kotiliesi

maanantai 13. elokuuta 2018

Uunikaurapuuro

Keskustelin kesälomalla puolisoni kanssa päiväkodin puurotraumoista, jotka molemmilla ovat vahvana muistona takaraivolla. Välttelen edelleen neljän viljan puuroa ja ruispuuroa aina kun vain voin, ja aikuisena onneksi toistaiseksi olen aina voinut. Kaurapuuro kuitenkin maistuu jo ihan hyvin, ja sitä on tullut syötyä niin paljon, että aloin kaivata vaihtelua. Oli siis aika laittaa puuro uuniin.

Uunikaurapuuro on yhtä vaivatonta valmistaa kuin kattilassa keittäen, mutta vapauttaa tekemään kypsymisen aikana muita askareita. Uunissa kaurapuuron koostumuksesta tulee hiukan keitettyä versiota tiiviimpi, mutta ei missään nimessä lapsuuden traumojen liisteriä. Pinnasta tulee kivan paahteinen, ja maku muistuttaa jopa hiukan kauralastuja.

Uunissa valmistaminen on toki hiukan hitaampaa kuin keittäminen, mutta pienellä ennakoinnilla puuron valmistaa myös arkena. Kokeile sekoittaa kuivat ainekset valmiiksi, ja vesi ja maito toiseen kulhoon, mutta muista kuitenkin säilyttää nesteitä yön yli jääkaapissa. Aamulla riittää, kun napsautat uunin päälle, sekoitat hiutaleet nesteisiin ja laitat puuron tekeytymään. Vain noin 20 minuutissa puuro on valmista nautittavaksi. Uunikaurapuuro maistuu hyvältä myös uudelleen lämmitettynä, ja voit mainiosti tehdä puuroa iltapalaksi hiukan runsaamman annoksen, ja lämmittää aamulla loput aamiaiseksi.

Puuroa voi maustaa oman maun mukaan. Itse laitoin ”taikinaan” kanelia ja vaniljasokeria. Puurossa voisi toimia myös appelsiinisen aromin antava pomeranssinkuori, tai ajatukset korvapuustiin vievä kardemumma. Niin tai näin, suosittelen kokeilemaan pian! Lisukkeiksi voit valita myös mitä mieleen juolahtaa. Alla muutamia ehdotuksia.

kaurapuuro uunissa

puuro uunissa

Uunikaurapuuro

yhdelle

1½ dl kaurahiutaleita
¼ tl kanelia
⅓ tl vaniljasokeria
¼ tl suolaa
1 dl maitoa
1½ dl vettä
1 rkl öljyä
öljyä voiteluun

Lisukevaihtoehtoja:
marjat
hedelmät
manteli- tai pähkinärouhe
raejuusto
vaahterasiirappi
maapähkinävoi
voisilmä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita vesi, maito ja öljy keskenään, ja lisää hiutaleiden joukkoon.

Öljyä uunivuoka ja kaada puuro sinne. Paista puuroa 175 asteessa noin 20 minuuttia.

Nauti haluamiesi lisukkeiden kanssa.

valmiiseen pöytään

valmiiseen pöytään

Nautinnollisia puurohetkiä!


Kokeile myös:


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall