keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Edullista kotimaan matkailua - automatka Ahvenanmaalla

On aika hyvästellä helmikuu, ja toivottaa maaliskuu tervetulleeksi. Maaliskuu onkin ensimmäinen virallinen kevätkuukausi, mikä tarkoittaa, että myös kesä(loma) lähestyy! Oma kesäloman suunnitteluni, tai ainakin siitä haaveilu on jo pitkällä. Nyt lienee siis hyvä aika kertoa viime vuoden kesälomasta, sillä se oli kyllä erityisen onnistunut.

Työsuhteen muutoksen vuoksi lomani oli todella lyhyt. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä suuntasimme lähelle, eli Ahvenanmaalle. En enää muista miksi kohteeksi valikoitui juuri Ahvenanmaa, mutta hyvä että niin kävi. Ahvenanmaa on melkoisen pieni, joten siellä voisi varsin hyvin liikkua polkupyörällä. Olen tehnytkin niin ala-asteikäisenä, mutta nyt suuntasimme matkaan autolla. Se osoittautui loistavaksi ratkaisuksi, kun lomaa vietettiin yli 30 asteen helteessä. Ilmastoidusta autosta oli hyvä katsoa tienvarsilla hikoilevia pyöräilijöitä.

Ahvenanmaa on kohtuuhintainen matkakohde. Neljä yötä, joista kolme teltassa ja yksi mökissä, maksoivat kahdelta hengeltä vain 108 euroa. Samalla hinnalla ei ulkomailla saisi kovinkaan erikoista hotellia. Liikuimme autolla, mutta käytössä oli melko pienikulutuksinen auto, ja kohtuullisen lyhyet ajomatkat, eli dieselin kulut olivat maksimissaan 100 euroa. Tarkkaa summaa emme huomanneet laskea. Tankkasimme kuitenkin vain mantereen puolella, mikä on edullisempaa kuin Ahvenanmaalla.

Valmiiseen pöytään

1. päivä


Lähdimme matkaan Vuosnaisesta Ålandstrafikenin lautalla. Kaksi lauttamatkaa kestivät yhteensä noin 2,5 tuntia ja maksoivat 20 euroa. Olimme perillä Hummelvikin satamassa alkuillasta, ja majoitus oli varattu Vårdössä Sandösund campingista. Leirintäalue oli hyvällä sijainnilla, ja teltalle löytyi helposti tasainen paikka. Suihku- ja keittotilat olivat siistit. Ranta on erittäin hyvä etenkin pienten lasten kanssa. Kävelimme nimittäin varmasti yli 100 metriä, eikä veden pinta ollut juuri reisiä korkeammalla. Tämä oli neljästä majoituksesta suosikkimme.

Sandösund camping

2. päivä


Seuraavana päivänä aamu alkoi Bomarsundin raunioihin tutustumisella. Nopeimman katsauksen alueeseen saa kiertämällä isoimman raunioalueen (kartalla Huvudfästet). Me kiersimme lisäksi myös osan ulkoilureitistä. Päärakennukselta pääsi helppokulkuista tietä Djävulsbergetille. Sieltä Notvikstornetille oli kohtalaisen hyväkuntoinen reitti. Suosittelen kuitenkin valitsemaan hyvät kengät, sillä reitillä on korkeuseroja. Notvikstornetilla suunnittelin raunion muuttamista asuinrakennukseksi. Olisi nimittäin mukavat maisemat olohuoneen sohvalta :)

Ahvenanmaa
Ahvenanmaa
Ahvenanmaa
Ahvenanmaa

Raunioilta suuntasimme Taffelin tehtaanmyymälään, ja sieltä Kastelholman linnakierrokselle. Linna oli kohtalaisen pieni, mutta reitti siellä oli hyvin toteutettu. Suosittelen tätä myös pienempien lasten kanssa. Jatkoimme ajelua välillä pysähdellen. Ennen majapaikkaan siirtymistä kiipesimme vielä Ahvenanmaan korkeimmalle paikalle, Orrdalsklintiin. Kallion korkeus meren pinnasta on 129,1 metriä.

Kävelimme huipulle autotietä pitkin. Myöhemmin luin, että huipulle menisi portaat, mutta en muista nähneeni sellaisia. Kävelyä tuli varmasti muutama kilometri. Nousu ei ollut rankka, mutta yli 30 asteen lämpötila piti kyllä huolen veden tarpeesta. Huipulla on puinen näkötorni, josta näkee merelle. Erikoista Orrdalsklintissa on tornin lähellä oleva autiotupa. Autiotupia näkyy pääasiassa pohjoisemmassa Suomea, ja näin etelässä sijaitseva on, jos ei poikkeuksellinen niin ainakin harvinainen. Historiatietojen mukaan mökki on rakennettu jo vuonna 1940, ja vaikutti olevan ihan hyvässä kunnossa.

Ahvenanmaa


Yöpaikaksi oli varattu Soltunasta mökki. Sekaannuksen vuoksi varausta ei löytynyt, ja meille annettiin telttapaikka. Jonkun toisen mökkivaraus kuitenkin peruuntui illan aikana, ja lopulta pääsimmekin majoittumaan mökkiin.

Geta Ahvenanmaa

3. päivä


Kolmannen päivän aloitimme kiertämällä Getavuoren ulkoilureitin. Reitti lähtee Soltunan kahvilan läheltä. Kahviosta saa suuntaa-antavan kartan, ja netistä (hiukan parempi) kartta löytyy täältä. Reitti oli hauska, ja suosittelen sen kiertämistä. Heti reitin alussa on silmänkantamattomiin hassuja irtokivistä tehtyjä kasoja. En voinut välttää kiusausta oman rakennelman kasaamiseen :)

Meillä tuli mökin avaimen palautuksen vuoksi reitin kiertämisen kanssa hiukan kiire. Koko reitin kiertämiseen kannattaakin varata aikaa tarpeeksi, koska luolien tutkimiseen saattaa kulua hiukan enemmän aikaa kuin vain reitin kiertämiseen. Ulkoilureitin varrella oli luolia, joihin mahtui sisälle. Ahtaanpaikankammoisena en uskaltanut käydä kuin yhdessä, mutta puolisoni ahtautui niihin (kaikkiin) innoissaan. Ulkopuoleltakin luolat näyttivät upeilta. Melko mitättömältä vaikuttava reitti pitkin sisällään hienoja maisemia, hämmästyttäviä kivirakennelmia ja jääkauden merkkejä.

ulkoilu retkeily



retkeily

Getasta ajoimme Ahvenanmaan pohjoiskärkeen Havsviddeniin. Siellä on Havsvidden Resort, mutta se ei kuitenkaan ollut kohteemme, vaan aluetta ympäröivät kalliot. Aamupäivä oli kostea ja harmaa, mutta ei onneksi sateinen. Uskaltauduimme kallioille kiipeilemään, ja onneksi uskalsimme. Meitä hiukan epäilytti mennä konferenssikeskuksen alueelle kiipeilemään, mutta siellä oli muitakin, ja jopa merkittyjä reittejä. Se ei siis liene kiellettyä.

Meri on oikeastaan kaikkialla maailmassa vaikuttava, mutta täällä kalliot olivat erityisen hienot. Havsviddenin vastaranta on jossakin Uumajan korkeudella, jonka ansiosta jäätyvän meren jäälohkareet ovat päässet hiomaan kallioita esteettömästi. Kallioiden värit olivat myös Ahvenanmaalle tyypillisen punertavia.






Havsviddenistä jatkoimme matkaa kohti Eckeröä ja Degersandin campingia. Matkalla pysähdyimme Eckerön posti- ja tullitaloon. Rakennus oli ulkoa hieno, ja sisällä oli maksuton näyttely. Posti- ja tullitalon pihapiirissä on Tsarevna-kahvila (muokattua: kahvila on suljettu käyntimme jälkeen), jonka brunssista luin paljon kehuja. Olimme liikkeellä eri aikaan, joten nautimme herkkuja, jotka nekin olivat erinomaisia. Suositukset muuten myös Amalian Limonaditehtaan limonadille. Vadelmalimonadi maistui siltä kuin se olisi juuri valmistettu suoraan pensaasta poimituista vadelmista!


Eckerö

Yövyimme siis Degersandissa, joka tuntui selkeimmin olevan perheille suunnattu. Lapsia oli paljon, ja ranta oli sopivan matala. Telttapaikat olivat melko hiekkaisia, ja täällä näin eniten punkkeja. Suihku- ja keittotilat olivat kuitenkin toimivat. En välttämättä valitsisi tätä leirintäaluetta toiste, vaikka siinä ei mitään varsinaista vikaa ollutkaan. Ehkä alueella bongaamani lukuisat punkit jättivät ikävän olon.

4. päivä


Neljäntenä päivänä kiertelimme pääasiassa Maarianhaminassa. Maarianhamina oli melko nopeasti kierretty, enkä oikein osaa sanoa siitä mielipidettä. Moni liike sulki ovensa aikaisin, vaikka keskustassa oli parhaillaan festarit. Helteen aiheuttama väsymys saattoi vaikuttaa mielialaan, emmekä jaksaneet etsiä keskustan alueelta mitään jännittävää. Herkullista pizzaa kuitenkin löysimme Pub Niskasta ja jälkiruoat Kaffestuga Svarta Kattenista.

Maarianhaminassa löytyy keskustan läheltä museolaiva Pommern, joka oli matkamme aikana remontin vuoksi suljettu. Siellä käyminen jäi siis odottamaan seuraavaa kertaa. Paljon hyviä Ahvenanmaa- ja Maarianhamina-vinkkejä löytyy muuten Karkkipäivä-blogista. Blogin kirjoittaja Sanni viettää osan vuodesta Ahvenanmaalla, ja selkeästi tuntee paikan :) Vinkit löytyvät täältä.

Pub Niska

Viimeinen majoitus oli varattu Maarianhaminan keskustan lähettyviltä Gröna Udden Campingista. Yövyimme täällä lauantaina, ja epäilyksenä oli, että alue voi festareiden vuoksi olla rauhaton. Yö sujui kuitenkin rauhallisesti. Alue oli siisti ja huoltotilat uudehkot. Täällä kannattaa varautua siihen, että viikonloppuna autoa ei välttämättä saa ajaa teltan läheisyyteen.

5. päivä


Aamupäivällä lähdimme laivalla Maarianhaminasta Kapellskäriin. Laivamatka kesti muutaman tunnin, ja oli lähes ilmaista, vain 22 euroa. Kapellskäristä ajoimme Tukholman keskustaan. Lomailimme Tukholmassa vuorokauden, ja seuraavana iltana palasimme yölaivalla Turkuun.

Tukholmasta mainitsemisen ansaitsevat hotelli Hansson, Leila's General Store -leivontatarvikeliike, lautapelikauppa Dragon’s Lair sekä hauskin ravintola, jossa olen ehkä koskaan käynyt, eli Koh Phangan. Koh Phanganissa täytyy ehdottomasti mennä sisälle, sillä se on ravintolan juttu. Koko ravintola on sisustettu kuin istuisi Thaimaassa katuravintolassa. Tarkemmin voit lukea ravintolasta Virve Fredmanin blogista, mutta parhaan kokemuksen saat astumalla ravintolaan sisään.

Leila's General Store
Koh Phangan ravintola
Tukholma

Ruokailu


Ruokailuiden kanssa menimme pääasiassa linjalla aamiainen ja iltapala teltalla, 1 ruokailu ravintolassa ja 1 ruokailu retkikeittimellä tehden. Meillä oli takapenkillä matkajääkaappi, jossa oli virrat päällä vain, kun auto oli käynnissä. Mitään helposti pilaantuvaa siellä ei ollut, mutta juomat ainakin pysyivät hiukan viileinä. Taffelin myymälässä oli myös ohittamaton tarjous 2-laatuista suklaata, joka säilyi hyvänä helteestä huolimatta :) Tukholma-Turku -risteilyllä jääkaappi osoittautui myös näppäräksi. Meillä oli ilta- ja aamupalan tarvikkeet jääkaapissa, eikä meidän tarvinnut turhaan kantaa rahoja laivan kalliisiin ravintoloihin.

Ahvenanmaa
Johannas Hembakta: leipomo, hyvä palvelu

Ahvenanmaa
Stallhagenin pubi ja myymälä: hyvää pubiruokaa kohtuullisella hinnalla. Ruoan lisäksi tarjolla on toki myös juotavaa. Pubin yhteydessä on pieni myymälä.

Retkikeittimellä teimme melko paljon samoja ruokia kuin muutenkin retkeillessä. Lisäksi mukana oli myös jotain tuoretta, ja tarvikkeiden painolla ei ollut niin paljon merkitystä kuin vaeltaessa. Aamiaisella toimi loistavasti kananmunat gheessä paistettuna, ja muutamana aamuna herkuteltiin valmiilla vohveleilla. Valmistin onnistuneesti myös kaurapannareita ja jopa popcornia :)

Geta Soltuna
vohvelit
retkeily
retkiruoka
popcorn

Matkan kustannukset kahdelle:


Ålandstrafikkenin lautat, sis. auto + kaksi aikuista: 19,80€
Kastelholman linna, pääsyliput kahdelle 12€
Ahvenanmaan majoitukset, noin 108€
Laiva Maarianhamina-Kapellskär, sis. auto, ei hyttiä, 22€
Tukholman hotelli, 2hh huone aamiaisella 68€
Laiva Tukholma-Turku, sis. auto ja 2hh hytti, yön yli 150€
Diesel, noin 100€

Yhteensä siis noin 480 euroa. Lisäksi vielä ruoat.

Tulevan kesän suunnitelmissa on lähteä autolla Ruotsin läpi Norjaan. Onko sinulla hyviä vinkkejä tai must see –kohteita jaettavaksi?

tiistai 19. helmikuuta 2019

Kevyempi suklaamousse

Saako loppuvuoden herkuttelut sinut pohtimaan vuoden alussa enemmän ruokailun terveellisyyttä? Tekeekö mieli syödä ystävänpäivän, laskiaisen ja muiden alkuvuoden juhlapäivien välissä hiukan kevyemmin, mutta sitten kuitenkin hiukan myös herkutella? Itselläni käy monesti näin. Ei välttämättä vuoden vaihtuessa, mutta kuitenkin kausittain vuoden aikana. Uskon kohtuuteen, mutta pienet ryhtiliikkeet silloin tällöin ovat ihan tervetulleita.

Pääsääntöisesti leivon kaiken voilla ja sokerilla. Jälkiruoista on kuitenkin hiukan vaivattomampaa tehdä vähemmän sokerisia. Alkoholiton ja kevyempi tiramisuni sai työpaikan tilaisuudessa kiitosta. Onhan siinäkin toki sokeria, mutta ei kuitenkaan kohtuuttomasti. Tiramisun lisäksi suosikkini on alla oleva suklaamousse. Suklaa ei toki ole kevyttuote, mutta yhteen annokseen sitä tulee vain 25 grammaa.

Kevyempi suklaamousse saa makeutta suklaan lisäksi vaniljasokerista ja lasten hedelmäsoseesta. Käytin itse Pilttiä, koska (se on kotimainen ja) siihen ei ole lisättyä sokeria, vaan makeus tulee hedelmistä. Mousseen sopii parhaiten mieto sose, eli joko omena tai päärynä. Esimerkiksi Piltin omenasoseessa sokereiden kokonaismäärä on 7,0g/100g, josta 0g on lisättyä. Moussesta tulee siis kevyempi, mutta eihän sitä toki pahvista ole tehty :) Soseen merkillä ei ole väliä, eli voit käyttää haluamaasi. Mikäli käytät isommassa pakkauksessa olevaa sosetta (esimerkiksi Bonne), ja käytössäsi ei ole vaakaa, on tarvittava määrä hiukan reilu desi.

kevyempi suklaamousse

Kevyempi suklaamousse

neljälle

100 g tummaa suklaata
1 prk (125 g) lasten hedelmäsosetta (Piltti, Bona tai vastaava)
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria

Sulata suklaa varovaisesti mikrossa tai vesihauteessa.

Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi yhdessä vaniljasokerin kanssa.

Sekoita sulatettu suklaa ja Pilttisose sekaisin. Lisää keltuaiset hyvin sekoittaen. Kääntele valkuaisvaahto varovaisesti sekaan. Anna moussen tekeytyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

kevyt sokeriton suklaamousse
kevyt suklaamousse vähäsokerinen

maanantai 11. helmikuuta 2019

Appelsiinimarmeladi

Alakouluikäisenä suosikkiaamiaiseni oli riisimurot, niin kuin varmasti monen muunkin sen ikäisen. Ehkä vuosien riisimuroaamupalojen jälkeen aamiaiseksi muodostui leipä. Muistan, että meillä oli vuosia tarjolla pyöreää Reissumies-ruisleipää. Paahdetun ruisleivän kanssa suosikkini oli Pirkan appelsiinimarmeladi. Uskoisin, että kyseessä on tämä tuote. Koostumus tai aineosat ovat toki saattaneet muuttua ajan kanssa.

Nyt kun äiti on lukenut tänne asti, ja stressaa että kaikki ajattelevat minun syöneen ensin vuosia riisimuroja ja sitten marmeladia joka päivä, niin varmasti ei kuitenkaan ollut :) Jotkut ruoat vain muistuvat lapsuudesta eniten mieleen, ja itselläni yksi niistä on appelsiinimarmeladi.

Pirkan marmeladi oli hyvää, mutta sitten aikuistuin ja sen käyttö jäi. Myöhemmin opettelin tekemään marmeladia itse, ja se osoittautui erittäin helpoksi. Sokerituotteiden käyttöön hyviä ohjeita löytyy Dansukkerilta, ja niin löytyi myös alun perin tämänkin ohje. Nykyisin ohjeessa neuvotaan lisäämään sitruunaa, mutta en tee niin. Käytän myös vain noin puolien appelsiinien kuoriraasteen. Se on ollut omaan makuuni sopiva. Voit siis käyttää kaikkien appelsiinien kuoret, tai hiukan vähemmän.

Tahtoisin ajatella, että appelsiinimarmeladi on terveellistä. Taitaa kuitenkin olla, että keittäminen tuhoaa suurimman osan vitamiineista. Kannattavaa marmeladin teko on kuitenkin juuri nyt, kun appelsiinien satokausi on parhaimmillaan ja appelsiinit todella edullisia.

appelsiinihillo

appelsiinihillo

Appelsiinimarmeladi

noin 7-8 desiä

1,5 kg kuorimattomia appelsiineja, eli noin 700 - 800 grammaa kuorittuina
500-600 g hillosokeria

Pese puolet appelsiineista ja kuivaa huolellisesti. Raasta kuoren keltainen osa kattilaan. Pilko appelsiinit kalvottomiksi lohkoiksi kattilaan. Puristele kalvoista huolellisesti kaikki mehu kattilaan.

Aja appelsiinit sauvasekoittimella melko tasaiseksi seokseksi. Lisää hillosokeri ja keitä 15 minuuttia keskilämmöllä välillä sekoittaen.

Pese lasipurkki/-purkit huolellisesti, ja kaada kuuma marmeladi purkkeihin. Siirrä jäähtynyt marmeladi jääkaappiin ja anna jähmettyä.

appelsiinihillo

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Maapähkinävoipiiras

Maapähkinävoi on nerokas raaka-aine, joka sopii sekä suolaiseen että makeaan. Pohdiskelin omaa maapähkinävoin käyttöäni, ja huomasin että lisään sitä yleensä pääasiassa suolaisiin ruokiin. Tai ei kai voi oikein sanoa että lisään, jos kyseessä on yksi pääraaka-aineista, niin kuin porkkana-maapähkinäkeitossa ja maapähkinäwokissa. Yhtä kaikki, maapähkinävoi sopii moneen suolaiseen. Makeaan en ole sitä tullut kuitenkaan viime aikoina lisänneeksi, ennen kuin tähän alla olevaan piirakkaan.

Tein maapähkinävoipiirakkaa jo viime kuun puolella, ja julkaisuaikataulua pyöritellessäni päädyin tutkimaan onko maapähkinävoille omaa merkkipäivää. Onhan sille! Lähes jokaiselle ruoalle ja raaka-aineelle tuntuu olevan ”merkkipäivä”. Niin kuin nyt esimerkiksi Nutellapäivä (5.2.), korvapuustipäivä (4.10.) ja mustikkapiirakkapäivä (6.8.). Maapähkinävoipäivää vietetään huomenna torstaina 24.1. Sen kunniaksi kannattaa valmistaa ihanaa wokkia ja herkullista piirakkaa!

Alkuperäinen ohje on Liisa Westerbergin Makeaa joulua -kirjasta. Muokkasin sitä hiukan ja lisäsin kakkuun kanelia. Piiras on helppo valmistaa, eikä aktiivista työaikaa kulu juurikaan. Uunissa aikaa menee yhteensä lähes kaksi tuntia, mutta sillä aikaa voi hyvin tehdä muita juttuja.

Piiras on parhaimmillaan kunnolla jäähtyneenä. Voit siis valmistaa sen vaikka jo tänään, ja herkutella sitten huomenna juhlapäivän kunniaksi :)

maapähkinäpiirakka
maapähkinäpiiras

Maapähkinävoipiiras


Pohja:
175 g suklaatäytekeksejä (Domino, Oreo tai muu vastaava)
50 g voita

Täyte:
250 g maitorahkaa
200 g tuorejuustoa
¾ - 1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1½ dl maapähkinävoita
2 kananmunaa

Kermavaahto:
2 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria

Murskaa keksit monitoimikoneella tai juomalasin pohjalla. Sulata voi ja sekoita keksimuruun. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 20 cm) pohjalle. Painele keksimuru vuoan pohjalle ja hiukan reunoille. Esipaista pohjaa 160 asteessa noin 10 minuuttia.

Yhdistä sillä välin maitorahka, tuorejuusto, sokerit, kaneli ja maapähkinävoi toisiinsa sähkövatkaimella. Lisää kananmunat ja sekoita huolellisesti. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Kopauta vuokaa kevyesti pöytään, jotta mahdolliset ilmakuplat hajoavat.

Paista piirasta 35 minuuttia. Sammuta sitten uunista virta ja jätä kakku tunniksi jälkilämmölle.

Anna piiraan jäähtyä vuoassa huoneenlämpöön ja siirrä sitten jääkaappiin. Tarjoile täysin jäähtynyt piiras vaniljalla maustetun kermavaahdon kanssa. Halutessasi voit koristella piiraan rouhituilla pähkinöillä.

maapähkinäpiiras

maanantai 14. tammikuuta 2019

Juustoinen riistakeitto

Tammikuussa on helppoa tehdä päätöksiä uudesta alusta, terveellisestä elämästä ja vaikkapa rahan säästämisestä. Itse pyrin välttämään päätöksiä, joita en kuitenkaan tule pitäneeksi. Siksi en aloittanutkaan vuoden vaihteessa laihdutusta tai säästämistä. Pyrin syömään ympäri vuoden hyvin mutta terveellisesti, ja toki myös esimerkiksi säästämään rahaa tasaisesti.

Jotta elämä ei kuitenkaan olisi aina vain tasaisen perus hyvää, on välillä mukava syödä hiukan erikoisemmin. Monelle hyvä pihvi on täydellinen juhlaillallinen, mutta itse nautin erilaisesta ruoasta. Riista on yksi niistä tuotteista, joita tulee ostettua harvoin. Lähipiiristäni kukaan ei metsästä, enkä siis saa riistaa sitä kautta. Kaupasta ostettuna liha on melko hintavaa, ja päätyy ostoskoriin lähinnä alennuksesta tai mieliteon yllättäessä. Jälkimmäisen seurauksena syntyi alla oleva keitto.

Mieleni teki riistaa, ja tahdoin kokeilla välillä muuta kuin poronkäristystä. Ruoaksi valikoitui keitto, johon arvelin Koskenlaskija-juuston sopivan. Olin oikeassa, ja keitosta tuli todella hyvää! Olin ostanut kaupasta vain perunaa ja porkkanaa, kunnes ennen keiton tekoa tulin ajatelleeksi, että ne eivät ole riittäviä. Lähdin lähikauppaan ajatuksenani ostaa kesäkurpitsaa, mutta onnekkaan sattuman kautta sitä ei ollut hyllyssä, ja mukaani tarttuikin kukkakaali. Se osoittautui myös erinomaiseksi keiton lisäksi, enkä osaakaan päättää kumpi keitosta lopulta teki niin erinomaisen, kukkakaali vai Koskenlaskija. Yhtä kaikki, keitosta tuli todella maistuvaa.

juustoinen riistakeitto

Juustoinen riistakeitto

neljälle

2 isoa porkkanaa
3 kiinteää perunaa
150 g kukkakaalia
2 kevätsipulia
tai 1 keltasipuli
1 kasvisliemikuutio
5-6 dl vettä
400 g riistakäristystä (pakaste)
3 rkl öljyä tai voita
½ pkt (125 g) Koskenlaskija sulatejuustoa
½ tl valkopippuria
mustapippuria

Kuori ja pilko porkkanat ja perunat. Laita juurekset kattilaan ja lisää noin 5 desilitraa vettä. Mausta kasvisliemikuutiolla ja keitä 10 minuuttia.

Pilko sillä välin kukkakaalit suupalan kokoisiksi ja hienonna sipuli. Ruskista riistakäristys pannulla kahdessa erässä.

Leikkaa kypsät riistakäristyksen palat tarvittaessa saksilla pienemmiksi. Lisää keittoon loput aineet, ja anna kiehua vielä 10 minuuttia. Tarkista kasvisten kypsyys ja keiton maku. Lisää tarvittaessa suolaa.

riistakeitto
© Valmiiseen pöytään
Maira Gall