sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Glögillä maustettu nyhtöpossu ja kanelikukkakaali

Pulled pork eli nyhtöpossu lienee lähes jokaiselle jo tuttu ruoka, joko itse tehtynä tai jonkun muun valmistamana. En ole kovin tottunut isojen lihapalojen käsittelijä, mutta jopa minä onnistun nyhtöpossun kanssa. Siinä kun olennaisinta on todella pitkä kypsennys, eli liha ei vahingossakaan jää raa’aksi. Näin joulun alla maustoin nyhtöpossun jouluisilla mauilla, eli glögimausteilla ja glögitiivisteellä. Niistä tulee lihalle kiva melko mieto maku, eikä ruoka kuitenkaan maistu makealta jälkiruoalta.

Annosten määräksi olen merkinnyt noin 10. Se riippuu todella paljon siitä minkä kanssa possua tarjoillaan. Tortilloiden väliin lihaa tulee vähemmän kuin perunoiden kanssa lisukkeena nautittuna. Ohjeen mukaan valmistettua lihaa tulee paljon, ja jos epäilet että sitä on liikaa, niin voit puolittaa määrät. Mahdollisen ylijäävän lihan voi myös pakastaa.

Glögillä maustettu pulled pork sopii loistavasti joulupöytään, jos tavallinen kinkku kyllästyttää. Lihaksi sopii kasslerin lisäksi myös muun muassa porsaan lapa, etuselkä, niska ja potka. Erilaiset palat possua ovat monesti joulun jälkeen tarjouksessa, eli nyhtöpossu sopii loistavasti myös vaikkapa uuden vuoden juhlintaan. Kypsän possun voi tarjoilla granaattiomenan siemenillä koristeltuna, tai ihan vain sellaisenaan. Nyhtöpossu on hyvää tortillojen ja hodareiden välissä, salaatin proteiinina, leivän päällä, uunijuuresten kanssa nautittuna tai yöllä jääkaapista napsittuna – oikeastaan siis aina.

glögi pulled pork
joulu nyhtöpossu pulled pork

Glögillä maustettu nyhtöpossu 

noin 10 annosta

2½ kg porsaan kassleria
2 tl savupaprikaa
2 tl suolaa
1 pss glögimaustetta (esim. Santa Maria)
4 laakerinlehteä
2 liemikuutiota
4 salottisipulia
1 dl glögitiivistettä (Marli)
noin 5 dl vettä

Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta.

Poista lihasta mahdolliset kalvot ja kovat rasvapaakut pinnasta. Kuivaa liha ja hiero sen pintaan suolaa.

Laita liha mahdollisimman isoon astiaan. Pilko sipulit muutamaan osaan. Lisää ne ja kaikki mausteet lihan viereen. Kaada vettä niin, että liha lähes peittyy. Minulla määrä oli 5 desilitraa.

Laita lihalämpömittari lihan paksuimpaan kohtaan. Paista lihaa 225 asteessa puoli tuntia. Peitä astia sitten kannella tai foliolla. Laske uunin lämpötila 150 asteeseen.

Paista noin 6 tuntia, tai kunnes sisälämpötila on vähintään 90 astetta.

Ota liha uunista ja anna jäähtyä hetki. Siivilöi uunivuoasta kattilaan noin 3 desilitraa nestettä. Anna kiehua keskilämmöllä. Nosta sitten liha leikkuulaudalle, ja revi siitä haarukalla pieniä paloja. Nosta palat tarjoiluastiaan.

Lisää kattilassa kiehuvan nesteen joukkoon noin 2 rkl glögitiivistettä, ja ota kattila pois liedeltä. Lusikoi nestettä lihan päälle. Koristele lopuksi halutessasi puolikkaan granaattiomenan siemenillä.

kanelilla maustettu kukkakaali

Kanelilla maustettu kukkakaali


1 keskikokoinen kukkakaali
2-3 rkl öljyä
1-2 tl kanelia
1 tl suolaa
½ dl auringonkukansiemeniä

Pilko kukkakaali suupaloiksi. Sekoita kulhossa kukkakaali, kaneli ja suola. Levitä leivinpaperoidulle pellille. Paahda kukkakaaleja 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Paahda sillä välin auringonkukansiemeniä kuumalla, kuivalla pannulla, kunnes niiden pinta ruskistuu hiukan. Varo polttamasta!

Ripottele auringonkukansiemenet kypsien kukkakaalien joukkoon.

perjantai 6. joulukuuta 2019

Piparitaikina ruskistetusta voista

Piparitaikina on ainoa taikina, jonka teen aina itse. Olen kyllä toisinaan kokeillut kaupan valmista taikinaa, mutta niistä paistetut piparit eivät tuoksu tai maistu yhtä hyvältä kuin itse tehdystä taikinasta. Itse tehty piparitaikina valmistuu helposti, eikä sen kanssa ole kovin suurta riskiä epäonnistumiseen. Ainoa kriittinen kohta on kananmunien lisääminen, mutta sekin onnistuu hyvin, kun mausteseoksen antaa jäähtyä kunnolla.

Suosikkiohjeeni on jo vuosia ollut paraisten piparkakut. Perinteiset, tummasta siirapista tehdyt piparit ovat siis suosikkejani. Olen kuitenkin lakritsin ystävänä kokeillut myös lakupipareita, mutta en saanut niihin tarpeeksi voimakasta lakritsin makua. Uusin taikinakokeiluni onkin täysin eri maata, ja tästä ei makua puutu!

Käytän leivonnassa (ja monesti ruoanlaitossakin) aina voita. Voita vieläkin parempaa on ruskistettu voi. Sainkin idean kokeilla piparitaikinaa ruskistetusta voista, ja sehän toimii. En muuttanut paraisten piparkakkujen ohjetta muuten kuin voin osalta. Ruskistin voin kattilassa, ja lisäsin sen sitten siirapin, sokerin ja mausteiden sekaan. Loppuosan taikinasta tein tavalliseen tapaan. Voita kannattaa ruskistaa kunnolla, jotta siihen tulee kivan pähkinäinen aromi. Piparkakkutaikinan mausteet sopivat ruskistetun voin kanssa oivallisesti yhteen, ja pipareista tuli todella hyviä!

ruskistettu voi piparkakut
ruskistettu voi piparkakut

Piparitaikina ruskistetusta voista

noin 100 piparia

250 g voita
1½ dl siirappia
2⅓ dl sokeria
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
1 rkl pomeranssinkuorta
tai 2½ rkl piparkakkumaustetta
2 kananmunaa
1 tl suolaa
3 tl soodaa
8 dl vehnäjauhoja

Ruskista 200 grammaa voita: sulata voi kattilassa tai pannulla. Kuumenna sekoitellen, kunnes voi vaahtoaa, muuttuu sitten ruskeaksi ja tuoksuu pähkinäiselle. Varo, ettei voi pala. Lisävinkkejä esimerkiksi Satu Koiviston blogissa..

Kiehauta siirappi, sokeri, 50 grammaa voita ja mausteet. Lisää ruskistettu voi, ja anna jäähtyä noin 15 minuuttia. Lisää jäähtyneeseen seokseen kananmuna samalla seosta hyvin vatkaten. Lopuksi lisää keskenään sekoitetut suola, sooda ja vehnäjauhot.

Laita taikina kylmään, ja anna sen tekeytyä yön yli. Taikina säilyy hyvänä muutamia päiviä, tai sen voi myös pakastaa.

Jaa taikina kahteen osaan, ja laita toinen osa jääkaappiin odottamaan paistamista. Kylmä taikina ei leviä uunissa niin helposti kuin huoneenlämmössä oleva.

Kauli taikina ohueksi levyksi, ja ota siitä muoteilla paloja. Paista piparkakkuja uunin keskitasolla 175 asteessa noin 6-8 minuuttia. Optimaalisen ajan saat tarkkailemalla paistoa, uuneissa kun on hiukan eroja.

piparit piparkakut ruskistettu voi

maanantai 2. joulukuuta 2019

Paahtoleipävohvelit

Joulukuu on kuin varkain lähtenyt käyntiin, ja on vihdoin aika siirtyä täällä jouluisten reseptien pariin. Viime vuosien joulureseptit löydät tunnisteiden kautta täältä. Suosikkejani vanhoista ohjeista ovat muun muassa todella helppo daim, glögiin tehty saaristolaisleipä ja naudanlihakastike.

Tämän päivän resepti on fuusioruokaa, eli se yhdistää eri herkkuja. Oletko nimittäin koskaan miettinyt mitä tulee, kun yhdistetään paahtoleivät, köyhät ritarit ja vohvelit? No paahtoleipävohveleita tietysti. Paahtoleipävohveleiden pääraaka-aine on nimensä mukaisesti paahtoleipä. Leipäviipaleet kastetaan köyhien ritareiden tapaan muna-maitoseoksessa, ja kypsennetään vohveliraudalla.

Kaneli ja kardemumma maustavat muna-maitoa juuri sopivasti, ja lopputulos on jouluisen maukas, mutta ei kuitenkaan makea. Valmiit vohvelit voisi kyllä pyöritellä vielä kaneli-sokeriseoksessa, mutta ilman sitä nämä ovat melko sokeriton tarjottava. Paahtoleipävohvelit valmistuvat nopeasti, eikä niiden kanssa tarvitse odotella vohvelitaikinan turpoamista. Nämä sopivat loistavasti esimerkiksi adventin jälkiruoaksi tai vaikkapa joulun lahjavalvojaisten yöpalaksi

Käytin muna-maitoseoksessa kauramaitoa, mutta tavallinen maito toimii yhtä hyvin. Leipänä käytin kaurapaahtoleipää. Leivän voi valita oman maun mukaan, mutta kannattaa ottaa huomioon, että viipaleiden tulisi sopia vohveliraudan sisälle kokonaan. Joululimppu voisi sopia näihin myös, tuoden hiukan lisää jouluista makua.

vohvelit joulu
leipä paahtoleipä vohveli joulu

Paahtoleipävohvelit

kahdelle

6 pientä paahtoleipäviipaletta tai 4 isoa
1 kananmuna
¾ dl (kaura)maitoa
½ tl kanelia
¼ tl kardemummaa

Sekoita (kaura)maito, kananmuna, kaneli ja kardemumma syvällä lautasella.

Kuumenna vohvelirauta, ja lisää raudalle hiukan öljyä. Kääntele paahtoleipäleipäviipaleet muna-maidossa hyvin molemmin puolin.

Paista paahtoleipiä vohveliraudalla noin 5 minuuttia, kunnes ne ovat ruskistuneet tasaisesti. Nosta leivät ritilän päälle jäähtymään, kunnes kaikki leivät on paistettu.

Nauti paahtoleipävohvelit kanelijogurtin ja vaahterasiirapin kanssa.

vohvelit joulu leipä

Kanelijogurtti


200 g turkkilaista jogurttia
1 tl sokeria
½ tl kanelia

tiistai 19. marraskuuta 2019

Suolainen paistettu juustokakku

Kaupallinen yhteistyö: Switzerland Cheese Marketing Nordics

Juustokakut ovat olleet lempikakkujani vuosien ajan. Ensimmäisen kerran söin sellaista varmaankin yli 15 vuotta sitten, jolloin juustokakut tuntuivat olevan melko uusi juttu. Moni juhlien vieras hämmästeli suklaajuustokakkua; miten ihmeessä suklaa ja juusto muka sopivat samaan kakkuun? Sittemmin juustokakuista on tullut normaali osa erilaisten juhlien tarjoiluja, ja valtaosa tietääkin, että juustokakut ovat yleensä makeita ja juustolla viitataan tuorejuustoon.

Rakkauteni juhliin ja juustokakkuihin on säilynyt. Tällä kertaa päätin ilahduttaa kakulla ystäviäni pikkujouluissa, ja kokeilin vihdoin juustokakkua oikeasti juustoa käyttäen. Sain kokeiluun sveitsiläistä Le Gruyére AOP –juustoa, joka sopi kakkuun loistavasti. Valitsin juustoista käyttööni Le Gruyère AOP Réserve -juuston, jota on kypsytetty vähintään 10 kuukautta. Juustoa on valmistettu jo vuodesta 1115 alkaen, ja maku on niin hyvä, että siitä kyllä huomaa miksi se on säilynyt näin pitkään markkinoilla. Juustokakkuun tarvitaankin maukkaan juuston ansiosta melko vähän raaka-aineita.

Pikkujoulukauden ollessa päällä valitsin kakun pohjaksi piparkakut, jotka ovat klassinen jouluinen makupari yhdessä juuston kanssa. Viikunahillo sopii hyvin yhteen juuston ja pipareiden kanssa, ja näin syntyi ihana suolaisen makea juustokakku. Kakku loistaa juhlien ainoana tarjottavana, mutta toimii myös osana noutopöydän suolaisten valikoimaa. Sen voi tarjoilla esimerkiksi tumman kahvin tai hyvän punaviinin kanssa.

Le Gruyére -juuston maku on miedon pähkinäinen ja kermainen. Kakun kolme elementtiä; piparkakkupohja, juustoinen täyte ja viikunahillo, täydentävät toisiaan. Yhdessä ne muodostavat sopivan suolaisen ja makean monipuolisen mutta kuitenkin helposti lähestyttävän makumaailman. Reseptiä kehittäessäni jopa yllätyin siitä, miten lähtökohtaisesti niin erilaiset maut sopivatkin niin herkullisesti yhteen! Kakku toimii erityisesti houkuttelevana johdattajana juustojen kanssa kokkaamisen monipuoliseen maailmaan.

Osallistun kakulla kilpailuun Anna-lehden sivuilla. Äänestäneiden kesken arvotaan 150 euron Decanter-lahjakortti, eli osallistuminen kannattaa. Äänestys on päättynyt.

juustokakku Le Gruyère

Suolainen paistettu juustokakku

noin 12 palaa

Pohja:
225 g pipareita
100 g voita sulatettuna
½ tl kanelia

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
120 g crème fraîchea
3 kananmunaa
175 g Le Gruyère AOP -juustoa
¼ tl mustapippuria
½ tl muskottipähkinää
½ tl suolaa

Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 22-24 cm) pohja leivinpaperilla.

Murskaa piparit ja sekoita ne voisulan ja kanelin kanssa tasaiseksi massaksi. Painele seos vuoan pohjalle ja muutaman sentin verran reunoille. Vinkki: saat reunoista helposti tasaiset painelemalla seoksen sileän juomalasin avulla.

Yhdistä kulhossa tuorejuusto, crème fraîche ja mausteet. Sekoita hyvin käsivatkaimella. Lisää kananmunat ja sekoita, kunnes seos on tasaista. Raasta juusto hienoksi raasteeksi, ja yhdistä tuorejuustoseokseen lusikalla tai nuolijalla sekoittaen.

Kaada täyte vuokaan. Kopauta vuokaa kevyesti pöydän pintaan, jotta saat ilmakuplat pois eikä kakku halkea niin helposti.

Laita uunin pohjalle leivinpaperilla tai foliolla suojattu uunipelti, sillä vuoasta saattaa valua rasvaa.

Paista kakkua uunin keskitasolla 175 asteessa noin 35 minuuttia. Avaa uunin luukku, ja anna kakun olla uunissa vielä 10 minuuttia. Vahdi kakkua, jotta sen pinta ei tummu liikaa.

Jäähdytä kakku kunnolla huoneenlämmössä, ja laita sitten jääkaappiin yöksi. Tarjoile viikunahillon (ohje alla) ja tuoreiden viikunoiden kanssa.

Le Gruyère juustokakku paistettu
paistettu suolainen juustokakku

Viikunahillo


200 g kuivattuja viikunoita
2½ dl vettä
⅓ dl sokeria

Poista viikunoista kovat kannat ja leikkaa ne saksilla pieniksi kuutioiksi.

Keitä viikunoita, vettä ja sokeria kattilassa miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes viikunat ovat pehmeitä. Lisää nestettä tarvittaessa.

Soseuta viikunat sauvasekoittimella tasaiseksi. Laita hillo kuumennettuun lasipurkkiin, ja anna jäähtyä huoneenlämmössä. Hillo säilyy jääkaapissa noin 3 viikkoa.

perjantai 8. marraskuuta 2019

Lakritsimutakakku

Mutakakku on vaivaton herkkuleivonnainen. Perinteiseen mutakakkuun ei tule mitään erikoisia raaka-aineita, vaan melkein kaikki löytyy itseltäni ainakin lähes aina kaapeista. Suklaa taitaa olla ainoa raaka-aine, joka yleensä pitää erikseen käydä ostamassa. Se kun tuntuu jotenkin mystisesti häviävän kaapeista.

Mutakakkua on helppo muokata pienillä jutuilla. Blogista löytyykin aiemmilta vuosilta jouluiset valkosuklaamutakakut. Tämän hetken suosikkini on lakritsilla maustettu mutakakku, johon käytin Urtekramin raakalakritsijauhetta. Laku sopii mainiosti suklaan pariksi, ja nostaa melko tavallisen mutakakun uudelle asteelle. Raakalakritsijauhetta myydään keskikokoisissa marketeissa ja erikoiskaupoissa, kuten Ruohonjuuresta. Kaupoista myydään myös lakritsijuurijauhetta, mutta sen maku on hiukan eri. Raakalakritsijauhe on voimakkaamman makuista, ja jos siis käytät muuta kuin raakalakritsijauhetta, saatat joutua lisäämään määrää.

Tuhtina suklaaherkkuna lakritsimutakakku sopii talveen, ja vaikkapa tulevana viikonloppuna juhlittavaan isänpäivään. Mutakakun voi valmistaa jo tarjoilua edeltävänä päivänä, ja sen maku jopa paranee säilytyksessä. Kakkua voi hiukan lämmittää ennen tarjoilua, jolloin se toimii kivasti kylmän vaniljajäätelön kanssa. Kylmä mutakakku puolestaan on herkkua kermavaahdon kanssa.

lakumutakakku
mutakakku lakritsista

Lakritsimutakakku

noin kuudelle

100 g voita
100 g tummaa suklaata
¾ dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1½ dl vehnäjauhoja
1 rkl raakalakritsijauhetta
½ tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa

Ota voi huoneenlämpöön noin puoleksi tunniksi.

Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota pehmeä voi ja sokerit. Lisää vaahtoon munat yksitellen, samalla vatkaten. Lisää hiukan jäähtynyt sula suklaa.

Yhdistä kuivat aineet. Lisää jauhot taikinaan. Sekoita tasaiseksi, mutta vältä ylimääräistä sekoittamista.

Kaada kakkutaikina halkaisijaltaan noin 15-18 cm vuokaan. Paista kakkua 200 asteessa 13-15 minuuttia. Paistoajan kanssa kannattaa olla tarkkana. Kakku on valmis silloin kun keskus on vielä hyllyvä.

Jäähdytä hyvin. Ripottele pinnalle tomusokeria ja tarjoile sellaisenaan tai kermavaahdon/vaniljajäätelön kera.

mutakakku laku

Muita herkkuja isänpäivään:


Juustokakku-browniemuffinit
Maapähkinävoipiiras
Mustikkakukko
Porkkana-juustokakku
© Valmiiseen pöytään
Maira Gall