kotiliesi

torstai 16. tammikuuta 2020

Lihapulla-nuudelikeitto - vaihtelua arkiruokiin

Keitot ovat erinomaista arkiruokaa. Ne valmistuvat yleensä helposti, niitä on vaivatonta tehdä kerralla paljon ja maku monesti vain paranee säilytyksen aikana. En itse yleensä kuitenkaan pakasta keittoja (pois lukien kasvissosekeitto), koska sulaessa kasvisten koostumus muuttuu helposti mössöksi. Tämän keiton kanssa pakastamista ei onneksi edes tarvita, sillä se on niin hyvää että tahdot syödä sen kaiken heti.

Lihapulla-nuudelikeitto on hiukan erilainen kuin perinteinen jauhelihakeitto. Keiton alkuperäinen ohje on peräisin Soppa365-sivulta, ja olen muokannut sitä paremmin omaan makuuni ja perheen ruokavalioon sopivaksi. Vaihdoin lihapullien lihan possusta nautaan, vähensin suolan määrää ja jätin korianterin pois. Alkuperäinen keitto oli mielestäni hiukan liian suolainen, ja siksi suosittelen vähän pienempää suolamäärää. Kalakastikkeessa on paljon suolaa (noin 20%), ja siksi vähensin myös sen määrää liemessä.

Keittoon tulee punaista currytahnaa, joka säilyy jääkaapissa melko pitkään avattuna. Pirkan currytahnassa on vähiten sipulia, ja se sopii siksi parhaiten FODMAP-ruokavalioon. Yksiselitteisesti se ei tietenkään kaikille sovi. Entä etkö keksi kalakastikkeelle muuta käyttöä tämän ruoan lisäksi? Blogista löytyy kolme muuta ruokaa, joihin kalakastike sopii mainiosti.

Keitto vaatii hiukan pilkkomista ja esivalmisteluita, mutta ei tarvitse pitkää keittoaikaa. Lihapullat laitetaan keittoon raakana, ja ne kypsyvät kiehuvassa liemessä muutamassa minuutissa. Keiton raaka-aineita tutkiessa saattaa näyttää, että ruoasta ei välttämättä lähde nälkä, kun perinteiseen jauhelihakeittoon tulee perunaa, porkkanaa ja muita vihanneksia. Lihapullat, nuudelit ja pinaatti toimivat kuitenkin hyvin, ja keitosta tulee kookosmaidon ansiosta ruokaisa. Keiton raaka-aineet on helppo tuplata, jolloin keitosta riittää useammallekin nälkäiselle.

nuudeli-lihapullakeitto
lihapullakeitto

Lihapulla-nuudelikeitto

4 annosta

400 g naudan jauhelihaa (10% rasvaa)
1 tl punaista currytahnaa
½ tl suolaa

Liemi:
5 cm pala inkivääriä
1 rkl öljyä
2 tl punaista currytahnaa
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
7-8 dl vettä
2 rkl kalakastiketta

Lisäksi:
100 g riisi- tai lasinuudeleita
2 kevätsipulia varsineen
2 rkl limen mehua
65 g babypinaattia
1 mieto punainen chili

Sekoita kulhossa jauheliha, currytahna ja suola. Pyöritä taikinasta suupalan kokoisia lihapullia lautaselle odottamaan. Lihapullia tulee noin 25 kappaletta.

Kuori ja hienonna tai raasta inkivääri. Kuullota inkivääriä pari minuuttia öljyssä kattilassa, lisää currytahna ja jatka paistamista noin minuutti. Lisää kookosmaito, vesi (huuhtele tällä kookosmaitotölkki) ja kalakastike. Kiehauta liemi.

Lisää liemeen nuudelit ja lihapullat, ja kypsennä niitä kiehuvassa liemessä noin 4 minuuttia.

Hienonna kevätsipulit ja chilit ja lisää ne ja kattilaan. Lisää vielä pinaatti, ja kuumenna ruoka kertaalleen mutta älä enää keitä.

keitto lihapulla nuudeli curry kookos

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall