keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Nakki-perunamuusivuoka

Lapsuuden lempiruokiani koulussa olivat pinaattikeitto ja lihamureke. Kotona kumpikaan ei maistunut samalta kuin koulussa, mutta kotona oli onneksi muita lempiruokia. Yksi niistä, jota teen edelleen säännöllisesti kotona, on nakki-perunamuusivuoka. Tai meillä se tunnettiin vielä lyhyemmällä nimellä, eli nakki-muusivuokana.

Nakki-muusivuoka oli yleensä viikonloppujen ruoka. Perunoiden keittämisessä, muusin valmistamisessa ja ruoan kypsentämisessä kuluu jonkin verran aikaa. Nykyisin teen sen yleensä hyvissä ajoin ennen ruokailua, jotta nälkäisenä ei tarvitse odotella. Helpointa on, kun ruoan tekee edeltävänä päivänä, jolloin aterialla voi käydä suoraan valmiiseen pöytään. Nakki-muusivuoka ei mene miksikään jääkaapissa, ja se maistuu seuraavana päivänä aivan yhtä hyvältä kuin uunituoreena.

Perunamuusille on vaikea antaa tarkkoja raaka-ainemääriä. Lopputulokseen vaikuttaa niin perunoiden koko ja määrä kuin tekijän makumieltymys. Itse käytän perunamuusiin aina voita ja maitoa, ja siksi ne on mainittu ohjeessa. Voit valita perunamuusiin itsellesi parhaiten sopivat tuotteet. Kaksi ohjetta - tai vinkkiä - kuitenkin on. Muusista kannattaa tehdä hiukan löysää, jotta se ei kuivahda uunissa. Perunamuusia kannattaa myös tehdä mieluummin liikaa kuin liian vähän. Liian pieni määrä jää ärsyttämään, kun taas ylimääräinen on helppo käyttää. Voit tehdä siitä esimerkiksi herkullisia perunarieskoja.

nakki-perunamuusivuoka
nakki-perunasosevuoka

Nakki-muusivuoka

neljälle

perunamuusi:
12–14 (reilu 1 kg) jauhoista perunaa
3–5 dl maitoa
noin 25–50 g voita
noin 1 tl suolaa

nakit:
300 g nakkeja
3 rkl ketsuppia
1 rkl sinappia

kermaviiliseos:
200 g kermaviiliä
1 kananmuna
1 tl paprikajauhetta
½ tl suolaa

öljyä vuoan voiteluun

Kuori perunat ja keitä ne kypsiksi (noin 20 minuuttia). Kaada vesi pois ja soseuta perunat. Lisää maitoa, kunnes saat haluamasi paksuisen soseen. Mausta perunasose suolalla ja voilla.

Mittaa kulhoon sinappi ja ketsuppi, ja sekoita tasaiseksi. Viipaloi nakit, ja laita ne sinappi-ketsuppiseokseen. Sekoita hyvin.

Öljyä uunivuoka. Levitä sen pohjalle noin puolet perunamuusista. Lisää sitten nakit tasaiseksi kerrokseksi. Lisää loput perunamuusista, ja tasoita pinta.

Yhdistä kulhossa (voit käyttää samaa kuin nakkien kanssa, kulhoa ei tarvitse pestä välissä) kermaviili, kananmuna ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Levitä kermaviiliseos vuokaan perunamuusin päälle.

Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia, tai kunnes pinta on hiukan ruskistunut. Tarjoile salaatin kera.

ysäriruoka
nakki-perunamuusivuoka

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall