tiistai 19. syyskuuta 2017

Arkiruokaa makkarasta

Uunimakkara on yksi helpoimmista perinteisistä kotiruoista - yhdessä makaronilaatikon ja jauhelihakastikkeen kanssa. Ne maistuvat yleensä lapsille, ja ovat helppoja toteuttaa. Perinteinen uunimakkara on kuitenkin ehkä hiukan tylsä, ja jäänyt siksi melko vähäiselle osalle ruokalistoillani. 

Välillä mieli kuitenkin tahtoo makkaraa, ja silloin sitä on tehtävä. Lapsuuden muistoissani uunimakkaraan tehtiin viillot, joihin laitettiin juustoviipaleet. Radikaaleimpia muutoksia olivat omenaviipaleet juuston kaverina, tai aurajuusto. Uudistin uunimakkaran tälle vuosituhannelle, ja muutin visuaalista toteutusta. Tomaatti-mozzarella uunimakkara on salonkikelpoinen ruoka, jonka syömistä ei tarvitse häpeillä.

mozzarella-makkara


Tomaatti-mozzarella uunimakkara

neljälle

400 g lenkkimakkaraa
3 tomaattia
350 g mozzarella
mustapippuria
suolaa

Poista makkarasta kuori, ja viipaloi se noin sentin viipaleiksi. Huuhtele tomaatit ja viipaloi ohueksi. Viipaloi myös mozzarella.

Asettele makkarat, tomaatit ja mozzarellat vuorotellen uunivuokaan. Rouhi pinnalle mustapippuria ja suolaa. Paista uunissa 200 asteessa noin 15–20 minuuttia. Tarjoile salaatin, perunamuusin tai ranskalaisten kera.

Tomaatista ja mozzarellasta irtoaa paljon nestettä, jota ei kannata hämmästellä.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall