Muutamana edeltävänä vuonna toukokuu on ollut (poikkeuksellisen?)
lämmin, ja kesäkuu puolestaan viileä ja sateinen. Tänä keväänä on kuitenkin ollut perin oudot sääolosuhteet. Vielä tänäänkin - kesäkuun ensimmäisenä päivänä - lämpötila on ollut alle 10 astetta, ja taivaalta on tullut vettä ja rakeita ja tuuli on ollut melkoinen.
Esikasvatuksen kannalta toukokuu oli kohtalaisen hyvä. Aurinko on ainakin viime viikkoina näyttäytynyt ja taimet ovat hyvällä mallilla. Itse asiassa niin hyvällä, että ne oli pakko siirtää alkuviikosta ulos ruukkuihin. Nyt sitten seuraan silmä kovana sääennusteita ja parvekkeen lämpötilaa. Öisin lämpö laskee vielä alle 10 asteeseen, mutta parvekelasit pitävät "sisälämpötilan" onneksi hiukan korkeammalla. Ehkäpä kylmä toukokuu tuo mukanaan lämpimän kesäkuun – ja mielellään toki koko kesän.

Kasvihuone melkoisen täynnä |
Esikasvatusta kannattaa jatkaa sisätiloissa kunnes päivälämpötila on yli 10 astetta. Muutamia päiviä ennen ulos istutusta kannattaa aloittaa kasvien karaisemisen. Sillä tarkoitetaan sitä, että kasvit viedään ulos päiväksi ja tuodaan sisälle lämpötilan laskiessa alle 10 asteeseen. Näin kasvit tottuvat ulkolämpötilaan ja valon määrään.
Mitä parvekkeelle voi siis tällaisena viileänä touko-kesäkuun vaihteena tehdä? Hankkia mullat ja ruukut ainakin. Itse pesin parvekkeen ja parvekelasit vasta helatorstaina, mutta puhtaille tasoille on ainakin kiva aloittaa kesähuoneen rakennus. Tänä keväänä olen myös maalannut parvekkeelle vanhoista tikkaista kukille tasoa, mutta siitä kuvia myöhemmin kun saan hyllyn viimeisteltyä.

Lehtipersilja, paprika ja persilja |
Siirsin raparperin maasta ruukkuun kaksi vuotta sitten, ja vielä viime vuonna sato oli kirjaimellisesti laiha. Raparperi on peräisin melko savi- ja kivipitoisesta maasta, enkä ole aiemmin tehnyt sen mullalle mitään. Nyt poistin osa juurettomasta reunamullasta, ja lisäsin sekä uutta multaa että hiukan lannoitetta. Jo viikossa muutos oli merkittävä.
Raparperi talven jäljiltä |
Viikko mullan lisäämisen jälkeen |
Tänä vuonna valitsin mullaksi GreenCaren kesäkukkamullan |
Nyt sitten vain peukut ja varpaat pystyyn, että lämpötilat lähtevät nousuun ja kasvit saavat parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet!
Toukokuussa:
- Talvehtivien monivuotisten kasvien herättely
- Lämpimällä säällä kasvien karaiseminen ulkona
Kesäkuussa:
- Kasvien istutus ulos ruukkuihin
- Kesäkukkien hankinta
Voi kun minullakin olisi oma yrttitarha, mutta eivät ne vaan leiki kanssani... Kerta toisensa jälkeen yritelmäni menevät miten menevät, eikä yrtit koskaan pääse pöytään saakka ;D
VastaaPoistahttp://westendmum.fi
Voi miten harmi! Itse kasvatetut yrtit maistuvat kyllä erityisen hyviltä :) muutaman vuoden kokemuksella sanoisin, että yrttien kanssa tärkeintä on tarpeeksi tilava ruukku, hyvä multa (yrteille myydään omaa multaa, mutta kesäkukkamulta käy hyvin), yrtille sopiva lämpötila (liian kuuma kuihduttaa) ja riittävä, mutta ei liiallinen lannoitus. Näillä olen saanut kaupan vihannesosastolta ostetut yrtitkin pysymään hengissä. Kannattaa siis antaa niille vielä mahdollisuus :)
Poista