perjantai 27. huhtikuuta 2018

Vapun 2018 tarjoilut

Vappua vietetään ensi viikon alussa, ja itse haaveilen vapun venyttämisestä jo tulevaan viikonloppuun. En toki teekkarityylisen kosteasti, vaan enemmänkin ruoan ympärillä nautiskellen.  Vappuaattoni kuluu melko pitkälle töissä, mutta vappupäivänä ehtii onneksi vielä nauttia.

Koostin muutamia erilaisia ehdotelmia vapun herkutteluun:

Kasvisvaihtoehto


Munkit ja mahdollinen kuohujuoma tuovat vappuun kaloreita, mutta ruokatarjoiluissa voi helposti keventää, mausta tinkimättä. Suosikkisalaattini on tomaattinen panzanella, joka valmistuu esivalmisteluiden jälkeen sutjakasti. Panzanellaa valmistaa näppärästi isommallekin porukalle, ja sen voi vaikka pakata mukaan. Leipäpalat kannattaa kuitenkin lisätä vasta hetki ennen tarjoilua, jotta niistä ei tule liian pehmeitä.

tomaattisalaatti

Hiukan aikaa vievämpi kasvisvaihtoehto on täytetyt tomaatit. On ihanaa, kun isoissakin tomaateissa alkaa olla jo makua! Täytetyt tomaatit sopivat esimerkiksi illanviettoon, sillä ne ovat parhaimmillaan lämpimänä.


Piknik-herkut


Sään salliessa piknik kuuluu suomalaiseen kesäkauden aloitukseen. Mikäpä olisikaan osuvampi tarjoiltava, kun patonki. Tekemällä patongit itse, saat seurueeltasi varmasti kymmenen pistettä ja papukaijamerkin.

artesaanipatonki

Toinen piknikin vakiotarjoiltava on lihapullat. Tee niistä hiukan pienempiä, ja sinulla on tarjottavaa myös piknikviltillä piipahtaville tuttaville.


Jälkiruoka ja vapun superherkku


Vappuun kuuluu ehdottomasti munkit. Tippaleipä jakaa mielipiteitä, mutta munkit maistuvat lähes jokaiselle. Vaivannäkö kannattaa, sillä lopputulos on suussa sulava.

munkit

Jäikö piknikiltä ylimääräisiä croissanteja? Täytä ne mantelitahnalla, ja ne saavat uuden mahdollisuuden vappupäivän brunssipöydässä.


Vappupäivän olonkorjaaja


Kun vappuaatto on kulunut ulkona palellen, ja ehkä liian monen kuohuviinilasin kanssa aikaa viettäen, saattaa seuraavana päivänä kaivata herkuttelua, eli rasvaa. Todella hyvä vaihtoehto tähän on juustopekonipiirakka. Sen voi valmistaa etukäteen, eikä sohvalta tarvitse nousta jääkaappia pidemmälle.

juustopekonipiiras

McDonald'sit palvelevat lähes yötä päivää. Mikäli lähistöllä ei kuitenkaan ole yhtään, tai et jaksa poistua kotoa, voi nugetit tehdä varsin hyvin itse. Illalta yli jääneet nachot sopivat tähän ruokaan erinomaisesti.


Hauskaa vappua!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall