maanantai 5. maaliskuuta 2018

Vaahterasiirappipähkinät

FODMAP:in vuoksi olen joutunut luopumaan monista - aiemmin välttämättömiltä tuntuneista - raaka-aineista. Perheen ruoanlaittajana koin pahimmat kriisit tavallisen sipulin ja hunajan kanssa. Sipulin käytöstä olen oppinut eroon, ja lähes kaikissa ruoissa kevätsipuli toimii yhtä hyvin kuin keltasipuli. Nykyisin tuntuu jopa helpottavalta, kun voi laittaa ruokaa ilman että sipuli saa kyyneleet valumaan.

Hunajattomuus tuntui alussa myös vaivalloiselta. Olin tottunut käyttämään sitä muun muassa myslin tekoon, ja flunssakaudella inkiväärijuomaan. Itse voin toki käyttää hunajaa edelleen, koska FODMAP-rajoitteet koskevat vain puolisoani. Teen kuitenkin mysliä meille molemmille, ja hunajalle piti löytää korvaava vaihtoehto. Korvaajaksi muodostui vaahterasiirappi, joka on sen kautta löytänyt paikkansa keittiön vakiovarusteisiin. Aiemmin vaahterasiirappi yhdistyi mielessäni vain pannukakkuihin, ja vaikka se oiva tuote niiden kanssa edelleen onkin, niin onneksi sille löytyy käyttöä päivittäisessä ruoanlaitossa, ja käytän sitä jopa tomaattikastikkeen happoa taittamassa.

Mysliä vaihteeksi taas paahtaessani löysin itseni tapani mukaan poimimasta pähkinöitä valmiin myslin joukosta. Tästä syntyi ajatus pelkistä paahdetuista pähkinöistä, ja sitä ajatustahan piti sitten kokeilla. Ajatus kannatti, sillä pähkinöistä tuli juuri niin hyviä kuin ne myslinkin seassa ovat. Käytin tässä suosikkipähkinöitäni, eli saksan- ja pekaanipähkinöitä. Alkuperäinen ajatukseni oli käyttää vain pekaanipähkinöitä, mutta niitä olikin kaapissa vähemmän kuin muistelin. Pekaanipähkinät toimivat tässä siis ehdottomasti parhaiten, sillä niiden maku on luontaisesti hiukan makea. Saksanpähkinät puolestaan ovat hiukan kitkeriä, mutta eivät kuitenkaan hallitsevalla tavalla. Valitse siis makuusi sopivat pähkinät. FODMAP:ia noudattavalle nämä sopivat siis hyvin, ja toimivat esimerkiksi hunajapaahdettujen pähkinöiden korvaajana.


Vaahterasiirappipähkinät

1½ desiä

1½ dl pähkinöitä
1 rkl öljyä
1 rkl vaahterasiirappia

Yhdistä öljy ja vaahterasiirappi, ja lisää seos pähkinöiden joukkoon. Kääntele hyvin, jotta kaikki pähkinät peittyvät.

Levitä pähkinät tasaisesti uunipellille, ja paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Nauti jäähtyneinä.


Kokeile myös:


2 kommenttia

  1. Nämä pähkinät kuulostavat niin koukuttavilta herkuilta, että taatusti menee koko satsi yhdeltä istumalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näitä kyllä pitkään tarvitse kaapissa pyöritellä, eli katoavat nopeasti suuhun. Siksi onkin vaikea arvioida säilyvyyttä :)

      Poista

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall