maanantai 17. joulukuuta 2018

Glögicurd ja minijoulutortut

Joulukuussa sosiaalista mediaa ja blogeja seuratessa on käynyt ilmi, että erilaiset joulutorttujen variaatiot ovat tänäkin vuonna hitti. Viime vuonna suosioon nousivat vihreä kuula -joulutortut ja Nutellakuusi, ja tänä vuonna eniten on näkynyt lumihiutaletorttuja.

Olen itse enemmän perinteisten joulutorttujen ystävä, ja taittelen ja täytän ne aina samalla tavalla. Tein kuitenkin jo marraskuun lopulla glögistä inspiroituneena glögicurdia. Sen valmistamisen jälkeen aloin pohtia, että minkähän kanssa sitä voisi syödä. Päädyin torttutaikinaan, josta tein ensin kolmion mallisia (samaan tyyliin kuin Pullahiiren blogissa). Ne toimivat teoriassa ihan hyvin, mutta täyttäminen oli kuitenkin hiukan liian hankalaa.

Seuraava variaatio oli perinteiseen muotoon tehdyt joulutortut, ja ne toimivat huomattavasti paremmin. Tein tähtitortuista tavallista pienemmän kokoisia, jolloin lopputuloksena on kivat pienet suupalat. Glögisen mausteinen tahna osoittautui oivalliseksi yhdistelmäksi yhdessä melko neutraalien torttujen kanssa. Glögicurdin valmistaminen on vaivatonta, ja glögitiivisteen sokerisuudesta huolimatta se ei ole liian makeaa. Tahnan kannattaa antaa maustua jääkaapissa muutaman päivän ajan, joten sen voi valmistaa hyvin etukäteen. Tortut voi myös paistaa etukäteen, mutta ne tahna pursotetaan vasta kunnolla jäähtyneisiin torttuihin.

glögitahna

Glögicurd

noin 2 dl

1½ dl (Marlin) glögitiivistettä
3 kananmunan keltuaista
75 g voita

Mittaa glögi ja keltuaiset kattilaan. Kuutioi voi valmiiksi odottamaan.

Kuumenna glögiä ja keltuaisia samalla sekoitellen, kunnes seos alkaa paksuuntua selvästi. Ota kattila liedeltä ja lisää voikuutiot joukkoon muutama kerrallaan. Sekoitta niin, että voi sulaa joukkoon.

Anna curdin jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä se sitten jääkaappiin. Curd säilyy kylmässä ainakin viikon.

Pienet tähtitortut


Voi- tai lehtitaikinalevyjä

Leikkaa taikinalevyt 8 osaan. Leikkaa neliöiden reunat terävästi kulmista ja taita joka toinen osa keskelle. Paista 225 asteessa noin 12-15 minuuttia. Tarkkaile paistoa, sillä pienet tortut palavat helposti.

Paina kypsien, vielä lämpimien torttujen keskelle kolo esimerkiksi kardemummaputkilolla tai lyijykynällä. Anna torttujen jäähtyä.

Lusikoi glögicurdia pursotinpussiin, jossa on pieni pyöräpäinen tylla, ja pursota tahnaa joulutorttujen keskelle painettuun koloon.

glögitahna


Seuraathan jo Kotiliesi -blogien joulukalenteria? Huomisen luukku aukeaa Ruusumäki-blogissa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall