Leipominen on lähtökohtaisesti helppoa, kun vaan
mittaa ainekset tarkasti. Täytekakut ja muut muna-sokeri -vaahtoiset
leivonnaiset tuntuvat kuitenkin välillä kohoavan epätasaisesti - ehkä uunin, ehkä
leipojan syytä. Olenkin yleensä vältellyt täytekakkujen ja kääretorttujen
leipomista ja keskittynyt varmemmin onnistuviin leivonnaisiin.
Uskoisin, että suurimpia kääretorttuvirheitäni (ja
ehkä myös kakku-), on ollut munien ja sokerin liian vähäinen vaahdotus ja
jauhojen lisääminen taikinaan huolimattomasti. Olin hiljattain menossa
illanistujaisiin, joissa muina tarjottavina olisivat glögi ja joulutortut. En
viitsinyt vielä leipoa pipareita, joten päätin yhdistää nopeasti valmistuvan
unelmatortun ja piparin maut. Tällä kertaa kiinnitin siis erityisesti huomiota
tarpeeksi pitkään vatkausaikaan ja pyrin sekoittamaan jauhot taikinaan niin,
ettei siihen jäänyt paakkuja. Olen myös lukenut, että kun torttulevyn
käärii rullalle jäähtymään, repeilee sen pinta vähemmän. Totta tai tarua, toimi
ainakin tällä kertaa ja tuloksena oli ihan kelvollinen kääretorttu.
Piparinmakuinen unelmatorttu
noin 15 palaa
4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl pomeranssia
1 tl piparkakkumaustetta
täyte:
100 g voita
1 kananmuna
1 rkl appelsiinimehua
1 tl piparkakkumaustetta
3-3½ dl tomusokeria
Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, eli
kunnes se on vaaleaa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinan
sekaan. Kääntele taikina varovasti tasaiseksi.
Levitä taikina leivinpaperilla
vuoratulle pellille ja paista keskitasolla noin 7-8 minuuttia. Kumoa kypsä
kääretorttulevy sokeroidulle leivinpaperille. Kääri torttulevy leivinpaperin kanssa rullalle
jäähtymään.
Vatkaa täytteen ainekset keskenään sähkövatkaimella
ja levitä jäähtyneelle levylle. Kääri tiukalle rullalle ja nosta jääkaappiin. Unelmatorttu
on parhaimmillaan seuraavana päivänä, mutta hyvää myös pari tuntia
jähmetyttyään. Torttu on luontaisesti gluteeniton, kun siihen käytetään vain
perunajauhoja.
Jos kaapistasi ei löydy valmista
piparkakkumaustetta, saat saman lopputuloksen yhdistämällä kanelia, inkivääriä
ja neilikkaa niin, että yhteismäärä on koko ohjetta varten 2 teelusikallista.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti