Rakastan reseptejä, joilla on jokin tarina. Tällaisista resepteistä aktiivisesti käytössäni on muun muassa toimistovaarilta peritty lihapullaresepti, eikä joulua tule ilman Paraisten piparkakkuja. Reseptin pitkä historia yleensä takaa onnistuneen lopputuloksen, sillä eihän sitä muuten käytettäisi vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Uusin herkkuresepti tuli vastaani kyläillessäni veljeni luona, jossa tarjolla oli kälyni leipomaa piirakkaa, joka meinasi viedä tajun. Hyvällä tavalla siis. Lautaselta löytyi juusto-pekonipiirakka, ja se oli rakkautta ensi puraisulla. Olen kohdannut tuon piirakan kanssa muutaman kerran vuoden aikana, ja ehdin kertaalleen saada jo ohjeenkin, mutta se hautautui puhelimen kuvatulvan uumeniin.
Muutama viikko sitten lautaselta löytyi jälleen tuttu piirakka, ja nyt aloin kaivata ohjetta uudestaan. Sain sen, ja luvalla jaan sen nyt teillekin. Mitä sitten tulee tämän piirakan tarinaan. Ohje on peräisin kälyni mummolta, joka oli saanut sen naapuriltaan, Annikilta. Kuulemani mukaan mummo oli jaksanut tehdä piirakkaa vielä vanhanakin, vaikka voimat muuten alkoivat jo ehtyä. Jo pelkkä tarina on ihana, mutta voi pojat, niin on myös itse piirakka!
Vanhaan aikaan ruoat ja leipomukset olivat ihastuttavat yksinkertaisia. Tähänkin piirakkaan tulee vain 8 raaka-ainetta, ja näistä kaikkia on joko aina kaapeissa, tai ainakin hyvin lyhyen kauppareissun päässä. Valmistaminen on todella helppoa, ja tästä takuuna on se, että kuvien piirakan valmisti tällä kerralla evääkseen puolisoni. Mies, joka ei siis ole koskaan oma-aloitteisesti leiponut. Alkuperäisessä ohjeessa pekonin määrä oli 120 g, mutta hävikkiä torjuaksesi voit huolettomasti käyttää koko paketin. Juustoksi sopii jokin maukas, kuten gouda, cheddar tai vaikkapa emmental. Ja sitten vain kädet jauhoihin, ja piirakkaa odottelemaan.
Juusto-pekonipiirakka
Pohja:
100 g voita
½ dl kermaviiliä
3 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
140-170g pekonia
1½ dl kermaviiliä
2 dl juustoraastetta
2 kananmunaa
mustapippuria
Sulata voita mikrossa hetki, ja yhdistä kermaviilin kanssa. Lisää jauhot ja leivinjauhe, ja sekoita tasaiseksi. Painele voidellun tai leivinpaperoidun piirakkavuoan pohjalle.
Silppua pekoni saksilla, ja yhdistä muiden täytteen ainesten kanssa. Kaada täyte pohjan päälle, ja paista piirakkaa 200 asteessa 30 minuuttia.
Lue myös:
Mustikkapiirakkapäivä
Tätä piti kokeilla ja voi pojat, en pettynyt! Ihanan helppo pohjataikina. Loppupiirakka riitti vielä evääksi.
VastaaPoistaKiva että tykkäsit! Itsekin otan kyllä tuon pohjan käyttöön muidenkin piirakoiden kanssa :)
VastaaPoistaIsot kiitokset reseptin jakamisesta! Tosi helppo taikina, täytteestä puhumattakaan. Tää on mun uusi luottoresepti!
VastaaPoistaKiva kuulla, että piirakka maistuu! Itsekin tein tätä juuri, ja on se kyllä hyvää :)
VastaaPoista