kotiliesi

maanantai 26. helmikuuta 2018

Ruokakuvausinspiraation jäljillä

Kauniit ruokakuvat ovat ehdottomasti yksi inspiroivimmista ruoanlaittomotivaation lähteistä. Kuvan sanotaan kertovan enemmän kuin tuhat sanaa, ja uskon kyllä siihen. Olen itse löytänyt kuvaamisen kunnolla vasta blogin myötä, ja olen siitä todella onnellinen. Suurin osa valmistamistani ruoista on mielestäni helppoja tehdä, ja toisinaan tekee mieli kirjoittaa tekstiin sata kertaa eeppinen, mutta erinomainen ohje on kuitenkin vain keskinkertainen ilman kuvia. Kuvilla on siis suuri merkitys, sillä todella huono kuva ei yleensä motivoi kokeilemaan uutta ohjetta. Jos ohjeen yhteydessä ei kuitenkaan olisi kuvia ollenkaan, en todennäköisesti edes harkitsisi kyseisen ohjeen kokeilemista.

Maisemakuvaajana olen edelleen susihuono, mutta kissoista ja kummilapsesta olen saanut joitakin todella hyviä kuvia. Ruokakuvaus on silti edelleen melko haastavaa. Kohde pysyy toki paikallaan (paitsi jos taloudessa asustaa kissa, joka tahtoo maistella herkkuja), ja ruoka on siis tietyllä tavalla helpompi kohde kuin ihmiset tai maisemat. Kuvien avulla pitäisi selittää kaikki, mitä annoksesta tahtoo kertoa, ja saada niiden avulla ohjeen lukija inspiroitumaan. 

Kuvaan lähes kaikki ruoat, joita valmistan ensimmäistä kertaa. Toisinaan kuvat jäävät arkistoon pitkäksikin aikaa, niin kuin tämän tekstin kuva. Jotain tapahtui, kun ohje ei päässyt heti julkaisuun. Se jonkin on ehkä hiukan naurettava epätyytyväisyys. Julkaisinhan viikko sitten veriappelsiinivispipuuron ohjeen, jonka kuviin en todellakaan ollut tyytyväinen! Valmiin vispipuuron kuvasin väsyneenä töiden jälkeen pimeässä, joten kuvat olivat melkoisen huonoja. Ohje oli kuitenkin mielestäni niin hyvä, että se ansaitsi tulla julkaistuksi, kuvista huolimatta.

Miksi kuvan tofu adobo sitten on jäänyt arkistoon? Osittain siksi, että kuvia on poikkeuksellisesti vain yksi, vaikka pyrin yleensä vähintään kahteen kuvaan. Toinen syy on se, että vaikka ruoasta tuli todella hyvää, ei siihen tuntunut liittyvän tarinaa. Rakastan ruokia, joiden ohjeilla on historia, niin kuin esimerkiksi pipareilla ja juustopekonipiirakalla. Kun sitten aloin pohtia tämän ruoan historiaa, totesin sen ulottuvan melko lähelle, ja liittyvän todella vahvasti ruokakuvainspiraatioon. Ohje on peräisin uusimmasta K-Ruoka -lehdestä, johon tartuin inspiroivan kansikuvan vuoksi. En testannut kannen kasvis-phokeittoa, vaan valmistin tofu adoboa. Tofu adobon kuva on myös hyvä, mutta inspiraation lähteenä toimi kuitenkin tällä kerralla toinen ruoka.

Tofu adobo ansaitsee myös erityismaininnan, sillä se sai minut tarttumaan varsiparsakaaliin. En ole parsan tai parsakaalin ystävä, mutta varsiparsakaalin kanssa heitin ylävitoset. Kokeile siis sinäkin tätä herkkua, vaikka sen nimi oudolta kuulostaakin :)


Tofu adobo

neljälle

1 pkt (270 g) kiinteää tofua
4 rkl rypsiöljyä
¾ dl soijakastiketta
½ dl maissitärkkelystä
¾ dl balsamiviinietikkaa
3 rkl fariinisokeria
1 tl kokonaisia mustapippureita
3 laakerinlehteä
1 pss (250 g) makeaa varsiparsakaalia
2 kevätsipulia

Leikkaa tofu ohuiksi paloiksi ja kuivaa palat talouspaperilla painellen. Yhdistä laakeaan astiaan öljy ja 3 rkl soijakastiketta. Kääntele tofupalat seoksessa ja anna imeytyä noin 5 minuuttia. Kääntele palat sitten molemmin puolin lautasella maissitärkkelyksessä.

Paista jauhotetut tofut öljyssä pannulla kauniin kullanruskeiksi ja nosta sivuun. Lisää pannulle loput soijakastikkeesta, balsamiviinietikka ja sokeri, laakerinlehdet sekä mustapippurit.

Anna kastikkeen kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes seos on paksuhkoa ja kuplivaa. Ota sivuun mustapippurit ja laakerinlehdet.

Kastikkeen kiehuessa hienonna tai viipaloi kevätsipulit. Huuhtele ja paloittele varsiparsakaali mieluisan kokoisiksi paloiksi.

Lisää sipuli ja varsiparsakaali kastikkeeseen. Kuumenna käännellen muutaman minuutin ajan ja lisää tofupalat.

Tarjoa tofu adobo keitetyn riisin kanssa.

Lue myös:


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall