kotiliesi

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Monipuoliset pinaattiletut

Pinaattiletut kuuluvat monella kaupan valmishyllystä ostettuihin arkiruokiin. Oletko koskaan paistanut niitä itse? Ero on huima! Vähän samalla tavalla, kun valmislihapullat maistuvat täysin erilaisilta kuin itse tehdyt. Taikinan turvotus ja lettujen paistaminen vievät kyllä hiukan aikaa, eivätkä nämä siis ole yhtä nopeita ja vaivattomia kuin valmisletut, mutta voittavat kyllä maun puolesta 100 - 0. Kokeile ihmeessä vaikkapa viikonloppuna.


Kouluaikanani pinaattiletut tarjoiltiin mielestäni oudosti perunoiden ja kananmunakastikkeen kera. Tätä yhdistelmää en ole kotona kaipaillut :) Syö letut täytettyinä, ja yhdistelmäni on (ehkä hiukan kummalliselta kuulostavat) pesto ja feta. Tämä yhdistelmä löytyi jo muutama vuosi sitten, kun pohdin, minkä kanssa letut olisivat parhaimmillaan. Jäin näihin koukkuun, enkä ole juuri muuta enää kokeillut. Suosittelen testaamaan.

Tiesitkö muuten, että pinaattiletut toimivat myös makeilla täytteillä? Makeista suosikkini on kinuskikastike ja vaniljajäätelö, mutta myös klassinen mansikat ja kermavaahto toimivat varmasti loistavasti :) Taikinaan ei tule tavallista lettutaikinaa enempää suolaa, eikä pinaatti tee mausta suolaista. Jos olet kuitenkin epäileväinen, voi pinaatin määrän hyvin puolittaa.




Pinaattiletut


2 munaa
4 dl maitoa
1 dl vichyä
3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
150 g sulatettua pakastepinaattia
1 rkl öljyä

Riko munat kulhoon. Vatkaa maito ja munat vispilällä sekaisin. Lisää jauhot, suola, pinaatti sekä öljy. Anna taikinan turvota huoneenlämmössä noin puoli tuntia. Lisää lopuksi vichy ja sekoita.

Paista letut pannulla keskilämmöllä molemmin puolin.

Taikinasta tulee noin 40 pikkulettua tai 12 isoa.



Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall