Vadelma-jogurttileivokset ovat käytännössä vadelmapiirakka, mutta muffinivuokiin leivottuna. Leivosmuotoisena ylimääräiset voi pakastaa helpommin, eikä hävikkiä pääse syntymään, kun herkuttelemassa on vain kaksi henkeä. Leivosten tarjoilu ja annosten määrän arvioiminen ovat myös helppoa. Ohjeen voi kuitenkin muuntaa siis myös perinteiseen, noin 24-26 cm piirakkavuokaan. Määrät pysyvät silloin samana, mutta paistoaikaa saattaa joutua lisäämään 5 minuuttia.
Jogurttina suosittelen käyttämään maustamatonta, mutta myös esimerkiksi vaniljajogurtti voisi toimia. Vähennä silloin sokerin määrää. Jogurtti voi olla perinteistä, kreikkalaista, turkkilaista, tai juuri sitä mitä kaapista löytyy. Piirakkataikinan voi tehdä itse, mutta pakastetaikina on varsin hyvä vaihtoehto. Itse olen usein piirakoita leipoessa mukavuudenhaluinen, ja valitsen taikinan pakastimesta.



Vadelma-jogurttileivokset
12-14 kappalettaMurotaikina:
125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
tai valmis murotaikina pakasteesta
200 g pakastevadelmia
250 g maustamatonta jogurttia
1 kananmuna
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
12-14 silikonista muffinivuokaa
Valmista ensin taikina, tai käytä kaupan valmista murotaikinaa.
Nosta voi huoneenlämpöön puoleksi tunniksi. Yhdistä voi ja sokerit ja vaahdota käsivatkaimella. Lisää kananmuna ja sekoita hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-munaseokseen. Sekoita tasaiseksi, mutta älä vaivaa.
Levitä murotaikina ohuelti muffinivuokien pohjalle ja reunoille. Vuokia ei tarvitse voidella. Levittäminen onnistuu parhaiten vehnäjauhoihin kastetuin sormin.
Annostele vadelmat murotaikinan päälle. Yhteen leivokseen menee noin 4-5 vadelmaa. Jätä pussin pohjalla oleva vadelmasilppu hetkeksi odottamaan.
Yhdistä keskenään jogurtti, kananmuna ja sokerit. Lusikoi jogurttitäyte vadelmien päälle. Ripottele lopuksi pinnalle vadelmamurut.
Paista leivoksia 200 asteessa noin 25-30 minuuttia, kunnes täyte on lähes hyytynyt ja reunat ruskistuneet. Anna leivosten jäähtyä hyvin ennen vuoista irrottamista.




Kiitos ohjeesta
VastaaPoistaKiva että tykkäät :)
PoistaKiva ohje. Varmaan gluteenittomat jauhot käy myös. t. Ella
VastaaPoistaKiitos :) Onnistuu varmasti myös gluteenittomasti, näihin kun ei tarvita vehnäjauhojen sitkoa. Jauhojen määrää kannattaa arvioida niitä lisätessä.
Poista