kotiliesi

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Keksit vohveliraudalla

Jäätelökausi on juuri nyt parhaimmillaan lämpöaallon helliessä yhä lähes koko Suomea. Viime viikolla jakamani helpon kotijäätelön kaveriksi sopiikin äärettömän hyvin vohvelit. Kun vohvelit valmistaa keksitaikinasta ja paistaa vohveliraudalla, saa aivoille lisähaastetta: lopputulos maistuu keksiltä mutta näyttää vohvelilta. Ei siis voi olla muuta kuin erinomainen yhdistelmä!

Lunni leipoo –blogissa oli viime vuonna vohvelikeksien ohje. Kokeilin niitä heti ohjeen löydettyäni, ja totesin keksit erittäin hauskoiksi. Tein vohvelikeksejä keväällä juhlien jälkiruokapöydän jäätelöbuffetiin, ja ne saivat paljon kehuja. Kekseillä saa piristettyä helposti jopa perinteistä vaniljajäätelöä. Kahden keksin väliin voi myös pyöräyttää vaikkapa jäätelöpallon, ja pienen pehmittymisajan jälkeen sinulla on hiukan erilainen puffet jäätelö valmiina.

Keksitaikina on helppo tehdä ja paistaminen onnistuu näppärästi. Oma vohvelirautani on hiukan hidas, joten paistamiseen sai kyllä varata aikaa. Aktiivista työaikaa ei kuitenkaan juuri ole, eli voit lukea vaikkapa kirjaa, kun vohvelirauta tekee työt.

Olen löytänyt taikinaan tulevia suklaahippuja ainakin Punnitse ja Säästä (nykyisin It’s Pure) –myymälöistä sekä Pirkalta ja Dr. Oetkerilta. Halutessasi voit myös käyttää tavallista suklaata rouhittuna. Valmiit keksit säilyvät hyvänä ainakin muutaman päivän ajan, joten ne voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen. 


Vohvelikeksit


125 g voita
¾ dl sokeria
1 ¼ dl fariinisokeria
1 kananmuna
3 ¾ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
100 g suklaahippuja

Ota voi ajoissa huoneenlämpöön. 

Vatkaa pehmeä voi sokereiden kanssa kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi, muutaman minuutin ajan. Lisää muna ja vatkaa se huolellisesti vaahdon joukkoon. 

Yhdistä kulhossa jauhot, leivinjauhe ja ruokasooda. Vatkaa kuivat aineet vaahdon joukkoon juuri ja juuri sekaisin. Lisää suklaahiput ja kääntele taikinan sekaisin. 

Kuumenna vohvelirauta. Ota taikinasta reilun ruokalusikallisen kokoisia nokareita ja pyöritä palloiksi. Aseta kaksi keksiä raudan väliin ja paista 1-2 minuuttia tai kunnes keksit ovat saaneet väriä. Irrota varovaisesti kahden haarukan avulla raudasta ja laita ritilälle jäähtymään.

Tarjoile sellaisinaan tai jäätelön kera.



Kokeile myös:


Mustikka-basilikapiirakka
Suklaakakut grillissä
Mantelicroissantit

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall