keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Ruislastut juustopöytään

Juustot täyttävät joulukuussa kauppojen kylmähyllyt, lahjakorit ja tarjouslehtien sivut. Juustot siis kuuluvat jouluun, ja monissa perheissä herkutellaan niillä ennen jouluateriaa, tai sen jälkeen. Tänä vuonna olen nähnyt myös muutamia erilaisia juustokranssien ohjeita. Juustokranssi näyttääkin herkulliselta, ja vaikuttaa hauskalta uudelta tavalta toteuttaa perinteinen juustotarjotin. Kotiliedelläkin näyttää olevan oma versio kranssista.

Nyt kun aloin haaveilla erilaisista juustoista, on hyvä hetki sanoa muutama sananen niiden lisukkeista. Juustojen kanssa sopii hyvin erilaiset hillot, viikunat, viinirypäleet ja keksit. Omia suosikkikeksejäni ovat Ritz-keksit, Kantolan Valitut suolakeksit, Cafe au LU Bastogne -keksit ja piparit sekä nämä ruislastut.

Ruislastujen ohje on Isyyspakkaus-blogista, enkä ole tehnyt sille muutoksia muun kuin ulkonäön suhteen. Alkuperäinen ohje löytyy täältä, ja sieltä voit käydä kurkkaamassa Tommin ohjeet lastujen tekemiseen pastakoneella. Itse olen havainnut hyväksi tavaksi kaulita taikina ohueksi, ja ottaa siitä Ikean juomalasilla ympyröitä. Juomalasin kokoa vaihtelemalla lastuista tulee itselle sopivan kokoisia, mutta voit myös leikata kaulitusta levystä esimerkiksi neliöitä.

Hienonnan kuminan taikinaa varten veitsellä, sillä morttelin peseminen tuntuu välillä liian työläältä. Voit siis valita itsellesi sopivan tavan. Taikina tuntuu sekoittamisen alussa irtonaiselta, mutta siitä tulee hyvä ja kiinteä, kun vehnäjauhot jaksaa lisätä huolellisesti. Taikina ei ole monimutkainen, mutta vaatii kuitenkin hiukan työstämistä. Itse jauhotan vielä leivinlaudan vehnäjauhoilla ennen kaulitsemista, jotta taikina ei jää kiinni.


näkkileipä

Ruislastut


2 rkl sulatettua voita
2 dl vettä
1 tl murskattua kuminaa
1 tl suolaa
1 dl ruis- tai vehnäleseitä
5 dl ruisjauhoja
noin 1 dl vehnäjauhoja

Sulata voi ja laita se tilavaan kulhoon. Lisää vesi, kumina, suola ja leseet. Sekoita joukkoon ruisjauhoa vähän kerrallaan ja vaivaa, kunnes kaikki ruisjauho on taikinassa.

Alusta taikinaa vehnäjauhotetulla alustalla, lisää jauhoja vähitellen ja jatka alustamista niin kauan, että taikina on sitkeää.  Taikinassa on tarpeeksi jauhoa, kun se ei tartu enää kiinni alustaan.

Tee taikinasta pötkö ja leikkaa siitä 20-25 palleroa. Kauli niistä jauhotetulla kaulimella ohuita lastuja. Vaihtoehtoisesti voi kaulita taikinasta isomman levyt, ja ottaa siitä muotilla sopivan kokoisia paloja.

Paista lastuja 225 asteessa noin 7 minuuttia, kunnes ne alkavat hieman ruskettua reunoista.

Nauti ruislastut sellaisenaan, juustojen kera tai margariinilla voideltuna.



Lue myös:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall