lauantai 2. marraskuuta 2019

Portteripataleipä

Pataleivät ovat suosikkejani, enkä taida kyllästyä niihin koskaan. Leipää on helppo muokata kaapeista löytyvien jauhojen mukaan tai nestettä vaihtamalla, ja lopputulos maistuu aina erilaiselta. Jauhojen vaihtelun lisäksi olen siis kokeillut erilaisia nesteitä. Blogista löytyykin punaviinipataleivän ohje, jonka lisäksi olen testannut muun muassa porkkanamehua (oikein kauniin värinen lopputulos), hasselpähkinämaitoa (olisin kaivannut lisää pähkinäisyyttä, eli vaatii tuotekehittelyä), ja nyt uusimpana porteria.

Porter tai portteri on tumma pintahiivaolut,  jossa on vahva humalointi. En ole kovin suuri perinteisen oluen (=vaalea lager) ystävä, mutta pidän porterista ja stoutista. Arvelin niiden tummien aromien sopivan pataleipään, ja arvio osui oikeaan. Portteripataleivän maku on maltainen, ja hiukan makea. Leivästä tulee todella maukas!

Olen kokeillut valmistaa leipää sekä päivittäistavarakaupassa myytävästä portterista, että Alkossa myytävästä voimakkaammasta portterista. En ole huomannut alkoholiprosenttien vaikuttavan makuun, eli voit valita portterin mielesi mukaan. Suosikki portterini on tällä hetkellä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Lakritsi portteri, mutta en ole vielä ehtinyt testata sitä leivässä. Uskoisin sen tuovan samankaltaista makeutta kuin lakritsi saaristolaisleivässä.

Teen pataleivät Sarpanevan 3 litran pataan. Alla olevilla määrillä leipä jää suuressa padassa makuuni liian pieneksi. Teen siis pataleivät yleensä 1,5-kertaisena, ja silloin leivästä tulee kauniin muotoinen. Alla oleva ohje on siis varsin sopiva noin 2 litran pataan tai kattilaan, mutta suosittelen suurentamaan sitä jos pata/kattila on iso.

Olen muuttanut jo alun perin helppoa pataleivän ohjetta vieläkin helpommaksi. Moni ohje - myös omani - neuvoo pyörittelemään taikinasta pallon pöydälle siksi aikaa kun pata kuumenee uunissa. Olen laiska, ja pyrin välttämään turhia välivaiheita. Olen viime kerrat testannut vaiheen pois jättämistä, ja lopputulos on ollut yhtä hyvä ja kuohkea. Palloksi pyörittämisestä on vain se hyöty, että taikinan pintaan tulee jauhoja. Siitä syystä ripottelen kuuman padan pohjalle hiukan jauhoja, jolloin leipä irtoaa kypsänä helpommin.

portterleipä
pataleipä porter

Portteripataleipä


3,3 dl portteria
2 rkl vettä
1 tl suolaa
½ tl kuivahiivaa
7 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
(1½ rkl kaljamaltaita)

Lämmitä porter ja vesi kädenlämpöiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään (voit halutessasi lisätä hiukan kaljamaltaita, mutta ne eivät ole pakollisia. Leipä on hyvää ilmankin!), ja lisää niiden joukkoon nesteet. Sekoita taikina huolellisesti tasaiseksi, mutta älä vaivaa.

Peitä taikinakulho kannella tai muovikelmulla, ja laita vedottomaan paikkaan kohoamaan 12-14 tunniksi.

Laita kannellinen pata uuniin ja uuni lämpiämään 225 asteeseen. Kuumenna pataa uunissa noin 20 minuuttia. Ripottele padan pohjalle noin ruokalusikallinen jauhoja. Kaada taikina kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista leipää 30 minuuttia (tai 35 minuuttia jos teet taikinan suurempana).

Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia, tai kunnes leivän pinta on kauniin ruskea.

Irrota leipä padasta kun se on hiukan jäähtynyt. Anna leivän jäähtyä ennen sen leikkaamista, mutta älä peitä sitä leivinliinalla, jotta kuori pysyy rapeana.

pataleipä portteri
pataleipä

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall