munat

Suklaamunista saa yläosan pois seuraavasti: Kuumenna terävä juuresveitsi veden alla ja kuivaa se. Varovasti halkaise yläosa noin ⅓ korkeudelta. Mikäli suklaamunassa on yllätys, tee aukosta tarpeeksi suuri, jotta saat lelun ulos. Viime vuosina kaupoissa on näkynyt myös leluttomia suklaamunia, jotka sopivat tähän tarkoitukseen erinomaisesti.

Jos suklaamunien sisällä oleva suklaamousse tuntuu liian makealta ajatukselta, voi ne täyttää oikeastaan millä vain. Panna cotta tai limettiposset taitaa olla ensi pääsiäisen valintani.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Muistojen maanantai: Berliini 1/2

Olen kuullut useita kertoja hehkutusta Berliinistä, mutta en ole erityisesti suunnitellut sinne matkustamista. En tiedä onko se johtunut kaupungin yllä olevasta hipsterimaineesta, vai siitä että aina on ollut muita kohteita joissa vierailla. Kun lentotarjouksia tutkiessa vastaan tuli halvat lennot (84€, Airberlin) ja töistä järjestyi yksi vapaapäivä, oli matkan varaaminen nopea päätös.

Matkaa etukäteen suunnitellessa kävi selväksi, että tulen pitämään kaupungista. En ollut juuri uhrannut ajatuksia koko maalle, mutta nyt mielikuvaksi muodostui ajatus kaupungista, jossa ruoka on halpaa ja aamiaista tai brunssia saa useista paikoista lähes koko päivän ajan. Unelma paikka ruoan rakastajalle siis!

Berliiniin lentää Helsingistä vain kaksi tuntia, eli se osoittautui loistavaksi kohteeksi viikonloppumatkalle. Lentomme oli perillä lauantaina aamulla ja paluu lähti takaisin maanantaina illalla. Perilläoloaika oli siis kolme kokonaista päivää. Lauantaina vietimme aikaa Mitten alueella ja valtiopäivätalon lähistöllä. Sunnuntaina vuokrasimme pyörät ja kiertelimme Tiergarten-puistossa ja sen lähialueilla. Maanantaina lähdimme itään, Wrangelkiezin kautta Alexanderplazille ja Mitten kautta takaisin hotellille. Kolme melko erilaista päivää siis. Sää oli onneksi myös suosiollinen ja lauantai helli meitä jopa yli 20 asteen lämmöllä.

Valtiopäivätalo
Aikaisen menolennon ja myöhäisen paluulennon vuoksi valitsimme hotellin päärautatieaseman vierestä, josta oli suora bussiyhteys lentoasemalle. Hotelli (Motel One) oli hyvä, edullinen ja siisti. Aamupala ei kuulunut hintaan, emmekä sitä hotellilla myöskään syöneet.
Hotellihuone oli suurempi kuin mistä maksoimme, ja saimme parvekkeen sisäpihan puolelle

Osasin kuulemani perusteella odottaa, että Berliinissä uusi ja vanha kohtaa. Tuntui silti melko pysäyttävältä katsella sodassa rei'ille ammuttuja rakennuksia. Pidän vanhojen rakennusten säästämisestä ja joidenkin rakennusten kohdalla tuntui hiukan surulliselta, että ne oli päästetty tai jätetty niin huonoon kuntoon. Oli myös outoa nähdä vallattuja vanhoja tehtaita ja autioita kerrostaloja vieri vieressä uutuuttaan hohtavien talojen kanssa.

Toisinaan nurkan takana odotti myös omalla tavallaan pysäyttäviä rakennuksia, kuten alla oleva
Ruine der Franziskan­er Klosterkirche -kirkko. 1250 vuonna rakennetusta kirkosta oli jäljellä vain osa seinistä ja silti sen joskus olemassa olleen mahtavuuden pystyi näkemään. Matkan jälkeen selvitin, että suuri osa kirkosta tuhoutui toisen maailmansodan lopussa. Raunioiden sisällä olevat karvapallot ovat muuten osa jotakin modernia taidenäyttelyä.



Maanantaina aamusta suuntasimme Zalando Outletiin, joka sijaitsi hiukan hämmentävällä alueella, erikoisessa miljöössä. Outletissa alennukset taisivat olla 20-70% välillä ja valikoima oli melkoisen kattava. Suurin yksittäinen osa-alue oli kengät. Myytävät vaatteet oli jaettu kokojen mukaan, joten samaa paitaa saattoi olla vain yksi, tai neljä eri koossa.


Kohtalaisen lähellä Zalandon Outletia oli Burgermeister, jonka olin bongannut netistä aiemmin, ja jonka olin kirjoittanut muistiin sanoilla "Burgers to die for". Hampurilaiset olivat kyllä erittäin hyviä, ja miljöö rautatieaseman alla sopi fiilikseen hyvin. Burgermeister on tehnyt hampurilaisia jo 11 vuotta, ja koska valikoima oli pienehkö, oli ruoka hyvää ja sen sai jonosta huolimatta nopeasti. Palvelu oli myös asiallista ja sujui moitteettomasti englanniksi. Päädyimme tilaamaan vain hampurilaiset, mutta vastapäisen miehen juustoranskalaiset saivat ylimääräisen kuolan valumaan. Maistamatta niitä itse, suosittelen kuitenkin kokeilemaan.

Burgermeisterin lisäksi kävimme illallisella toisessa burgeriravintolassa. Peter Pane -ravintolan nimi saattoi olla se, joka huomion herätti, mutta ravintola osoittautui kyllä ihan kohtalaisen hyväksi löydöksi. Päivän kävelyn jälkeen teki mieli jotakin "kevyempää", joten molempien lautaselle päätyi sämpylätön hampurilainen.

Ravintolassa oli ilta-aikaan käytössä illallismenu, jolla sai 7,90€ plus hampurilaisen hinnalla juoman (alkoholillinen tai -ton) sekä lisukkeet. Tilasin bataattiranskalaiset, mutta tarjoilija palasi hetken päästä ja kertoi niiden loppuneen. Muutin tilausta ja kun ruoat tulivat pöytään, tuli hetkellinen hämmennys. Puolisoni oli tilannut omat ranskalaiset, joiden lisäksi saimme jaetut ranskalaiset, eli yhteensä kolmelle hengelle. Laskun loppusumma oli kuitenkin ihan oikea, joten suurta vahinkoa ei tullut, vaikka paljon jäikin syömättä.

Sekä alkoholillinen (kuvassa vasen), että alkoholiton (oikealla, "mojito") drinkki olivat hyviä, samoin kaikki lautasilla ollut. Palvelu sunnuntai iltana oli kyllä ystävällistä, mutta ranskalaissekaannuksen kanssa hiukan hämmentävää. 


Ensi viikolla palaan vielä Berliiniin, ja kerron parhaista pannukakuista, jotka olen koskaan syönyt. Kuvasaldona myös kaunein kahvila, jossa olen koskaan käynyt sekä pyöräretken löytöjä Tiergartenista.


perjantai 7. huhtikuuta 2017

Korvapuusti padassa

Rakastuin päätäpahkaa pataleipiin sellaista ensimmäistä kertaa kokeiltuani. Aiemmat kirjoitukset niistä löytyy täältä ja täältä. Kun vastaan tuli patapuusti, oli sanomattakin selvää että kokeiluun menee. Idea on hiukan eri kuin pataleivässä. Leipätaikinan annetaan tekeytyä yön yli, kun taas pullataikina on valmis alle tunnissa. Loppu on kuitenkin samankaltainen: pata uuniin kuumenemaan, taikina kuumaan pataan ja annetaan padan tehdä taikojaan.



Korvapuustit ovat (olleet) mustikkapiirakan kanssa yksi niistä perinteisistä leivonnaisista, jota en ole tahtonut muokata modernimmaksi tai terveellisemmäksi. Olen leiponut solmupullia, tuorejuustolla täytettyjä pullia ja voisilmäpullia. Korvapuusti on kuitenkin yli kaikkien, koska kaneli ja sokeri on se niiden juttu. Korvapuustit kuuluu muuten ehdottomasti leipoa oikeaan voihin. Käytän aina leivonnassa voita, enkä koskaan leivontamargariinia, mutta näiden kanssa se pitää huomauttaa erikseen.

Patapuusti on ihan yhtä hyvää kuin pienet korvapuustit, mutta kuitenkin hiukan erilaista. Yhden pullan tekeminen on ainakin vaivattomampaa kuin useiden pienten. Sama huumaavan ihana tuoksu tulee kuitenkin niin padasta kuin pelliltäkin, ja molempia tekee mieli hotkia kuumana.

Korvapuusti padassa


2 dl maitoa
20 g tuorehiivaa
¾ dl sokeria
½ tl suolaa
1½ tl kardemummaa
5 – 5½ dl vehnäjauhoja
50 g voita

täyte:
75 g voita
½ dl sokeria
1½ tl kanelia

Ota taikinan ja täytteen voi huoneenlämpöön puoleksi tunniksi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää sokeri, suola ja kardemumma. Alusta suurin osa jauhoista taikinaan ja lisää huoneenlämpöinen voi. Vaivaa loput jauhot taikinaan. Taikina saa jäädä hiukan löysemmäksi kuin normaalisti. Laita taikina vedottomaan paikkaan kohoamaan (esimerkiksi mikroon) noin 40 minuutiksi, tai kunnes se on kunnolla kohonnut.



Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja laita kannellinen pata sinne lämpiämään. Vaivaa taikinaa reilusti jauhotetulla alustalla hetki. Sekoita keskenään huoneenlämpöinen voi, sokeri ja kaneli. Venyttele tai kauli taikina levyksi, ja annostele puolet täytteestä levyn toiseen reunaan. Käännä taikina kaksikerroin ja sitten vielä kaksikerroin.

Venyttele taikina uudestaan levyksi ja lisää loput täytteestä levyn toiselle puolelle. Taittele kahdesti kaksin kerroin ja muotoile taikinasta pallo siten, että saumat jäävät alapuolelle. Voitele pulla kananmunalla ja koristele raesokerilla. Anna pullan levätä noin 10 minuuttia.

Ota kuumentunut pata uunista ja laita pulla sinne. Paista kannen alla noin 40-50 minuuttia, kunnes pulla on kauniin ruskea ja kypsä. Anna pullan jäähtyä muutama minuutti padassa ja nosta sitten tasolle jäähtymään kunnolla. Leikkaa pulla hyvin jäähtyneenä. Paras veitsi leikkaamiseen on terävä sahalaitainen veitsi.


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Parvekeviljely maaliskuussa

Kalenteri on salakavalasti ehtinyt jo huhtikuun puolelle, vaikka luonnoksissa onkin odottanut teksti liittyen maaliskuuhun parvekepuutarhan kanssa. Sää ei viime viikkoina ole ollut kovinkaan keväisen aurinkoinen, joten jos mielii istuttaa ulos kasveja siemenestä asti, ehtii suurimman osan kanssa vielä varsin hyvin.

Omat kasvini laitoin itämään 1,5 viikkoa sitten, kun parvekkeella käydessä huomasin, että raparperista alkaa jo näkyä alut. Kevät on siis kasvun kannalta jo yllättävän pitkällä, joten on aika katsastaa mitä kannattaa tehdä nyt, mikäli tahtoo kesällä saada satoa.

Jos aloittaa parvekeviljelyä ensimmäistä kertaa, kannattaa valita helpohkoja lajeja: yrttejä, valmiiksi esikasvatettuja kasveja ja ehkä kukkia. Itse tein päinvastoin, ja ensimmäisenä kesänä kasvatin siemenestä alkaen tomaattia ja porkkanaa. Syteen tai saveen, tällä kertaa saveen. Iskin tietämättömyyttäni tomaatteja noin 8 tainta samaan isoon ruukkuun, ja sain koko kesänä ehkä kaksi tomaattia. Porkkanoita kastelin rakkaudella, ja kiitokseksi sain noin kymmenen 3 sentin pituista porkkanaa.

Kylvetyt siemenet kannattaa nimetä

Tigerissa myytävä kasvualusta on hyvä ja edullinen
Maaliskuussa itämään laitetaan pitkän kasvuajan vaativat kasvit. Näistä löytyy luetteloita, mutta hyviä parvekekasvatettavia ovat muun muassa paprika, tomaatti, yrtit sekä laventeli. Monivuotiset kasvit ovat melko kiitollisia kasvatettavia. Idätystä tarvitaan vain yhtenä vuonna ja yleensä tavallisimmat yrtit, kuten ruohosipuli, persilja (2-vuotinen), minttu ja sitruunamelissa antavat hyvän ja runsaan sadon. Tomaateista tulee parvekkeellakin mehukkaita ja lajikkeeksi kannattaa valita avomaalla menestyvä lajike. Kirsikkatomaatti on hyvä vaihtoehto, eikä se vaadi masiivisia tukirakennelmia.

Siementen kylvöön kannattaa käyttää vähäravinteista kylvömultaa, jota saa tavallisista marketeista. Hyvä kasvatuspaikka on valoisa ja tarpeeksi lämmin. Itse kasvatan ikkunalaudalla pienessä kasvihuoneessa. Mikäli aurinko ei paista toiveiden mukaan, kannattaa kasvua vauhdittaa pienellä valolla. Kokemuksieni mukaan tavallinen, mielellään suunnattavissa oleva, pöytävalo toimii hyvin. Kylvön alussa mullan pinta kannattaa peittää kelmulla, jotta se pysyy tarpeeksi kosteana. Suihkepullolla kastelu yleensä riittää.

Herne versoo nopeasti, kun niitä liottaa ennen multaan laittoa yön yli vedessä
Siemeniä löytää melko kattavasti marketeista, ja toki myös puutarhamyymälöistä. Taimimultaa ja siemeniä näkyi olevan myös lähi-Lidlissä. Siellä edullisimmat siemenpussit maksavat muistaakseni 0,39€, jolloin kasvien idätys ei tule kalliiksi, vaikka epäonnistuisikin.




© Valmiiseen pöytään
Maira Gall