kotiliesi

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Herkullinen välipala helposti

Tällä kertaa aiheena ei ole resepti, vaan tuotesuositus. Talven alussa ihoni nimittäin tyypilliseen tapaan kuivui ja googlailin hiukan vaihtoehtoja. Sisäiset avut kuulostivat toimivammilta ja päädyin kaivamaan kaapin perältä Omegat ja toisesta kaapista siemennäkkäripussin.
Olen pidemmän aikaa roikuttanut kokeiltavien-listallani siemennäkkäriä ja kun töiden kautta sain valmiin sekoituksen, ei tekosyitä enää ollut. Risentan siemennäkkärisekoitus on gluteeniton ja lähestulkoon lisää vain vesi -periaatteella. Sekoitukseen lisätään siis kuumaa vettä ja vähän öljyä. Seoksessa on muun muassa psylliumia ja 10 minuutin turvotuksen aikana massasta tulee kasassa pysyvää.

Koko sisällysluettelo on auringonkukansiemen, seesaminsiemen, kurpitsansiemen, pellavansiemen, psyllium ja chiansiemen. Ei siis suolaa, eikä lisäaineita. Kuten edellisessä postauksessa kirjotin, joskus on mukava mennä sieltä, mistä aita on matalin. Tämän tuotten kanssa menen sieltä mielelläni, kun vältyn useiden eri pussien kanssa mittailulta. Välipalat menevät siihen kategoriaan, jossa en juuri jaksa nähdä vaivaa, vaan käytän aikani mielummin päivällisen kanssa.

Ohjeessa neuvotaan levittämään seoksen uunipellille ja kaulitsemaan paperien välissä tasaiseksi. Ensimmäisellä kerralla tein niin, mutta sen jälkeen olen lusikoinut seosta pellille kasoiksi ja tasoittanut lusikalla. Päälle olen ripotellut sormisuolaa. Tätä siemennäkkäriä paistetaan 175 asteessa 40-50 minuuttia tai kiertoilmalla 150 asteessa noin 45-55 minuuttia.

Siemennäkkärin tekeminen ei varmasti ole mitään ydinfysiikkaa, vaikka ostaisikin kaupasta siemenet erikseen. Valmiin sekoituksen käyttö on kuitenkin kivaa etenkin, jos tahtoo kokeilla näkkäriä ostamatta montaa erilaista pussia, tai jos on toisinaan laiska niin kuin minä.
Postausta ei ole tehty yhteistyössä Risentan kanssa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall