perjantai 27. huhtikuuta 2018

Vapun 2018 tarjoilut

Vappua vietetään ensi viikon alussa, ja itse haaveilen vapun venyttämisestä jo tulevaan viikonloppuun. En toki teekkarityylisen kosteasti, vaan enemmänkin ruoan ympärillä nautiskellen.  Vappuaattoni kuluu melko pitkälle töissä, mutta vappupäivänä ehtii onneksi vielä nauttia.

Koostin muutamia erilaisia ehdotelmia vapun herkutteluun:

Kasvisvaihtoehto


Munkit ja mahdollinen kuohujuoma tuovat vappuun kaloreita, mutta ruokatarjoiluissa voi helposti keventää, mausta tinkimättä. Suosikkisalaattini on tomaattinen panzanella, joka valmistuu esivalmisteluiden jälkeen sutjakasti. Panzanellaa valmistaa näppärästi isommallekin porukalle, ja sen voi vaikka pakata mukaan. Leipäpalat kannattaa kuitenkin lisätä vasta hetki ennen tarjoilua, jotta niistä ei tule liian pehmeitä.

tomaattisalaatti

Hiukan aikaa vievämpi kasvisvaihtoehto on täytetyt tomaatit. On ihanaa, kun isoissakin tomaateissa alkaa olla jo makua! Täytetyt tomaatit sopivat esimerkiksi illanviettoon, sillä ne ovat parhaimmillaan lämpimänä.


Piknik-herkut


Sään salliessa piknik kuuluu suomalaiseen kesäkauden aloitukseen. Mikäpä olisikaan osuvampi tarjoiltava, kun patonki. Tekemällä patongit itse, saat seurueeltasi varmasti kymmenen pistettä ja papukaijamerkin.

artesaanipatonki

Toinen piknikin vakiotarjoiltava on lihapullat. Tee niistä hiukan pienempiä, ja sinulla on tarjottavaa myös piknikviltillä piipahtaville tuttaville.


Jälkiruoka ja vapun superherkku


Vappuun kuuluu ehdottomasti munkit. Tippaleipä jakaa mielipiteitä, mutta munkit maistuvat lähes jokaiselle. Vaivannäkö kannattaa, sillä lopputulos on suussa sulava.

munkit

Jäikö piknikiltä ylimääräisiä croissanteja? Täytä ne mantelitahnalla, ja ne saavat uuden mahdollisuuden vappupäivän brunssipöydässä.


Vappupäivän olonkorjaaja


Kun vappuaatto on kulunut ulkona palellen, ja ehkä liian monen kuohuviinilasin kanssa aikaa viettäen, saattaa seuraavana päivänä kaivata herkuttelua, eli rasvaa. Todella hyvä vaihtoehto tähän on juustopekonipiirakka. Sen voi valmistaa etukäteen, eikä sohvalta tarvitse nousta jääkaappia pidemmälle.

juustopekonipiiras

McDonald'sit palvelevat lähes yötä päivää. Mikäli lähistöllä ei kuitenkaan ole yhtään, tai et jaksa poistua kotoa, voi nugetit tehdä varsin hyvin itse. Illalta yli jääneet nachot sopivat tähän ruokaan erinomaisesti.


Hauskaa vappua!

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Pullavuoka eli bostonkakku

Näin jokin aika sitten unta, jossa asettelin korvapuusteja pystyyn uunivuokaan. Ruokabloggaajan harrastus menee välillä uniin, ja inspiraatio saattaa hyvinkin syntyä yön aikana. Pullauni jäi kaivelemaan mieltä, ja himoitsin korvapuusteja useamman päivän ajan. Niin kuin monet ruokaunet tätä ennen, oli tämänkin unen herkku siis toteutettava.

Tein perinteisen pullataikinan, ja käärin taikinan rullalle, niin kuin korvapuustienkin kanssa. Asettelin pullat vuokaan, paistoin, maistoin, ja hyvää tuli! Ohjetta ylös kirjoittaessani tulin googlanneeksi pullien ohjeita paistoajan tarkistaakseni, ja minulle selvisi että uneni pullavuoka olikin bostonkakku. Aina oppii jotakin uutta!

En koristellut valmista vuokaa pikeerillä, niin kuin moni ohje neuvoo tekemään. Mielihaluni oli oikeastaan korvapuustimainen, mutta vuoan muodossa, ja siksi ripottelin pinnalle perinteistä raesokeria. Vuokapullasta tuli mehevää, ja uusin oppini on jättää kananmuna pois taikinasta. Näin taikina pysyy kosteampana, eikä pulla ole seuraavana päivänä kuivaa.

Jos siis vappumunkit eivät ole sinun juttusi, et jaksa viettää tuntia keittiössä, tai et halua käryttää rasvaa, niin kokeile bostonkakkua. Se valmistuu näppärästi, ja maistuu kaikille pullan ystäville.

vuokapulla

Bostonkakku


2 ½ dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1 dl sokeria
½ rkl kardemummaa
1 tl suolaa
7 - 8 dl vehnäjauhoja
100 g voita

Täyte:
75 g voita
½ - ¾ dl sokeria
1-2 rkl kanelia

Sulata voi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut.

Sekoita maitoon sokeri, kardemumma ja suola. Lisää noin puolet jauhoista ja vatkaa taikinaa hetken aikaa. Sekoita taikinaan vähitellen loput jauhoista kädellä vaivaten. Lisää loppuvaiheessa jäähtynyt voisula. Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa käsistä.

Peitä kulho liinalla ja kohota vedottomassa ja lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia, kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.

Sekoita täytettä varten pehmeän voin joukkoon sokeri ja kaneli. Jaa taikina kahteen osaan ja käsittele yksi kerrallaan. Kauli taikinapalasta 30 x 40 cm:n kokoinen levy. Levitä päälle puolet täytteestä. Kääri taikina rullalle pitkästä sivusta alkaen. Rullaa ei tarvitse kääriä super tiukaksi. Leikkaa taikina parin sentin paksuisiksi siivuiksi.

pullataikina



Asettele pullat leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (koko noin 20x30 cm). Jätä hieman leviämisvaraa. Leivo toinen taikinapala samaan tapaan.

Anna bostonkakun kohota liinalla peitettynä noin 30 minuuttia.

Voitele pinta munalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.



bostonkakku

Kokeile myös:


Korvapuusti padassa
Helpot sämpylät
Laskiaispullat ja vadelmacurd

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Muistojen maanantai: Lontoo

Vietin pääsiäisen jälkeisen viikonlopun keväisessä Lontoossa. Lontoo on valtava, monipuolinen ja tarjoilee varmasti jokaiselle mielekästä nähtävää ja tehtävää. Kaupunki on kohteena todella tuttu, toisin kuin vuoden takaisen kevään matkakohde Berliini. Olen lomaillut Lontoossa useita kertoja, ja työskennellytkin hetken aikaa.  Kaupunki on niin tuttu, että moni kysy, miksi aina vain jaksan siellä käydä. Rakkautta Lontooseen on vaikea selittää, niin kuin kai rakkautta monesti muutenkin. Lontooseen liittyy kuitenkin lukemattomia hyviä muistoja, ja siellä vierailu on kuin kävisi kahvilla hyvän ystävänsä luona; se hellii mieltä ja kieltä.

Nelipäiväinen matkamme oli hiukan erilainen, koska tällä kerralla mukaan pääsi myös anoppi ja puolison sisko. Anopille matka oli ensimmäinen ulkomaille suuntautuva. Lontoo tarjoili matkaajalle parastaan, ja aurinko paistoi ensimmäiset kolme päivää. Seurueesta lähes kaikki olivat enemmän tai vähemmän flunssaisia, mutta lämmössä kaupungin tutkiminen oli huomattavasti mukavampaa, kuin Lontoolle tyypillisessä sadesäässä. Viimeisen päivän kevyt sade ei pilannut tunnelmaa, kun päivän aktiviteetti oli sisätiloissa.



Aloitimme loman esittelemällä matkaseuralle päänähtävyydet: Buckinghamin palatsin, Big Benin (joka ikävä kyllä oli remontin vuoksi pussitettu) ja parlamenttitalon, London Eyen, Thamesin rannat, Trafalgar squaren ja Piccadilly Circuksen. Lounaalle kauniit puitteet tarjoili Muriel’s Kitchen. Ruoka oli erinomaista, mutta aikaisen aamulennon vuoksi nälkä(kiukku) oli jo niin kova, että en ehtinyt napata ruoasta kuvaa :)

lontoo_valmiiseenpöytään


london eye

Toisena päivänä lompakko pääsi töihin, eli suuntasimme ostoksille. Lontoon kattavin ostoskatu on Oxford Street. Väenpaljous kadulla on melkoinen, mutta sen varrelta löytyy todella kattavasti kaikki ne liikkeet, joissa voi kuvitellakaan tahtovansa käydä. Kuljimme Tottenham Court Roadin metroasemalta länteen, aina Marble Archiin asti. Matkaa asemien välillä on vain noin kaksi kilometriä, mutta aikaa kului kyllä uskomattoman monta tuntia. Ostokset saa hoidettua kattavasti myös lähtemällä liikkeelle vasta Oxford Circuksen metroasemalta.

Uuvuttavan shoppailun lomassa lounasta löytyi Honest Burgerista. Olen syönyt ketjun ravintolassa aiemminkin, ja muistelin burgereiden olevan hyviä. En ollut väärässä, sillä ruoka maittoi koko seurueelle. Hampurilaiset ovat keskihintaisia ja palvelu oli ripeää, vaikka ravintola olikin melkoisen täynnä.


Lompakko ei päässyt lepäämään vielä kolmantenakaan päivänä, kun suuntana oli Notting Hillin Portobello Road Market. Tämä oli yksi matkan pääkohteista, sillä olemme monesti markkinoilla vieraillessa pohtineet, että vanhoista esineistä pitävä anoppi varmasti viihtyisi siellä. Uskoisin meidän olleen oikeassa, ja paikka tuntui olevan mieleinen. Portobello Road Market on auki maanantaista lauantaihin, mutta lauantai on viikon pääpäivä, jolloin tarjolla on kaikkea antiikin ja katuruoan väliltä. Noin puolentoista kilometrin katuosuudella on hirvittävän paljon ihmisiä, mutta tunnelta on huomattavasti rennompi kuin Oxford Streetin ostosmaniassa.

Lontoo on täynnä erilaisia markkinoita, ja joidenkin mielestä Portobello Road Market on tylsä, kallis ja vain turisteja varten järjestetty. Niin tai näin, itse pidän alueesta ja sen tunnelmasta. Ei käy myöskään käy kiistäminen, että kadun varrella on ehdottomasti yhdet Lontoon kauneimmista rakennuksista.






Antiikkimarkkinoilta suuntasimme Kensingtoniin. High Street Kensingtonin varrella on siellä asumisen aikana suosikeiksi muodostuneita liikkeitä, joista ehdottomasti maininnan ansaitsee Whole Foods market. Tutkin matkoilla mielelläni paikallisia ruokakauppoja, ja kannan kotiin mitä hölmömpiä juttuja. Kaikista vierailemista ruokakaupoista Whole Foods on heittämällä inspiroivin ja kaunein, jossa olen käynyt. Vihannesosastolta tekisi mieli ostaa kaikki, ja saattaapa olla, että päädyin tällä kerralla kantamaan matkalaukussani violetteja tomaatteja.

lontoo_valmiiseenpöytään

lontoo_valmiiseenpöytään

lontoo_valmiiseenpöytään

Kensingtonista matka jatkui Holland Parkiin. Holland Parkin koirista, ja muutenkin matkan koirakohtaamisista, löytyy muuten juttua matkan toisen bloggaajan, eli Purematta parhaan blogista. Holland Park oli lähipuistoni Lontoossa, ja kävin siellä kesällä ottamassa aurinkoa ja pakenemassa kaupungin hälyä. Lontoossa on joitakin suuria puistoja, joista pidetään hyvää huolta. Niissä ei juuri näy roskia, ja hämmästyttävää kyllä, ihmiset ovat iloisia ilman alkoholia. Puistot eivät siis ole täynnä laitapuolen kulkijoita kaljakassien kanssa.

lontoo_valmiiseenpöytään


Viimeisenä päivänä pakenimme sadetta Lontoon kattojen yläpuolelle, Sky Gardeniin. Kuulin tuosta paikasta jo ennen edellistä Lontoon matkaa, mutta se jäi kokematta kun en ollut huomannut varata sisäänpääsyä etukäteen. Nyt olin skarppina ennen matkaa, ja pääsimme sisään. Sky Garden on siis pilvenpiirtäjän ylimpiin kerroksiin luotu keidas. Sisäänpääsy on ilmainen, mutta liput pitää varata kaksi viikkoa etukäteen. Uuden viikon liput tulevat jakoon aina maanantaisin, jolloin kannattaa olla valmiina varaamaan sisäänpääsy.

Sky Garden on sisältä todella kaunis. Ulkona vallitseva harmaus häiritsi maisemien kuvaamista, mutta sisätilassa oli onneksi tarjolla paljon silmänruokaa.


lontoo_valmiiseenpöytään





lontoo_valmiiseenpöytään

lontoo_valmiiseenpöytään



Tässä vielä muutama mainitsematta jäänyt suosikkikohteeni Lontoossa:

Regent’s Park
TK Maxx
Paperchase
Hummus Bros
Gourmet Burger kitchen
EAT.
Leon
Farmacy kitchen

Kevät ja syksy ovat osoittautuneet hyviksi ajoiksi matkustaa. Maalis-huhtikuussa Suomessa ei vielä ole puissa lehtiä, ja maassa on yleensä joko lunta, loskaa tai harmaata pölyä. Etelämpään Euroopassa matkustaessa kevät on jo hiukan pidemmällä, ja tarjoaa mukava piristysruiskeen. Matkan jälkeen Helsingissäkin on lämpötilat nousseet lähelle Lontoon lukemia, ja toivoa keväästä on.

torstai 29. maaliskuuta 2018

Porkkanapihvit raasteesta

Maaliskuun satokausiohje sukeltaa suomalaisen suosikkijuurekseni, eli porkkanan pariin. Porkkana on niin monipuolinen juures, että en kyllästy siihen ehkä koskaan. Syön sitä useamman kerran viikossa, ja kannan kilon pussillisen kotiin melkein jokaisella kauppareissulla. Onpa sitä tehty laulukin, joka jää niin helposti päähän soimaan, että tänään varmasti jokainen muistaa syödä porkkanoita:

»Popsi, popsi porkkanaa,
hampaita se vahvistaa.
Nami nami nami nami porkkanaa,
hampaita se vahvistaa.»

Porkkanoissa on paljon betakaroteenia, joka ehkäisee muistihäiriöitä ja sydäninfarktia, sekä suojelee ihoa UV-säteiltä. Porkkana on siis erityisen hyvä juures näin kevätauringon paistaessa. Hiukan yllättäen porkkanasta on apua myös muun muassa anemiaan, iho-ongelmiin ja näkökykyyn. Melkoinen kasvisten moniottelija siis!

Porkkanaa kannattaa nauttia sekä raakana että kypsennettynä. Kypsänä se sisältää enemmän betakaroteenia kuin raaka, mutta raa'assa ovat vitamiinit paremmassa muodossa. Nämä raasteesta tehtävät porkkanapihvit ovat siis oiva betakaroteenin lähde. Porkkana raastetaan karkeaksi raasteeksi, ja lopputuloksena on mukava suutuntuma. Kananmunien ansiosta taikina pysyy paistettaessa hyvin kasassa, ja mausteista inkivääri sopii hyvin yhteen porkkanan aromien kanssa.

Kilon pussi porkkanoita maksaa noin 1,40€ ja niitä kuluu puoli pussillista. Muut ainekset mukaan lukien arvioisin koko ruoan valmistuskustannuksiksi noin 1,50 - 2 euroa. Annoksen hinnaksi jää siis pihvien osalta 0,35-0,50 euroa.



Porkkanapihvit raasteesta

noin 16 kpl

500 g (6-7 kpl) porkkanaa
3 kananmunaa
2 cm pätkä inkivääriä
½ dl parmesaaniraastetta
1 dl vehnäjauhoja
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Kuori porkkanat ja raasta karkeaksi raasteeksi. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne kevyesti rikki. Raasta kananmunien joukkoon inkivääri ja mittaa parmesaaniraaste, vehnäjauhot ja mausteet. Sekoita hyvin, lisää porkkanaraaste ja sekoita tasaiseksi.

Paista porkkanapihvit molemmin puolin keskilämmöllä. Taikinasta tulee noin 16 ohutta pihviä tai 12 hiukan paksumpaa.

Tarjoile pihvit salaatin tai vaikkapa keitettyjen perunoiden kanssa.


Kokeile myös:


Nopeat porkkanaletut
Pinaattiletut
Porkkana-maapähkinäkeitto

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Fiksuruoka.fi hävikkiä torjumassa + alennuskoodi

Yhteistyössä fiksuruoka.fi

Ruokahävikin torjuminen on lähellä sydäntäni. Suunnittelen ruokalistat niin, että ylimääräistä ruokahävikkiä ei synny. Käyttäessäni siis vaikkapa puoli purkki linssejä keittoon, käytän viimeistään seuraavalla viikolla loput linssit vaikkapa salaattiin tai kastikkeeseen. 

Tavoittelen hävikittömyyttä suunnitelmallisuudella, pakastamisella ja jatkojalostamalla. Kaikista tehokkain hävikintorjuja on kuitenkin ennakointi. Suunnittelen etukäteen tarkan ostoslistan, ja tiedän mihin tulen ostamani tuotteet käyttämään. Kalleinta ruokaa on pois heitetty ruoka, ja siksi pyrin välttämään pois heittämistä viimeiseen asti. Mitäpä jos hävikkiä voisi torjua myös hiukan isommassa mittakaavassa?

Instagramissani tuli vastaan noin kuukausi sitten kuva Fiksuruoka.fi-sivun tilauksesta. Kiinnostuin, ja selvitin millaisesta palvelusta on kyse. Muutaman minuutin surffailun jälkeen laitoin puolisolleni innostuneen viestin, koska tällaisesta palvelusta en ollut aiemmin kuullut. Olin välittömästi vakuuttunut, että yrityksen toiminta on nerokasta. Voin ostaa tarvikkeita, jotka muuten menisivät tuottajien varastolla roskiin, ja samalla ruokaostosten hinta on ruokakauppojen hintoja alhaisempi. Otin yhteyttä Fiksuruoka.fi:n porukkaan, ja ehdotin yhteistyötä. Pääsin kokeilemaan palvelua, ja olen vielä palvelun testaamisen jälkeenkin vakuuttunut hyvästä liikeideasta.
hävikki1

Miten fiksuruoka.fi toimii


Fiksu Ruoka Oy on perustettu vuonna 2016. Yrityksen tavoitteena on vähentää ruokahävikkiä, ja tarjota samalla asiakkaille edullista ruokaa ja käyttötavaroita. Yritys ostaa poisto- tai loppueriä maahantuojilta, tukkureilta ja tuottajilta.

Myytävistä tuotteista osan parasta ennen päiväys on jo mennyt, ja osassa päiväystä on pitkälle ensi vuoteen. Kunkin myytävän tuotteen kohdalla näkyy selvästi tuotteen parasta ennen päiväys. Parasta ennen -tuotteita voi siis hyvin myydä, sillä se tarkoittaa tuotteen vähimmäissäilymisaikaa. Elintarvikkeet ovat kuitenkin yleensä käyttökelpoisia myös päiväyksen jälkeen, eikä tuote pilaannu välittömästi päiväyksen jälkeen. Kyseessä on siis eri asia kuin viimeinen käyttöpäivä, joka todella tarkoittaa, että tuote ei ole päiväyksen jälkeen käyttökelpoinen.

Fiksuruoka.fi:n tuotteet ovat kuivatarvikkeita, tai tuotteita jotka säilyvät huoneenlämmössä, joten säilytysketjun kanssa ei ole ongelmia. Tilatessani valikoimasta löytyi myös esimerkiksi ruokakermaa, mutta luonnollisesti sellaisena valmisteena, joka säilyy avaamattomana huoneenlämmössä.

hävikki2

Verkkokaupan käyttökokemus


Verkkokauppa on todella selkeäkäyttöinen, ja sivuilla navigointi on loogista. Hakutoiminto toimii hyvin, ja kirjoittamalla hakukenttään esimerkiksi maito, tulee tulokseksi kaikki tuotteet, joiden sisällysluettelossa on mainittu maito. Erityisen kätevää verkkokaupassa on ostoskorin toiminta. Kun tuotteet on klikannut ostoskoriin, näkyy korissa tuotteiden yhteissumma, koko tilauksen yhteissumma toimituskuluineen sekä tilauksen paino. Yhdellä vilkaisulla pystyy siis seuraamaan ostosten hintaa, mutta ei kuitenkaan tarvitse arvuutella maksuun saakka paljonko tilauksen hinnaksi toimituskulujen kanssa tulee. Tilauksen painon seuranta on myös näppärää, sillä toimitusmaksut perustuvat tilauksen painoon. Näin voi siis valita tilaako 2 vai 3 limonadia, jotta paino pysyy toivotun rajoissa.

Tilauksen minimisumma on 20 euroa, ja sen voi maksaa useilla eri tavoilla. Toimitustapoja on niin ikään riittävän monta, ja toimituspaikoistakin löytyy varmasti itselle sopiva vaihtoehto. Toimitusajaksi luvataan 1-2 arkipäivää, ja lupaus piti. Tein tilauksen aamulla noin kello 9.30, ja jo kello 14.30 tuli viesti, että tilaus on käsitelty ja paketti on lähtenyt matkaan. 2 päivää tilauksen jälkeen sain viestin, että paketti on noudettavissa valitsemastani toimipisteestä.

Ostoskorini sisältö


Ostoskoriini päätyi muun muassa LiQ:n lakritsia, joka ovh-hinnan vuoksi olisi jäänyt ruokakaupan hyllylle. Nyt maksoin yhdestä mausta alle euron, ja toisestakin vain noin kaksi euroa. Samalla, kun auttaa vähentämään hävikkiä, voi siis myös testata uusia tuotteita. Tilaamistani tuotteista ehkä 2-3 olivat sellaisia, joita olin aiemmin käyttänyt, ja loput olivat minulle täysin uusia tuotteita tai tuottajia.

hävikki3

Verkkokaupan tuotevalikoima muuttuu koko ajan. Tuotteiden kohdalla näkyy varaston saldo, ja jos siis esimerkiksi pääsiäisherkkuhammastasi kolottaa, etkä ole vielä ehtinyt ostaa tarpeeksi pääsiäismunia, on sinulla noin 450 kappaletta suklaamunia vielä ostettavana. Juuri nyt esimerkiksi pesuaineista löytyy vielä pieni määrä suosikkiani, Mummi ja minä lakritsipommi-siivoussuihketta. Valikoima on siis todella monipuolinen. Itse jäin kaipaamaan oikeastaan vain maustamattomia pähkinöitä tai mausteita, mutta varmasti niitäkin vielä tulee. Täytyy pitää silmät auki, ja olla valmiina tekemään uusi tilaus!

hävikki4

Alennusta tilauksesta


Verkkokaupassa on maaliskuun ajan ilmaiset toimituskulut kaikkiin alle 80 kilon DB Schenkerin noutopisteisiin toimittamiin tilauksiin. Lisäksi sain teille lukijoille alennuskoodin verkkokauppaan. Koodilla VALMPÖYTÄÄN saatte 5% extra alennusta tilauksesta. Koodi on voimassa 31.3.2018 saakka. Viikon ajan voitte siis hyödyntää kahta todella hyvää alennusta jo valmiiksi halpoihin tuotteisiin!

Antoisia ostoshetkiä!


© Valmiiseen pöytään
Maira Gall