keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Laskiaispullat vadelmacurdilla

Laskiaissunnuntaihin on enää kaksi ja puoli viikkoa, ja on erinomainen hetki aloittaa laskiaispullien suunnittelu. Tänä vuonna ajattelin kokeilla pullien kanssa jotakin (itselleni) uutta. En kuulu siihen porukkaan, joka kiistelee mantelimassan ja hillon välillä, sillä syön pullani lähes poikkeuksetta hillolla, ja toisinaan Nutellan kera. En muista koskaan ostaneeni laskiaispullaa valmiina, joten en siis muista myöskään kokeilleeni mantelimassallista pullaa. Ehkä teen vielä ennen laskiaista tutkimusmatkan kahvilaan tai leipomoon, ja valitsen mantelimassapullan.

Tänä vuonna pullaani tulee siis kermavaahdon kaveriksi vadelmacurdia. Keitin söpön punaista tahnaa muutama viikko sitten, ja pullia kuvatessa se pääsi jo tositoimiin, suoriutuen osastaan hienosti. Laskiaispulla on yleensä melko tuhti, sekä koon että kermavaahdon ansiosta, ja hiukan hapan vadelmatahna raikastaa sitä mukavasti. Toki tahnaan tulee melko paljon sokeria, mutta happamuus ei ole liiallista. Ei tämä siis mikään hampaat irvessä syötävä täyte ole, vaan perin suunmyötäinen.

Vadelmacurdin tekeminen oli hiukan aikaa vievää, kun tahnan keittely kesti noin 20 minuuttia. Keitin tahnaa vesihauteessa, mutta jälkeenpäin tulin pohtineeksi, että olisi se varmasti kattilassakin onnistunut. Ehkä kokeilen niin seuraavalla kerralla. Valmiin tahnan määrä on noin 3 desiä, ja laskiaispullien lisäksi se sopii vaikkapa lettujen ja vohveleiden kaveriksi, kakun täytteeksi tai vaikka pannacottan päälle.

vadelmacurd

Pullataikina

noin 10 pullaa

2½ dl maitoa
25 g tuorehiivaa
½-1 tl suolaa
0,75 dl sokeria
½ rkl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1 pieni kananmuna
noin 7-7½ dl vehnäjauhoja
75 g voita

Sulata voi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Sekoita maitoon sokerit, kardemumma, suola ja muna.

Lisää noin puolet jauhoista desilitra kerrallaan ja vatkaa taikinaa hetken aikaa. Sekoita taikinaan vähitellen loput jauhoista kädellä vaivaten. Sekoita joukkoon voisula, kun olet lisännyt suurimman osan jauhoista. Säästä vähintään yksi desilitra jauhoja, jotta voit lisätä sen tarvittaessa alustamisen lopussa. 

Alusta taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista ja kädestä. Peitä taikinakulho liinalla ja kohota lämpimässä paikassa noin 30-45 minuuttia, kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi. Mikroaaltouuni on hyvä ja vedoton kohotuspaikka.

Leivo taikinasta pitkä tanko ja leikkaa se yhtä suuriin paloihin. Pyöritä paloista pullia käsiesi välissä tai pöytää vasten pyörittäen. Nosta pullat pellille leivinpaperin päälle.

Anna pullien kohota liinalla peitettynä noin 10 minuuttia. Voitele kohonneet pullat munalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 200 asteessa pullien koosta riippuen 10-15 minuuttia.


Vadelmacurd

noin 3 dl valmista tahnaa

300 g pakastevadelmia
125 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
125 g voita
4 keltuaista
2 tl sitruunamehua

Sulata vadelmat, tai kiehauta kattilassa, jos käytät ulkomaalaisia vadelmia. Painele vadelmat siivilän läpi soseeksi kulhoon. Sosetta pitäisi tulla noin 1 desilitra. Erottele kananmunat ja leikkaa voi pieniksi paloiksi.

Laita vadelmasose, sokerit ja voi lämmönkestävään kulhoon. Siirrä kulho miedolla lämmöllä kiehuvan kattilan päälle. Sekoita seosta välillä, kunnes voi on kokonaan sulanut ja sokeri liuennut.

Vatkaa keltuaisten rakenne rikki kulhossa ja lisää ne vadelmaseokseen. Sekoita aina välillä ja anna olla, kunnes seos on paksua. Varsinkin lopussa on tärkeä sekoittaa koko ajan. Lisää lopuksi sitruunamehu.

Purkita tahna ja anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja laita sitten jääkaappiin. Tahna paksuuntuu jääkaapissa, ja säilyy hyvänä noin kuukauden.

Kokeile myös:

Raparpericurd
Patapuusti
Juustokakku-browniemuffinit

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall