lauantai 21. heinäkuuta 2018

Munakokkeli vaihe vaiheelta

Ennätyshelteinen heinäkuu on asettanut useille ruoanlaittajille haasteen: mitä kokata, kun keittiössä on superhelle. Asun 60-luvun kerrostalossa, joka on talvella hyinen ja kesällä hikinen. Aiempina vuosina kesän hikisyys on kestänyt vain joitakin viikkoja, ja ollut siedettävää. Nyt asunnossa on jo toista viikkoa 28-29 astetta lämmintä, mikä totta vie sulattaa ruoanlaittohalun. Mikä sitten ratkaisuksi, jos salaattia ei jaksa syödä päivästä toiseen? Oma valintani on ollut munakokkeli.

Munakokkelihistoriani on melko lyhyt. En ollut vielä muutama vuosi sitten syönyt sitä muistaakseni kuin kerran – yhden epäonnistuneelta maistuvan kokeilun verran. Opettelin kuitenkin tekemään siitä hyvää, ja nyt voisin korvata sillä useita aterioita. Niin kuin tämä viikko on kyllä osoittanut. Olen kuluneen viikon aikana syönyt sitä jo kolmesti, ja uskoisin syöväni vielä huomenna, eli neljäskin kerta vielä tulee. Miksi munakokkeli sitten on niin super hyvä vaihtoehto?

Useistakin syistä. Kananmuna säilyy hyvin (huomattavasti parasta ennen päiväystä pidempään), niissä on runsaasti proteiinia (noin 7,5 g / muna) ja vitamiineja, ja onhan munakokkeli nyt vain todella hyvää. Se valmistuu muutamassa minuutissa, eikä syömiseenkään kulu liikaa aikaa. Se on siis täydellinen aamiainen, mutta soveltuu myös välipalaksi ja kuten itse olen huomannut, myös päivälliseksi. Suosittelen toki päivällisellä nauttimaan myös kasviksia tai vaikka leipää.

Munakokkeliin tulee kananmunia, kuohu- tai vaikka kaurakermaa, suolaa ja paistamiseen öljyä / voita. Olen kokeillut valmistamista myös ilman kermaa ja sekin onnistuu. Lopputulos on hyvä, mutta hiukan kuivempi. Alla on ohje vaihe vaiheelta kuvitettuna, ja tämän jälkeen kuka tahansa osaa tehdä loistavaa munakokkelia :)

Munakokkeli

yhdelle

2 kananmunaa
1 rkl kuohu- tai ruokakermaa
ripaus suolaa
öljyä tai voita paistamiseen

Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki haarukalla. Kuumenna paistinpannu ja lisää öljy tai nokare voita.


Kaada kananmunaseos pannulle ja laske lämpötila pienimmälle teholle. Anna seoksen kypsyä noin 30 sekuntia. Siirtele sitten munaseosta reunoilta keskelle, kunnes päällä ei ole enää raakaa kananmunaa. Sammuta liesi.


Käännä munakokkeli ympäri, ja paloittele lastalla kokkelimaiseksi.

valmiiseen pöytään

vaihe vaiheelta

Lorauta joukkoon kerma. Siirrä pannu pois kuumalta levyltä.

valmiiseen pöytään

Mausta munakokkeli suolalla ja sekoita huolellisesti.


Kaada munakokkeli kulhoon, ja leikkaa halutessasi ruohosipulia koristeeksi.

valmiiseen pöytään

Nauti!

Kokeile helteellä myös:


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall