tiistai 30. lokakuuta 2018

Halloweenin hauskat herkut

Työpaikallani järjestettiin viime viikolla tapahtuma, jonka tarjoilut tein itse. Teema sai inspiraation tapahtuman julisteesta ja lähestyvästä halloweenista. Ensin huvitin itseäni aivokakun, käsiboolin ja muiden ällötysten ajatuksella. Ajatus kuitenkin jatkojalostui tyylikkäiden halloween juhlien järjestämiseksi. Lopputulos taisi olla jotakin hauskan halloweenin tapaista.

Suolaisena tarjolla oli tortillaveneitä (inspiraatio Maistuis varmaan sullekin! -blogista) sekä rieskarullia kahdella eri täytteellä. Näitä en sitonut halloween-teemaan, vaan keskityin enemmän makeiden kanssa puuhailuun.

Tarjolle tuli lakritsifudgeja, suklaasuukkoja, hedelmäsalaattia, irtomakeisia ja taikapannaria. Taikapannarin tein K-Ruoan ohjeen mukaan, ja siitä tulikin todella hyvää. Päälle pursotin keltaiseksi värjättyä appelsiinituorejuustoa. Tilaisuuden juomat eivät olleet muuten teemaan sovitettuja, mutta alkoholittomaksi vaihtoehdoksi tein Kotilieden granaattiomena-mocktailia. Se toimi kannuun valmistettuna hyvin.

Halloweenin suklaasuukot


Suukot saivat inspiraationsa ideoita etsiessäni. Tarkoituksenani oli saada aikaan jotakin haamuihin liittyvää, mutta kuulin lopputuloksen näyttävän ainakin Minions-hahmojen tumnmaihoisilta serkuilta. Niin tai näin, hauskoja niistä ainakin tuli!



Suklaasuukot

Brunbergin suukkoja
Syötäviä koristesilmiä (tilasin JuhlaX-verkkokaupasta)
Pikeeriä (ohje esimerkiksi Kotilieden sivuilla)

Poista folio suukkojen ympäriltä. Kasta hammastikku tai vaikka lusikan kärki pikeeriin ja liimaa sitten silmät suukolle. Mikäli pikeeri on ohutta, saattavat silmät lähteä valumaan. Suukkoja kannattaakin kuivattaa hetki vaakatasossa. Pikeerin kuivuttua suukot ovat valmiita tarjoiltavaksi.

Lakritsifude


Fudget löytyivät Maistuu makialle -blogista. Olen tehnyt samalla kondensoitu maito + suklaa -kaavalla fudgeja monesti aiemminkin, joten tiesin yhdistelmän olevan toimiva. Muokkasin ohjetta hiukan kaupan valikoiman mukaisesti ja salmiakkijauheen tilalle tuli lakritsijauhetta. Olin ajatellut ostaa ohjeen mukaisesti valkosuklaata, mutta hyllyssä silmiin osui Pandan salmiakkivalkosuklaa. Se toimi fudgessa hyvin, mutta lopputuloksesta tulee varmasti mainio myös tavallisella valkosuklaalla. Koristeeksi tuli samoja silmiä kuin suklaasuukkoihin, sekä lisäksi mustia ja kultaisia rakeita.

lakritsifudge
fudge

Lakritsifudge

1 purkki (397 g) kondensoitua maitoa
1 levy (145 g) salmiakkivalkosuklaata
1,5 levyä (á 145 g) valkosuklaata
mustaa elintarvikeväriä
2-3 tl lakritsijauhetta
3-4 rkl turkinpippuri crushia
koristeluun sokerisilmiä ja koristerakeita

Vuoraa pieni, noin 20 x 30 cm kokoinen vuoka leivinpaperilla.

Kaada kattilaan kondensoitu maito ja pilko sekaan suklaat. Kuumenna seosta, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Värjää massa mustalla elintarvikevärillä. Itse käytin Dr. Oetkerin mustaa elintarvikeväriä. Sitä tarvittiin noin 2 teelusikallista. Muita värejä saattaa riittää pienempikin määrä. Sekoita seokseen lakritsijauhetta (minulla Urtekramin raakalakritsijauhe) ja turkinpippuri crushia.

Kaada fudgemassa mahdollisimman nopeasti leivinpaperin päälle vuokaan ja levitä sitä vuoan reunoja kohti. Massa jähmettyy nopeasti. Asettele fudgen päälle silmiä ja koristerakeita. Anna massan jäähtyä hieman huoneenlämmössä ja nosta se sitten jääkaappiin yöksi.

Leikkaa fudge haluamasi kokoisiksi paloiksi. Fudge on todella makeaa ja pienikin pala riittää.

Halloweenin hedelmälautanen


Kaikki eivät välitä sokerisesta makeasta, joten ajattelin valmistaa hedelmälautasen. Toteutin senkin värikoodattuna, ja siitä tuli todella hauska! Tiettyyn väriteemaan sopivia hedelmiä oli yllättävän helppo löytää, mutta laajensin valikoimaa kuitenkin hiukan kirsikkatomaatteihin ja kuivattuihin aprikooseihin. Koristeeksi löysin Lidl:n halloween-valikoimasta tummasuklaisia hautakiviä.

hedelmälautanen
hedelmälautanen

Tummia hedelmiä ja marjoja, esimerkiksi luumuja, tummia viinirypäleitä, mustikoita ja karhunvadelmia
Keltaisia hedelmiä, esimerkiksi satsumia, kuivattuja aprikooseja ja keltaisia kirsikkatomaatteja

Lisäksi tarjolla oli teemaan sopivia irtomakeisia. Löysin kahden eri kaupan valikoimasta muutamia erilaisia pääkalloja, kaksia vaahtosieniä, matoja, tekohampaita, tervapiruja, mustekaloja sekä Fazerin Pantteri black & white -tassuja.



Tapahtuman lopussa tarjolla oli myös juustoja, jotka luonnollisesti sopivat myös teemaan. Ostin punaista pestojuustoa, vihreää pestojuustoa sekä mustaa sitruuna-lakritsijuustoa. Näiden kanssa oli tarjolla suolakeksejä.



Kuva: Ville Eerikäinen

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall